sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Dinojen paluu

Vietettiin eilen kaupunkipäivää. Ja koska pakkasmittarin lukemat olivat tippuneet jo nollan tuntumaan, niin laitettiin pojille jo välikausipuvut päälle. Olipas mukava pukea jotain muuta kuin toppapukuja!

Tosin nuo T2H:n Plain rainit on varustettu fleecellä ja alle puettiin vielä villapuvut, ja päässä pojilla on UNQ:n dinohattujen lisäksi kypärämyssyt. Eli loppujen lopuksi tosi lämmin varustus, kaupunkipäivään jopa liiankin kuuma..

Kaupungilta tehtiin vielä viimeisiä hankintoja välikauteen. Nyt alkaakin välikausihankinnat olla meillä hoidettu, postin kautta odotellaan vielä muutamaa lähetystä. Paljon pitää uutta hankkia, melkein kaikki ovat käyneet pieneksi viime syksystä.. Ja Maxin vanhat on Fransille vielä liian suuria.

Huutonettiin olen kohteita jo lisäillyt ja parin päivän sisällä tulee vielä vähän lisää. Aika paljon sisävaatetta, mutta jotain välikauttakin on myynnissä/tulossa myyntiin.


Ennen kaupungille lähtöä ehtii vähän leikkiä pihassa..


Fransilla Ticket to Heavenin ruskea Plain rain w. fleece koossa 86 cm ja Maxilla sama puku koossa 98 cm. Molemmilla UNQ Dinohatut.





Ja vielä Fransin iloinen virnistys tähän loppuun :)

torstai 25. helmikuuta 2010

MINI RODINIT ENNAKKOTILATTAVISSA

Mini Rodinin kevätmallisto 2010 on päivitetty Niilo Ilo verkkokauppaan. Voit ennakkotilata, toimitukset maaliskuun alussa (toimitusta odotellaan ensi viikon lopuksi).

Mitäs olette mieltä mallistosta? Minusta tosi kivoja printtejä :)

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Onkos keväthatut jo hankittu?

Säätiedotus lupasi viikonlopulle ihan mahtavaa lämpötilan nousua! Tänne Kuopion seudulle jo lauantaiksi lähes nollakeliä ja siitä sunnuntaiksi vielä lämpenee. Kylläpäs tuntuukin mukavalta tämän pitkän pakkasputken jälkeen :)

Kimperiltä tuli juuri sopivasti iso pipotoimitus, täydennystä suosittuihin trikoopipoihin. Jos teillä ei vielä ole keväthattuasiat kunnossa, niin tee tilaus nyt. Kaikki tänään ja huomenna torstaina klo 16 mennessä tilatut ja Checkoutin kautta maksetut pipotilaukset toimitetaan vielä torstain lähtevän postin mukaan. Eli Postin lupauksen mukaisesti, 96%:sesti kolahtaa postilaatikkoon jo perjantaiksi.

Sitten vain toivotaan, että todellakin ilmat lämpenevät ja päästään testailemaan uusia välikausivaatteita (edes pipoa kypärämyssyn kanssa..)

Vihreäraita

Limepallo

Vadelmasuklaa

Minttusuklaa

Luumupallo


Yläkuvassa Frans testailee Kimperin minttusuklaa-pipoa ja monsteri-kumppareita. Välikausiasuna näyttää olevan Lindexin unihaalari ;)





tiistai 23. helmikuuta 2010

Tästä äiti tykkää..

Jee! Tästä äiti tykkää! Vedetään monta kertaa päivässä kaikki sohvatyynyt lattialle ja hypitään sitten sohvalta niitten (ja toisiemme) päälle!

Tyynyjen seassa on myös kiva mönkiä ja jahdata veljeä..

Ja kun saa veljen kiinni, niin sitten kutitellaan varpaista!

Tai taklataan ja estetään..

Kivaa on! Tukka takana ja elämä edessä :)

Kieriskelyä yksin..

ja yhdessä.

Ja sitten taas se hölmistynyt katse, kun äidin ääni on jo kohonnut kielloista falsettiin: "Mitä, miksi pitää lopettaa?" Niinpä, taitaa se olla totta, että aikuiset ovat tylsiä ;)

Pojilla hyppyasuina Småfolkia, monsteriautopaidat ja vihreät velourhousut.


maanantai 22. helmikuuta 2010

Pakkasaamun tuuletus

Pakkaspäivissä on parasta petivaatteiden tuuletus. Miten ihanan raikaan tuoksun saa koko kotiin, kun pitää päivän petivehkeitä pihalla. Ja on muuten myös oiva ohjelmanumero paljoon sisälläoloon tylsistyneille pikkupojille :)

Meillä ainakin äiti sai apuja tähän hommaan jo melkein liikaakin, parvekkeelle meinasi lentää peittojen ja tyynyjen lisäksi myös matot, sohvatyynyt ja kaikki muu irtonainen tekstiili.. Onneksi kuitenkin tyhjässä sängyssä pomppiminen voitti lopulta kaikki muut touhut.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua; meno oli niin kovaa, että parempia ei saanut otettua. Hyvä, kun yleensä edes sai pojat kuviin. Suurin osa otoksista oli ilman poikia, kun kaverit olivat ehtineet juosta jo kuvasta pois ;))


Tästä se lähtee, petivaatteet tuulettumaan!


Hrrr..miten kylmä!

Äkkiä ovenraosta peitto ulos..


Iso peitto kannetaan yhteispelillä

Ja sitten sitä pomppimista. Frans harjoittelee kuperkeikkaa..

Mitä, mekö riehutaan?

perjantai 19. helmikuuta 2010

T2H UFFO - Pieni koko-opas

Tässä pieni koko-opas Ticket to Heavenin Uffo-haalareista. Malleina Max 3 vuotta, pituus 98 cm, vaatekoko 98 cm. Ja Frans 1 v 8 kk, pituus 84 cm, vaatekoko 86 cm.



Maxilla ihana tähtihaalari koossa 98 cm. Kasvunvaraa on reilusti, tämä menee syksylläkin. Mutta voi hyvin käyttää jo nyt.

Tähtihaalarissa (blue star) on tummansinisellä pohjalla vaaleansinisiä tähtiä. Ticketin merkki hihassa punainen, samoin vetoketjun lenkissä ja osassa saumauksista käytetty punaista. Tuollainen peruspunainen hattu sopiikin haalariin hyvin, tässä Villervallan trikoohattu (koko 3-4 vuotta). Myös Kimperin puolukkapallo tai joku muu peruspunainen hattu menee tähän hyvin.


Sama haalari 98 cm Kimperin turkoosiraitaisen joustofroteepipon kanssa



Tyylikäs musta Uffo koossa 92 cm, eli kokoa pienempi kuin normaali vaatekoko. Menee hyvin ainakin tämän kevätkauden, syksyllä on varmaan jo vähän nafti.


Tällaisen perusmustan haalarin ilmettä on helppo muuttaa erivärisillä asusteilla. Kaikki Kimperin pipot sopivat tähän todella hyvin, Kimperin musta tuotemerkki yhdistää.


Maxilla M-kokoinen pipo, on pieni. L-koko on sopiva. Kimperin pipoja tulee kauppaan parin viikon päästä uusi täydennyserä, haalareihin sopivia värejä :)


Fransilla tähtihaalarin kaverina pippuripallo-pipo koossa M. Yksistään ihan sopiva, kypärämyssyn kanssa L-kokoinen parempi. Muutenkin ottaisin jo L-koon, niin käy sitten syksylläkin.


Tässä Villervallan pipon kanssa.


Fransin haalarin koko 86 cm. Kasvunvaraa on, sopii vielä syksylläkin. Mutta voi hyvin käyttää jo nyt.

86 cm haalari takaa.


Musta Uffo 92 cm ja Kimperin piparminttupallo koko L. Minusta liian iso haalari, lapsen on jo vaikea liikkua kun pussia jää lahkeisiin ja hihoihin niin paljon.


Frans vetää jo itsekin haalaria lahkeiden alta. Ja itse on laitettu pipo päähän :)


"Äiti, laita hanskat!"
Kimperin karviaispallo koko M.


Uffo Strong pink ja sopivia Kimperin pipoja.
Ylhäältä vasemmalta limepallo, piparminttupallo, joustofroteinen vadelmasuklaa, pippuripallo, joustofroteinen pinkkiraita, trikoinen vadelmapallo ja vadelmaraita.


Supersöpö Rose flower-haalari.
Ylhäältä vasemmalta joustofroteinen vadelmasuklaa, joustofroteinen pinkkiraita, vadelmapallo, mansikkaraita, luumupallo, trikoinen vadelmapallo ja vadelmaraita.


Mittoja haalareista
(noin):

Niska-haara mitta on summittainen, koska haalarissa ei ole varsinaista haarasaumaa johon mitata.


Haara-lahje
80 cm / 36 cm
86 cm / 38 cm
92 cm / 41 cm
98 cm / 43 cm

Niska-haara
80 cm / 49 cm
86 cm / 51 cm
92 cm / 53,5 cm
98 cm / 56 cm

Kainalo-hiha
80 cm / 27,5 cm
86 cm / 29,5 cm
92 cm / 31,5 cm
98 cm / 33,5 cm

torstai 18. helmikuuta 2010

Kuvahaaste

Näillä kordinaateilla satuttiin remonttikansioon, lohduton kuva ihan remontin alkumetreiltä viime syksyltä. Tämä on olohuoneemme. Tässä vaiheessa remonttia keittiön ja olohuoneen välinen seinä on kaadettu ja tapetit poistettu. Pojista oli mukava käydä pyörimässä remonttivehkeiden seassa :)

Kotikuvia kaipaaville voin kertoa, että kuvia on luvassa. Mutta tehdään kokoajan vielä hienosäätöä, lähinnä huonekalujen ja valaistuksen suhteen. Ja yksi seinä menee vielä tapetille, kun vasta nyt löytyi sopiva seinämateriaali. Hiljaa hyvä tulee..

Sain kuvahaasteen Suwilta Kultapojut2 blogista, haastehan meni näin:

1. Avaa kuvatiedostoistasi neljäs kansio
2. Avaa neljännen kansion neljäs kuva
3. Julkaise kuva blogissasi ja selitä se
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan!

Haaste on tainnut jo kiertää niin monella, että haastan mukaan kaikki, jotka eivät ole vielä osallistuneet.

HUOM! Käykäähän katsomassa arvonnan tuloksia, osa voittajista ei ole vielä ilmoittautunut :)

tiistai 16. helmikuuta 2010

1-vuotis arvonnon tulokset

Blogin 1 v. arvonta on suoritettu käyttäen apuna numeroarpojaa. Kommenttien numerona käytettiin sen järjestysnumeroa, siis ensimmäinen kommentti on numero 1, toinen kommentti on nro 2 jne.

Kiitokset kaikille kivoista kommenteista ja lukuisasta osanotosta kilpailuun. Tässä sitten tuloksia:

1. Farmijuna tai leikattavat hedelmät

NRO 21
Paljon pojista Hanna

2. Muumi palapeli

NRO 122
Sufffeli ja "Ozzy" kommentilla:
Hei. Sulla on aivan ihana blogi. Sain viime tiistaina esikoispoikani. Raskausaikana eksyin blogiisi, joka on mahtava. Suloisten poikiesi tyyli tulee varmasti vaikutttamaan oman poikani tyyliin. Nyt harkitsen oman blogin perustamista...

3. Geelitarroja

NRO 40
Norppastiina blogista Norppastiina käsitöiden ihmemaassa

4. Geelitarroja

NRO 130
Niiskuneiti kommentilla
Osallistun myös...Ihana blogi sulla!

5. Geelitarroja

NRO 41
Emmi R. kommentilla:
Osallistun arvontaan! Juna kiinnostaisi. :) Onnea blogin 1-vuotis päivästä!


Paljon Onnea voittajille! Laittaisitteko voittajat kommentteihin osoitetietonne, niin postitan palkintonne (en julkaise näitä tietoja). Ja Hanna jos vielä ilmoitat, kumman ykköspalkinnoista haluat.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Max 3-vuotta

Sunnuntaina juhlittiin Maxin 3 v. synttäreitä, varsinainen syntymäpäivähän oli jo torstaina. Valmistelut menivät hyvin, kakku oli syötävää, lahjat mieluisia ja ennenkaikkea pojilla oli unohtumaton päivä mummojen, ukin, tätien, setien ja serkkujen kanssa :)


Tässä Maxmobiilin paranneltu versio


Coctailsiili

Fransista Maxin paras lahja oli Legon traktori ja peräkärry


Pojat ja piirrustustaulu. Pojilla juhlavaatteina Lindexin kauluspaidat ja Maxilla Metsolan ruutufroteefarkut, Fransilla Po.P:n farkut

Max ja kauko-ohjattava ralliauto, tässä tosin lähiohjauksessa..

Maxkin pääsi vähän leikkimään traktorilla. T-paidat Polarn o. Pyret.