Muuton vuoksi Vauhtivekarat-blogi hiljenee hetkeksi. Tehdään remonttia loppuun, sisustetaan ja odotellaan että saadaan netti taas toimimaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille :)
perjantai 30. lokakuuta 2009
tiistai 27. lokakuuta 2009
Äidin pikkuvauva
Muuton yhteydessä pakatessa löytyy kaikkea kivaa. Eilen pakattiin poikien aarrelaatikot, joissa on muistoja poikien vauva-ajoilta. Ja ainahan ne laatikot pitää penkoa läpi, vaikka edellisestä muutostakin on vain muutama kuukausi.
Laatikosta löytyi mm. vauvatutit, ne ihan pienet tutit joita isommat lapset joutuvat ihan suut tötteröllä imemään.
Maxin piti tietysti heti kokeilla pientä tuttia suuhunsa ja sellainen vauvataantumahan siinä tuli, että Max olikin koko loppupäivän äidin pikkuvauva. Ja vielä illallakin kyseli tuttia suuhunsa :)

Tutti suussa ja suu tötteröllä!
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Pyjamapiirtelyt
Meillä piirretään aika usein. Onneksi piirretään ihan paperille, eikä seinään tai lattioihin. Mutta on sitäkin joskus tapahtunut, vaikka kuinka yritetäänkin pitää kynät lasten ulottumattomissa.
Minä itse olen ihan surkea piirtäjä, mutta Max on varmastikin isältään perinyt taiteelliset lahjansa.. tai jos sitä ei voi vielä sanoa, niin ainakin halun piirtämiseen.
Kovin selkeitä nuo Maxin piirtämät kuvat eivät vielä ole(eikä nyt alle 3-vuotiaalta voi vaatiakaan), mutta Max kyllä itse tietää aina kertoa mitä on piirtämässä. Dinosaurukset ovat suosikkeja ja tietysti autot. Ja mörkö!

Pojat piirtävät pyjamat päällä, Maxin pyjama KappAhlista ja Fransin pingviinit Lindexiltä
Vähän tuota kynäotetta voisi vielä harjoitella..
Aikas keskittynyttä piirtämistä :)
Max piirtää ja Frans tarkkailee
Taiteilijan tuskaa, epäonnistuneet piirrustukset revitään
Tässä valmis työ. Kuva esittää Dinosaurusta.
torstai 22. lokakuuta 2009
Huomio, huomio! Hätätilanne!
Käytiinpä eilen poikien kanssa tekemässä ”pikaisesti” viimeisiä remonttihankintoja. Pikaisesti tarkoittaa tässä tapauksessa viittä tuntia (!). Jos tuossa ensimmäisessä lauseessa ei olisi ollut sanoja ”poikien kanssa”, olisi voinut olla mukavaakin. Rauhassa olisi keskittynyt suunnittelemaan uutta kotia.. Mutta kun mies on täysin kiinni remontissa (lue = yrittää epätoivoisesti saada valmista), meidän kotijoukkojen piti selviytyä näistä hankinnoista. Uskomaton juttu, mutta suunnitteluun ja materiaalien valitsemiseen menee ihan uskomattoman paljon aikaa. Vaikka värisuunnitelma onkin selkeä.
Tällä kerralla piti valita wc:n ja kylpyhuoneen kalusteet, hanat ja suihkut sekä komeroiden liukuovet. Muut materiaalit on jo valittu, ja työmaalla on seinät maalattu, lattia melkein paikallaan ja keittiön asennus alkaa huomenna. Tekemistä vielä riittää ja jotain ongelmia/viivytyksiä on matkan varrella tullut.
Hankintaretkelle piti varautua perinteisillä kasvatusmetodeilla eli kiristämällä, lahjomalla ja uhkaamalla. Posti toi sopivasti joulun ensimmäisen lelukuvaston ja Max otti sen mukaan kalusteliikkeeseen. Lupasin, että Max saa valita minkä tahansa lelun kuvastosta ja jos poika on kiltisti, käydään kalustehankintojen jälkeen ostamassa lelu. Hyvin siinä aika menikin mieluisinta lelua valitessa. Tosin äidin kalustesuunnittelua hieman häiritsi, että noin minuutin välein piti katsoa kuvastosta mopoja, autoja, kaivinkoneita tai traktoreita.
Niin, ja puhumattakaan siitä että Maxille tuli leluja valitessa se iso vessahätä. Siinä sitten suunniteltiin kalusteita samalla kun Max lauleskeli ja piereskeli vessassa..
Niin, ja siitä kun Max jäi jumiin yhden mallikeittiöryhmän ja ikkunan väliin..
Kalusteliikkeen suunnittelija varmasti huokaisi syvään helpotuksesta, kun poikien kanssa startattiin pihasta seuraavaan liikkeeseen. Frans olikin onneksi nukkunut koko parituntisen kalustesuunnittelun ajan, mutta heräsi sitten valitsemaan hanoja, suihkuja ja altaita.
LVI-liikkeessä Maxilla olikin sitten Fransista seuraa, pojat kävivät testaamassa kaikki hanat ja wc-pöntöt. Kolina vaan kuului sitä mukaa, kun pojat etenivät liikkeessä. Fransin kävin pelastamassa muutaman kerran esim. porealtaasta (onneksi sentään tyhjästä sellaisesta)..
Ja pitihän tuon LVI-liikkeenkin vessaan käydä tutustumassa, kun Maxilla taas hätä yllätti. Taisi poika keksiä, että varmin tapa saada äidin huomio on valittaa vessahätää =)
Kun kaikki hankinnat oli saatu tehtyä, lähdettiin vielä Prismaan ostamaan Maxin valitsemaa lelua. Lelukuvaston paras lelu oli poliisimoottoripyörä, sellainen jossa on äänet suomeksi. Kotimatkan ajan autossa kuuluikin takapenkiltä: ”Huomio, huomio! Hätätilanne! Huomio huomio! Hätätilanne! Huomio,huomio! Hätätilanne!
Siinä vaiheessa päivää olin kyllä hyvin samaa mieltä, selkeä hätätilanne =))

Musta keittiö
Keittiön allas, jota joudutaan odottamaan vielä parisen viikkoa..
Kylppäriin suunniteltu vastaavaa kalusterymää
tiistai 20. lokakuuta 2009
Keltainen haaste
Kuin tilauksesta Jarnan keltaista maanantai-haastetta varten valmistui ompelijalta keltaisella kierrätyskankaalla terästetyt Niilo Ilo vakosamettihaalarit ja -mekko. Ja Metsolan keltaiset froteepaidat ja -bodyt sopivat näiden kanssa paremmin kuin hyvin!
Frans testaa haalareita, koko 80/86.
Kiva ympyrätasku
maanantai 19. lokakuuta 2009
Viime talven puvuissa
Testailtiin viikonloppuna viime talven pukuja. Maxilla on vihreä Legotec koossa 92 cm ja Fransilla Ticketin baby baggie koossa 80 cm.
Kenkinä Maxilla Eccot kokoa 27 (nämä on tänä syksynä hankittu) ja Fransilla käytössä Maxin vanhat Tepsut koossa 22. Fransille on isommat kengät odottamassa, mutta nämä ovat hyvät ainakin nyt alkutalven ajan.
Asusteina Maxilla Jonathanin kypärämyssy ja Kimperin joustofroteepipo sekä Rasavil-hanskat. Fransilla UNQ:n dinohattu (alla vielä kypärämyssy) sekä Jonathanin hanskat.
Ikävä kyllä näyttäisi, että puvut ovat edelleen ihan sopivia. Äiti olisi niin mielellään hankkinut pojille uudet puvut.. No, tarvitaanhan sitä tietysti kakkospuvut :)

perjantai 16. lokakuuta 2009
Pullia vai golfpalloja?
Pojat pääsivät mummon kanssa leipomaan pullaa. Se onkin harvinaista herkkua, kun tämä äiti ei kertakaikkiaan ole missään vaiheessa oppinut leipomaan pullia. Yritystä on kyllä ollut, mutta monet ystävät ja sukulaiset muistavat kauhulla niitä yrityskertoja..Minun leipomat pullat onkin ristitty golfpalloiksi..ovat kuulemma yhtä pieniä ja kovia.
Melkoista nirsoilua sanon minä, kyllähän niihin nyt jotenkuten on hammas pystynyt. Ja parempihan se on pienenpi pulla, niitähän voi sitten ottaa vaikka kaksi :)
No, joka tapauksessa olen luovuttanut pullanteon ja jättänyt sen paremmille taitajille. Kuten mummolle.
torstai 15. lokakuuta 2009
Ensimmäiset lumileikit
Meilläkin päästiin talven ensimmäisiin lumileikkeihin toissa-aamuna. Herättyään pojat vilkuilivat vain ulos, eivätkä millään meinanneet malttaa odottaa ulos lähtöä. Varsinkin Max, jolla varmaan on jo jonkinlaisia muistikuvia lumesta.
Muistan viimetalven ensilumilta hauskan jutun, kun Max ei suostunut kävelemään lumessa. Itse asiassa taisi kestää viikon verran ennenkuin poika uskaltautui lumeen kävelemään. Nyt ei enää ollut moista ongelmaa, vaan puskutraktori joutui heti lumentyöntö-hommiin :)
Frans katseli ensin ihmeissään pientä lumikerrosta, mutta pääsi sitten nopeasti lumileikkeihin mukaan.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Ihanaa froteeta
Minusta on tullut froteehullu! Aikaisemmin olin velourhullu..
Siis tarkoitan tietenkin lasten vaatteita. Minusta lasten vaatteissa on kivoja materiaalit, jotka eivät niin hirveästi kärsi toistuvista pesuista. Harmittaa aina trikoo- ja collegekankaissa, kun muutamien pesujen jälkeen värit haalistuvat ja vaatteet ovat täynnä pesunukkaa.
Aikaisemmin olen käyttänyt lapsilla paljon velourvaatteita (esim. ne kuuluisat Lindexin velourit), koska velour on juuri tällainen helppohoitoinen materiaali. Pese ja pidä, ja sitten voit vielä myydä pieneksi jääneet vaatteet seuraavalle käyttäjälle.
Tänä syksynä onkin ollut ongelmana, mistä ostaa pojille hyviä housuja kun Lindexin velourvarastot ovat ilmeisesti ehtyneet koska niitä niin niukasti (ja tylsissä väreissä) tulee myymälöihin.
Nyt olen keksinyt froteen, sehän on ihan mahtava materiaali! Juuri housuissa ja myöskin muissa lasten vaatteissa, puseroissa,hatuissa jne.
Testailtiin poikien kanssa tänään heti aamusta Myllymuksujen sekä Metsolan froteevaatteita, tässä vähän kuvia:

lauantai 10. lokakuuta 2009
Dinot ja iltaulkoilu
Eilen käytiin iltaulkoilulla ihan omassa pihassa. Ilma on sen verran kylmä, että UNQ:n ihanat dinohatut on jo otettu käyttöön. Vielä keväällä ne olivatkin ehkä turhan suuria ja pyörivät vähän päässä, mutta nyt koko on juuri sopiva. Tosi käytönnölliset, lämpimät ja vielä hyvännäköiset hatut!
Ja värit käyvät ihan mahtavasti yhteen Ticketin pukujen kanssa.
Poikien goretexitkin pääsivät koetukselle, kun kiikun alle oli tullut iso lätäkkö. Hyvin ne vaan tuntuvat vettä pitävän, vaikka pojat loiskuttelivatkin syvällä lätäkössä.
Selvästi kyllä huomaa, että pimeää talvea kohti ollaan menossa kun jo kuuden aikaan on noin hämärää. Kohta pitääkin aikaistaa noita iltaulkoiluja ettei ihan pimeässä tarvitse leikkiä. Vielä kun nuo leikkipuistotkaan eivät ole mitenkään tehokkaasti valaistuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)