lauantai 14. syyskuuta 2013

moderniretromummolaveranta



Uudistettiin nyt loppukesästä meidän talon veranta, joka alkuperäisesti oli vain kylmä eteinen. Nyt veranta on eristetty yltä, alta ja päältä, ikkunoita on kahdessa kerroksessa ja patteri lämmittää seinässä. Toisin sanoen purettu kaikki pois ja kasattu sitten uudelleen uusilla materiaaleilla.

Veranta on hyvä lisätila kenkä- ja ulkovaatesäilytykselle, mille ei mikään tila tunnu ikinä riittävän. Ainakin meidän eteisessä on aina valtavat kenkäkasat, ja naulakot takkeja/huppareita pullollaan. Lisäksi veranta toimii ulkokalusteiden talvisäilytyspaikkana, ja sitä myötä mukavana oleskelupaikkana. Tänne voi jatkossa kattaa vaikkapa aamukahvit sunnuntaiaamuisin!

 

Lattia on alkuperäinen lautalattia, se pystyttiin säilyttämään. Ruskean maalin päälle maalattiin vain pirttiharmaalla, mitä meillä on muuallakin talossa. Katto paneloitiin ja maalattiin valkoiseksi, seinille tuli modernin retro Isakin Nova Mist tapetti. Kalusteet ovat tosiaan pihaterassilta, joka nyt samalla lähti talvilevolle. Pinnatuoli löytyi mummolan vintiltä, verhot ovat roikkuneet talon verannalla varmastikin sieltä 40-luvulta lähtien, ne säilytettiin remontissa. Valaisimet ovat Clas Ohlssonilta, sinne olikin juuri saapuneet nuo kivat metallikehikot.
Taloremontti siis vain etenee, hitaasti mutta varmasti. Kiva saada taas yksi huone kokonaan valmiiksi!
 

Pojat testailevat uutta verantaa. Hyvin sujuu vaikkapa Beyblade-pelit Ikean tarjottimella! Poikien mustat paidat Name It, ja muut vaatteet Gugguu. On muuten tosi hyvännäköiset nuo Gugguun pantsit myös isommilla pojilla!
 

7 kommenttia:

  1. Oi miten hieno veranta, tykkään!! Ja Gugguut näyttää tosi kivoilta (harmi että ovat niin hinnoissaan!) :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana! Todella kiva toi tapetti!

    Meillekin tuli ekat Gugguut ja tykkään :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun joku uskaltaa käyttää rohkeita värejä! Olen itse sitä 'harmaa on hyvä' -jengiä, joka ei uskalla poistua mukavuusalueeltaan, ihailen teitä jotka vähän repäisevät!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen veranta, ja tosi hauskat nuo valaisimet! Enpä tiennytkään että clash ohlsonilla on valaisimiakin! :)

    VastaaPoista
  5. Te olette kyllä uudistaneet vanhan puutalon aivan mielettömän hienolla ja rohkealla tavalla. Ihana veranta! :) Juu ja nuo gugguut ovat aivan ihania. Olen haaveillut pojelle sitä kollaritakkia, mutta vielä en ole raaskinut.

    VastaaPoista
  6. Hieno veranta! Ja tosi makea tapetti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)