tiistai 31. joulukuuta 2013

POIKIEN KALENTERI 2014














Meillä on ollut jo useamman vuoden tapana tehdä poikien kuvista kalenteri joululahjaksi mummoille ja ukeille. Se on kiva lahja, josta jää muistoksi paljon lastenlasten valokuvia. Ja helppo tehdä, kun näitä kuvia kun tuntuu riittävän vaikka kymmenelle vuodelle aina kerrallaan.
Tässäpä siis ensiesittelyssä vuoden 2014 kalenteri! Vuosi on niin lopuillaan, että huomennahan uutta kalenteria päästään jo käyttämäänkin.

Samalla toivotan teille kaikille lukijoille ja kanssablogisteille Ihanaa, Iloista uutta vuotta! Aivan mahtavaa, että lukijamäärä on vuoden mittaan koko ajan lisääntynyt, kiitos kun käytte täällä lukemassa ja kommentoimassa.
Kiitos tästä vuodesta, palataan bloggailemaan taas ensivuonna J

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

VOIKO JOULUNA PAISTAA MAKKARAA?








Niin voiko..? Enpä tiedä, itse en ole ainakaan koskaan aikaisemmin suunnitellutkaan lähteväni tähän aikaan vuodesta laavulle paistamaan makkaraa. Mutta näissä keleissä se tuntui oikein hyvältä vaihtoehdolta, vaikka normaalistihan tämä olisi vasta Pääsiäispyhien hommaa. Mutta melkoisen Pääsiäiseltä tuntuu muutenkin, kun pajunkissatkin ovat ponnahtaneet esille! Eikä luntakaan ole juuri missään, vähän jäätä vain vaikeuttamassa liikkumista.
Pojat tykkäävät käydä laavulla, ja ennen kaikkea leikkiä tulella (niin, ja kiipeillä puihin). Äidille tämä on tietysti vähän hermoja raastavaa hommaa, vartioida etteivät pojat polta itseään ja tipahda sitten jokeen tulikeppejä sammutellessaan. Mutta selvittiin taas ilman palovaurioita tai kylmää uimareissua ja makkarat maistuivat hyvältä. Jälkkäriksi lämmitetty glögi ja tortut toivat edes vähän talvista tunnelmaa.

Pääsiäistä odotellessa voikin miettiä, millainen sää on silloin? Jos nyt jouluna oli pääsiäissää, onkohan sitten pääsiäisena joulusää?

Mukavaa sunnuntaita J

perjantai 27. joulukuuta 2013

ALE ON ALKANUT, ILONA LISÄALE -10%!


 
Niilo Ilon mahtava talviale on alkanut! Satoja tuotteita alennettu -25-50%, paljon merkkejä mm. Ticket, Molo Kids, Racoon, Mini Rodini, Gugguu, Indikidual, Aarrekid, Maxomorra, Småfolk, AlbaBaby, Name It..

ILONA kanta-asiakkaille -10%:n lisäalennus kaikista aletuotteista, kun tilauksen loppusumma on yli 30€. Liity kanta-asiakkaaksi rekisteröitymällä ja tilaamalla uutiskirje. Jos olet rekisteröitynyt asiakkaaksi, mutta et saa vielä uutiskirjettä, voit tilata sen verkkokaupan alareunasta. Lähetämme kanta-asiakkaille säännöllisesti vain kanta-asiakkaille suunnattuja erikoistarjouksia. Myymälässä saat lisäalennuksen kanta-asiakaskorttia näyttämällä.

Tervetuloa edullisille aleostoksille, klik!

tiistai 24. joulukuuta 2013

KUUSENHAUSSA JA ILOISTA JOULUA!








Aamulla käytiin pitkällä metsäretkellä kuusenhaussa. Onneksi ei ihan mustaa joulua tullutkaan, mutta kovin vähän lunta täällä on.. Mutta ei ollut kylmäkään, nollakelissä oli hyvä ulkoilla ja vertailla metsän kuusia.

Kuusi on koristeltu, jouluruoat valmistuvat ja saunaa valmistellaan juhlakuntoon. Pojat juoksentelevat ikkunasta ikkunaan tonttuja ja Joulupukkia etsien. Jännitys alkaa olla jo kova.

Oikein ihanaa, iloista ja rauhallista Joulua kaikille lukijoille sekä kanssablogisteille! Nauttikaa Joulusta :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tontun apulaiset ja joulupaketit 2013









Meidän Joulu on valmis, kaikki lahjat on hankittu ja paketoitu! Koska Joulupukilla on tunnetusti kiire tähän aikaan vuodesta, hän oli jo toimittanut meille vanhemmille etukäteen paketoitavaksi osan lahjoista. Saimme siis toimia tonttuina, mikäs sen mukavampaa, kyllähän me mielellään Joulupukkia autetaan :)
Tässä meidän tämän vuoden paketit, sekoitus punaista ja valkoista + ripaus mustaa sekaan. Pääosaan lahjoista käytin Ikean punavalkoraidallista paperia, josta tein lopuksi myös vinoraitaisen taulun. Koska pakettikortit jäi hankkimatta, nimet paketteihin tein Dymolla. Tuon ihanan itsetehdyn joulukuusen sain lahjaksi.

Kivan Jouluinen tunnelma, kun paketit ovat jo olohuoneessa. Mukavaa päivää :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

MUSTA JOULU..?








Viime jouluna oli paljon lunta, jäätä ja hirmuinen pakkanen. Ilmeisesti tarpeeksi tätäkin vuotta varten, koska nyt näyttää vääjäämättä silti, että kaikki viimeisetkin lumet sulavat jouluksi.
Tällä leveysasteella ei ole yleensä koskaan mustaa joulua. Joskus on ollut lähellä, mutta viimeistään aaton aattona olemme saaneet lumipeitteen maahan. Jotenkin lumi vain kuuluu jouluun..

Poikien kolauskuvat on otettu vain reipas viikko sitten, silloin lunta satoi ihan riittämiin, sitä riitti pojillekin kolattavaksi asti. Suurin osa näistä on jo sulanut pois. Juuri nyt satelee vähän lunta, mutta viikonlopulle ja alkuviikolle on luvattu sadetta ja plusasteita, joten tietänee lopuillekin lumille lähtöä.
Mutta Joulu on Joulu, oli lunta tai ei. Mukava pitkä vapaa, rentoa oleilua perheen parissa, herkuttelua ja tietenkin ne lahjat, ihanaa! J

Kuinkas muualla Suomessa, onko teillä lunta?

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

OMENAKANELI JOULUTORTUT JA POJAT LEIPOMASSA


 






Me innostuimme taas leipomaan, sääkin on niin kurja ja sateinen että parempi keksiä tekemistä sisällä. Tällä kertaa leivoimme joulutorttuja sekä pipareita. Joulutortuissa kokeiltiin uutta makuyhdistelmää, perinteisen luumuhillon sijaan laitettiin torttuihin omenakanelimarmeladia. Se olikin oikein onnistunut yhdistelmä, nämä joulutortut maistuvat myös pojille (luumuiset versiot eivät meillä kelpaa).
Pojat tykkäävät leipomisesta, ja touhusivatkin keittiössä ihan innoissaan. Äiti pääsi näissä leipomuksissa helpolla, pojat tekivät kaiken. Kaulimet vain heiluivat, kun piparit valmistuivat kuin itsestään. Minulle jäi oikeastaan vain paistaminen, niin ja tietenkin se sotkujen siivoaminen. Mutta kylläpä herkut maistuivatkin hyvältä kahvin kanssa!

Huomaatteko muuten  kuvista, miten ihanasti Max ohjeistaa pikkuveljeä hillon levityksessä? J

tiistai 17. joulukuuta 2013

NIILO ILON SUPERLUUKKU -30%



Niilo Ilossa tänään superluukku: kaikki tuotteet -30% koodilla JOULU30, kun tilaat vähintään 25€:lla. Tarjous ei koske uutuuksia eikä lahjakortteja, ja on voimassa vain tänään 17.12.

Vielä ehtii Jouluksi! Toimitamme kaikki 18.12. klo 12 mennessä tehdyt tilaukset jouluksi perille. Tilaa nyt edullisesti joulun viimeiset lahjat :)

Tervetuloa ostoksille, klik!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

HELPPO PIPARITALO







Kuuden vuoden äitiys ja kokemus lapsiperheen jouluvalmisteluista on opettanut selviytymään tietyistä jutuista mahdollisimman helpolla, yksi niistä jutuista on piparitalon tekeminen. Aina näin ei ole ollut, voit naureskella esim. sortuvan muumitalon tapaukselle TÄÄLLÄ.
Vanhetessa siis viisastuu ja tänään tehtiinkin helppo piparitalo kaupan valmiista paketista, jossa jopa osat olivat valmiiksi paistettu. Suorat osat oli helppo liimata yhteen, vielä kun sain houkuteltua mieheni avuksi kuuman sokerin levitykseen ja hän sitten poltti sormensa rakkuloille, en minä..

Koristelu tehtiin poikien kanssa kolmeen pekkaan, minä pursotin kaupan valmista sokerikuorrutetta suoraan tuubista talon katolle ja pojat liimasivat pastillit perästä. Pastilleista tehtiin katolle perheitä; vaaleanpunaiset ovat äitejä/siskoja, valkoiset veljiä ja vihreät isiä.. Talon pihalle oli tarkoitus tehdä lumiukko irtokarkkihyllyn valkeista toffeepalloista, mutta ne hupenivat parempiin suihin koristelun tuiksinnassa.
Tämä piparitalo pysyy hyvin kasassa, ja poikien koristelemana siitä tuli mukavan perinteinen ja jouluinen. Paljastettakoon tässä yhteydessä, että tämä on meidän perheessä ensimmäinen onnistunut piparitalo.. Joskus kannattaa mennä sieltä, missä aita on matalin J