Meidän takapihalla on tosi kesyjä oravia. Ne eivät pelkää ihmisiä ollenkaan, ei edes pieniä riehuvia poikia. Ja niitä saa näköjään valokuvatakin ihan rauhassa.
Ensimmäinen oravakohtaaminen meillä oli viime viikolla, kun pojat olivat taas karanneet aamupalapöydästä parvekkeelle. Kohta Max juoksi sisälle silmät innosta loistaen ja sanoi: "Äiti, äiti! Tule äkkiä katsomaan, ulkona on jotain pupuloita!"
Jostain syystä pojilla on alkanut kaikissa, jo opituissa, sanoissa esiintyä -loita pääte. Parkkipaikalla on autoloita, ruukussa on kukkaloita, lammessa ui kalaloita ja parvekkeella on sitten pupuloita :)
No, eihän siellä parvekkeella sentään puput loikkineet, vaan nämä kesyt oravat. Siinä riittikin ihmettelemistä koko aamuksi.
