keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kerhoelämää

Pojat lähtivät tänään ensimmäistä kertaa kerhoon. Siis sellaiseen kerhoon, jossa olisi tarkoitus olla ilman äitiä ja isää. Intoa puhkuen pojat pakkasivat eilen kerhoreppunsa ja valitsivat ensimmäisen päivän kerhovaatteet, mutta lopuksi tuli pieni itku ja hätä: ”Ettehän te jätä meitä sinne?”

Voi pieniä, mikä suuri muutos onkaan edessä. Pojat eivät ole kovin paljoa olleet missään hoidossa aiemmin, ainoastaan mummolassa. Ja nyt olisi tarkoitus aloittaa tämä kerho kolmesti viikossa, maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Kerho kestää aina kolme tuntia kerrallaan, 9-12.

Minusta on aivan mahtavaa, että Kuopion kaupunki on järjestänyt myös kotihoidossa oleville lapsille (maksutonta) kerho-ohjelmaa. Kuitenkin lapset kaipaavat myös muiden lasten seuraa ja jatkuvia aktiviteetteja, joita äiti ei välttämättä aina ehdi järjestää. Ja töitäkin pitäisi ennättää jossain välissä tehdä..

Torstaisin käymme samassa paikassa avoimessa päiväkodissa, jossa äidit ovat lasten mukana kerhoilemassa. Lisäksi tiistaisin on mahdollisuus maksulliseen tilapäishoitoon, jos äidin ja isän työtilanne näyttää kovin kiireiseltä.

Nyt ensimmäisellä kerhokerralla oltiin poikien mukana alkuun, mutta lähdettiin sitten käymään ”kahvilla”. Max oli sopeutunut kerhoelämään hyvin ja löytänyt heti mukavat leikit. Fransilla oli välipalan jälkeen tullut äitiä ikävä, mutta ulos mennessä ikävä oli unohtunut hetkessä. Tästä se lähtee, perjantaina kokeillaan uudelleen :-)



Pojat lähdössä kerhoilemaan. Huomaatteko, on tullut ABC:llä käytyä :)

No, tulkaa jo!

Kivaa!

Kerhon portaita ylös - vähän arveluttaa, mitä siellä oikein on?


Äskettäin kunnostettu kerhorakennus, ihana vanha talo!


Kotimatkalla
Pojilla kerhoasuina Moonkidsin syksyn uutuushupparit ja housut


8 kommenttia:

  1. Tsemppiä pienille kerholaisille! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä siellä hienosti kerhoilumahdollisuuksia. Meillä on vain srk:n kerho kerran viikossa ja sekin yli 4-vuotiaille.
    Reippaannäköisiä kerholaisia!

    VastaaPoista
  3. Oho, sielläpä pääsee nuorena leikkitoimintaan.
    Täällä ikäraja oli 3v ja tälle vuodelle nostettiin 4v. Poika pääsi siis viime vuonna ja nyt mukaan ja käy neljä kertaa viikossa mutta se ei ole ilmaista.

    VastaaPoista
  4. Tosi mahtavaa että on tuommoinen mahdollisuus! =)
    Ja ihanan vanha tuo kerhotalo!

    VastaaPoista
  5. Vautsi, ei täällä Oulussa vaan mitään tuollaista ole. Maksullisena löytyy kahdesti viikossa, mutta se on aika kallista.

    Onpas ihanat kerhovaatteet ja reippaita kerholaisia :)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun on tuollainen kerho tarjolla. Ja ihana kuvasarja ;)

    VastaaPoista
  7. Meidänkin Matias on samassa kerhossa mutta vain maanantaisin kun keskiviikko ja perjantai oli jo täynnä.. ei jääny matias sinne vielä yksin mutta jospa ensi kerralla ja mekin varmasti tullaan kans joskus torstaisin sinne vanhempi+lapsi yhdessä kerhoon kun tässä melkein vieressä asutaan :) lisäksi sit tiistaisin seurakunnan perhekerho joka alkaa kyllä vasta ensi kuussa..

    VastaaPoista
  8. Onnea poikien kerhotaipaleelle. Nopeasti sinne sopeutuvat kavereiden sekaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)