Ei auta, täytyy
vain todeta, että meillä on isoja poikia! Tänä keväänä äiti on joutunut
löysäämään napanuoraa ihan kunnolla, kun
veljekset ovat lähteneet yksin ulos leikkimään. Kavereita on alkanut ilmaantua
oven taakse, ja sitten mennään! Pikaiset heiheit vain äidille, ja kohti uusia
seikkailuja J
Onneksi
seikkailumatkat ovat vielä lyhyitä, kun poikien parhaat kaverit asuvat melkein
vieressä talossa. Ja leikkimässä käydään omien pihojen lisäksi päiväkodin
leikkipuistossa, jonne on suora näköyhteys meidän takapihalta. Rauhaton äiti voi siis
kuikkia omalta terassilta, missä pojat milloinkin ovat menossa.
Kotona
ollaankin tänä kesänä vietetty vähän oudon hiljaisia hetkiä, välillä voin
suorastaan kuulla kellon tikityksen (jota ei ole oikeastaan tapahtunut sitten
Maxin syntymän jälkeen). Pojat eivät monesti olekaan iltaisin kotona touhuamassa (ja meluamassa)
niin kuin ennen, vaan kavereiden kanssa trampalla tai muuten ulkona leikkimässä.
Onneksi
kuitenkin nälkä porsaan kotiin ajaa, iltapalalla meillä on aina hyvin nälkäisiä (JA
LIKAISIA) pieniä ts. isojapoikia! J
