maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vasara ja nauloja


Meidän perheen elämässä on ollut menoa ja meininkiä viimeisten parin viikon aikana, ja olemme nyt kyllä onnistuneet järjestämään asiat sille mallille että menoa ja meininkiä ei tule puuttumaan pitkään aikaan..

Muistaakseni vielä parisen vuotta sitten, kun muutimme nykyiseen kotiimme, vannoin että siinä nyt pysytään. Mutta toisin kävi, koti on jo myyty ja ensi kuun loppuun mennessä muutamme uuteen kotiin.

Välillä jo noin viikon ajan olimme aivan kodittomia, ja etsiskeltiin vuokra-asuntoa. Mutta sitten päädyttiin kuitenkin monen mutkan kautta ostamaan talo Niiralasta, kaupunginosasta jonne olen aina halunnutkin. Ja jossa olemme käyneet jo 10 vuoden ajan katselemassa taloja..

Sinänsä hassu juttu, että katseltiin tätä taloa asuntolehdissä ja käytiin esittelyssäkin jo talvella. Jo silloin ihastuttiin taloon ja sijaintiin, mutta unohdettiin talo ja sen ostaminen suurten remonttien pelossa. Tai siis eihän meidän perheessä koskaan olla remontteja pelätty, nyt vain eletään työrintamalla niin kiireistä aikaa ettei remontille välttämättä löydy aikaa.

No, nyt kuitenkin tehdään remonttia ihan pitkän kaavan mukaan. Heti ensi kuussa kaivinkone aloittaa pihamaalla salaojien kaivuun, ja sitä myöten edetään pihahommista sisälle remontoimaan. Sisäremonttia jatketaan sitten varmastikin läpi talven, aina työkiireiden salliessa ja budjetin mukaan.

Edessä siis paljon remonttia ja paljon työtä, ja varmasti myös tuskastuttavia hetkiä remontin keskellä. Mutta lopputulos on varmasti vaivan arvoinen, kiva talo hyvällä paikalla, ihan pienen kävelymatkan päässä keskustasta. Ja pojilla oma piha!

Uskon että nyt ympyrä sulkeutuu, unelmien talo unelmien paikalla on nyt meidän. Tästä tulee meidän koti :)





perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mini Rodinin uutuuksia

Ensimmäinen erä Mini Rodinin syysmallistosta on saapunut Niilo Iloon. Tervetuloa tutustumaan!











tiistai 24. heinäkuuta 2012

LISÄALE -15%





Niilo Ilossa on ALEN LOPPURYSÄYS! Nyt saat -15%:n lisäalennuksen kaikista jo alennetuista tuotteista koodilla LISÄALE15, kun tilaat yli 20€:lla. Lisää koodi ostoskorin lunastuskoodi kentään ja alennus lasketaan automaattisesti.

Tarjous koskee Kesäalen ja Poistokorin jo valmiiksi alennettuja vaatteita ja on voimassa loppuviikon ajan 29.7. saakka. Tarjous ei koske normaalihintaisia tuotteita.

Tarjous koskee vain uusia tilauksia, eikä sitä voida hyvittää jälkikäteen. Jos tilaukselta palauttaa ja loppusumma jää silloin alle 20€:n, myös lisäalennuksen menettää.

Tervetuloa edullisille aleostoksille!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kuva-arvoitus




Arvatkaa miksi poikien vaatteet näyttävät usein tältä aivan lyhyenkin ulkoilun jälkeen..?




Tämän takia! Ihan hulvattoman hauskaa hommaa, kuten ilmeestäkin näkee! Kova vauhti vain pitkän matkan takaa, jalat ylös lätäkön kohdalla ja kura lentää.. Ja mitä kovempi vauhti, sitä kovempi roiske!

Crocsit on onneksi helppo pestä, mutta omituisesti vain takapuolelta likaantuneita vaatteita ilmestyy pesuun tämän tästä :)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lippis vai lierihattu?



Meillä on käynnissä taistelu, lippis vai lierihattu?

Minä olen ehdottomasti lierihatun kannalla, koska ne suojaavat paljon enemmän auringolta ja ovat myös paremman näköisiä. Itse asiassa pojat melkein-polttivat korvanlehtensä jo alkukesän auringoisia päivinä, kun päässä oli vain lippis.

Pojat taas ovat ehdottomasti lippisten kannalla, varsinkin Max. Ja syyhän on tietysti se että kaikilla kavereillakin on lippis..

Kuvassa Maxin viritys, kun äiti taas yksi aamu oli "pakottanut" lierihatun päähän.. Jotainhan sitä pitää aina keksiä, jos ei saa omaa tahtoaan läpi. No, onpa ainakin hyvin suojattuna auringolta :)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäiloa!

Viimeinkin lämmintä, ja kesän ensimmäinen Vänärin-reissu takana!

Vesi on kyllä tosi kylmää, edes poikia ei oikein huvita mennä uimaan. Mutta talviturkit on jo heitetty useita viikkoja sitten mummolan vähän pienemmässä ( ja lämpimämmässä) järvivedessä.

Mukavia ja aurinkoisia kesäpäiviä :)







Poikien uimahousut Småfolk, lierihatut Villervalla.