tiistai 14. syyskuuta 2010

Kiirettä, kiirettä

Kovin kiireistä on ollut meidän perheen elämä viime viikkoina. Opetellaan poikien uusia kerhorutiineja, jotka ovat kyllä alkaneet sujua todella hyvin. Muutamana ensimmäisenä aamuna oli vähän itkuista, mutta nyt pojat vain pikaisesti vilkuttavat äidille/isälle ja painelevat kerhoon leikkimään uusien kavereiden kanssa.

Töiden puolestakin on oikein kiireistä, kauppaan tulee uutta mallistoa monta kertaa viikossa. Onneksi on nyt vähän rauhallisempaa työaikaa :)

Kaiken kukkuraksi ollaan keksitty pieni sisustusprojekti! Aivan yllättäen meille tarjoutui viime viikonloppuna mahdollisuus lähteä ihan kaksistaan mieheni kanssa Tampereelle ostoksille. Pojat jäivät mummolaan yökylään ja me riennettiin Ikealle. Ja kerättiin sitten meidän farmarin takakontti piripintaan uusia huonekaluja..

Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Tässä todellakin kävi niin : D Alunperin oli tarkoitus ostaa muutama Expedit-lokerikko ja pari Lack-hyllyä, mutta loppujen lopuksi hankittiin valaisimia, mattoja, kirjahylly jne. jne. Lisääkin oltaisiin vielä ostettu, mutta kertakaikkiaan ei mahtunut takakonttiin vaikka jo takapenkitkin oli käännetty..

Oikeasti meiltä kyllä puuttuikin paljon huonekaluja ja valaisimia, jotenkin tämä uusi koti on paljon isomman oloinen kuin aikaisempi.

Nytpäs meillä onkin sitten eteinen täynnä laatikoita, joita yritetään epätoivoisesti kasata huonekaluiksi. Uskotteko, että pojat osaavat hienosti auttaa isää kokoamisessa..?

Olenkin sitten poikien kanssa ollut paljon leikkipuistossa evakossa, että saataisiin huonekalut kasaan. Tässä kuvia eiliseltä (sateiselta) illalta:


Fransin lempipuuhaa on kiikkuminen


Ja Maxin lempipuuhaa kiipeily, mihin tahansa..

Kiikarointia kaukoputkella


Iloista touhua, sateesta huolimatta


Tosin kädet kastuvat..


Mitenhän pääsisi ylös koskematta märkään maahan..?


Eikä kaiteisiinkaan voi koskea :)


Poikien ihanat trikoopipot Huutiksesta


8 kommenttia:

  1. Hauskat pipot ja ticketit on aina niin tyylikkäitä!

    Meilläkin on aloiteltu osa-aikaista päiväkotiuraa ja onhan siinä arjen uudelleen järjestelyssä oma hommansa. Itse olen aivan pihalla, enkä oikein vielä osaa tätä uutta järjestystä.

    Meillä ois kans Ikea-reissu viikonloppuna. Ihanaa, kun saa laittaa taas vähän kotia. Tosin se huonekalujen kasaaminen yömyöhään ei sitten olekaan niin kivaa ;)

    VastaaPoista
  2. Ai kun hauskaa että kerhoura on lähtenyt mukavasti käyntiin! Varmasti helpottavaa, että jokusen tunnin pystyy keskittymään 100 %:lla töihin, kun tietää, että pienet viihtyvät.

    VastaaPoista
  3. On vielä tuskaisan hyvässä muistissa ne Ikean laatikoiden kantamiset ja kokoamiset, joten ei muuta kuin tsemppiä! :-D

    Ihanan värikkäät pojat puistoilemassa!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä Ikean huonekalujen kokoamiseen. Ne ohjeet on kyllä mitä "mahtavimmat". Tuli aika monesti niille naureskeltua kun on töissä ollut tehtaassa jossa pakattiin Ikean huonekaluja :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat pipot!:) Meilläkin on noita Ikean laatikoita tullut raahattua kotiin yksi jos toinenkin.. kasaamaminen on välillä tuskaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Mielestäni tosi kivoja huonekaluja... ja edullisia ;)

    VastaaPoista
  6. Muistan kun esikoinen aikoinaan aloitti kerhon niin hän oli myöskin alkuun kovin itkuinen ja äiti olisi pitänyt jäädä hänen kanssaan kerhoon,mutta muutamat kerrat tätä kesti ja sitten alettiin jo sanoa,että hei hei äiti,menisitkö jo niin pääsen toisten kanssa leikkimään =D

    VastaaPoista
  7. Heh, teidän Ikea-reissut menevät ihan samalla kaavalla kuin meidänkin- auto täyteen tavaraa, kun me maalaiset pääsemme suurkaupunkiin;-)

    Kiva kuulla kerhosta, tekee varmasti hyvää sinullekin saada omaa aikaa edes muutama tunti silloin tälloin;-) ja tärkeintähän se on että lapset viihtyvät, kivahan se on kun on uusia leikkikavereita, leluja ja leikkejä.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana pipo Fransilla! Olen ihastunut kaikenlaisiin apinakuoseihin, joten tuo pipo sai heti aikaan ihastusta. :) Ja tuota violettia Ticketiäkin keväällä jo ihastelin, mutta en sitten ostanut...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)