maanantai 23. syyskuuta 2013

Tortilla weekend








Kaikkein rentouttavin viikonloppu on varmastikin silloin, kun viikonlopuksi ei ole suunniteltu mitään tekemistä. Ei ole luvassa suursiivousta, sukulointia tai muuten jotain metrin mittaista tehtävälistaa.

Meillä oli nyt sellainen viikonloppu. Ja oikein tervetullut tähän saumaan, rauhallista viikonloppua ei nimittäin ole ollut ainakaan viimeiseen kuukauteen. Verkkokaupan uusiminen on ollut iso projekti, ja vienyt aikaa myös viikonlopuilta. Kaiken sen suunnittelun, tekemisen, kokeilun ja myös tuskailun&hermoilun jälkeen on kiva rentoutua. Ihanaa, että otitte uuden kaupan näin hyvin vastaan!

Parasta tällaisissa ei mitään tekemistä-viikonlopuissa on se, että loppujen lopuksi tulee tehtyä vaikka mitä. Nytkin siivosin, pesin 3 koneellista pyykkiä, laitoin ruokaa, leivoin, kävin metsäretkellä ja leikkipuistossa, katsoin elokuvaa, luin sisustuslehtiä joista innostuneena vähän shoppailin ja sisustin (näistä myöhemmin). Eli aika paljon juttuja, varsinkin kun meidän viikonloppu alkaa vasta lauantaina klo 14 :)
Poikien kanssa retkeiltiin ”majakalla”, leikittiin siellä Batmania ja Teräsmiestä ja etsittiin syksyn lehtiä. Vaikkakin aika vihreältä luonto vielä toistaiseksi näyttää, luulen että pojat voittivat hyvinkin lehtien väriloiston rainbow-takeissaan.

Ulkoilun jälkeen taltutettiin meganälkä tortilloilla, jotka ovatkin meidän perheen lempiruokaa. Helppoa ja nopeaa, suurin osa ajasta menee kasvisten pilkkomiseen. Ja aika terveellistäkin, pojatkin täyttävät lettunsa mielellään kurkulla, tomaatilla ja paprikalla, salaatti ei vielä maistu. Ja ananasta laitetaan vähintään 10 palaa!
Tämä olikin oikea tortilla weekend, koska lauantain jauhelitortilloja jatkettiin sunnuntaina kana-täytteellä. Nam!

Mukavaa viikkoa!

5 kommenttia:

  1. Siis tosi outoa! Mulla ei näkynyt taas pitkään aikaan tämä kommenttiboksi ja nyt sit yhtäkkiä sain tän toimiin.

    Kiva viikonloppu ja ihana kuva pojista :) Mullakin tekis mieli tortilloja, mut ajattelin just hetki sitten kaupassa, että jos ensi viikonloppuna tekis niin ei tarvitse tehdä pikaisia uuni versioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas outoa, tuohonkin ongelmaan kannattaa kokeilla päivittämistä. Kommentoithan, jos vielä on samaa häiriötä :)

      Poista
  2. Mä voisin viettää tortilla weekendiä vaikka joka viikonloppu =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)