Meillä on ollut isojen muutosten syksy, kun Max aloitti
koulun. Ykkösluokkalainen kasvoi syksyn aikana niin isoksi pojaksi, että äitiä
ihan välillä hirvittää. Aika haikea fiilis oli, kun kuukauden koulunkäynnin
jälkeen poika ilmoitti, ettei enää tarvitse saattaa kouluun. Sydän syrjällään
piti katsoa, kun reppuselkäinen ”pikkupoika” lähti yksin koulutaipaleelle.
Mutta onhan iso poika vielä aika pienikin, ainakin
välillä. Ja tykkää yhä legoista, peleistä ja taisteluista. Ja veljen kanssa
leikit sujuvat hyvin, kun päivät ollaan nyt ensimmäistä kertaa ihan erillään.
Frans taas on innokas eskalainen, jota aina välillä
harmittaa kun ei ole läksyjä niin paljoa kuin Maxilla. Frans onkin usein
lukuharjoituksissa mukana (motivoi muuten hyvin myös isoveljeä), eipä tiedä
vaikka tässä menisi niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos molemmat
oppivat lukemaan talven aikana.
Kun pojat ovat kasvaneet, me vanhemmat huomaamme monesti
olevamme ihan keskenään kotona, kun pojat leikkivät ulkona kavereiden kanssa
(tai sitten lastenhuone on täynnä pikkupoikia). Tavallaan haikeaa, tavallaan
mukavaa. Mutta kuitenkin väistämätöntä, ja toisaalta antaa sitten tilaa omille
jutuille ja omille, jo melkein unohtuneille harrastuksille.
Poikien suosikkitouhua ovat lauantain elokuvaillat.
Hauska lastenleffa, sipsejä ja suklaata, ja sitten vain koko perhe läjään olohuoneen
sohvalle rentoutumaan. Mikäs sen mukavampaa!
Elokuvailta on varmastikin luvassa myös tänä
viikonloppuna. Rentouttavaa viikonloppua! J 