torstai 2. huhtikuuta 2009

www.niiloilo.fi

Olen aina halunnut yrittäjäksi. Jo yläasteella valitsin kaupalliset aineet valinnaiseksi tätä tulevaa uraani ajatellen. Vuodet ovat kuitenkin vierineet enkä ole saanut haavettani toteutettua. Koko ajan sitä on työstetty ja omaa alaa mietitty.

Aluksi ideana oli naisten vaateliike, sitten sisustusliike. Välillä jo suunnittelin sisustussuunnittelijan uraa. Laskelmien jälkeen kaikki on kaatunut mahdottomana ja varovaisuuttani olen vain jatkanut turvallisessa palkkatyössä.

Mutta nyt aika on oikea ja yrittämisen tilaisuus käsillä. Tässä vähän aikaa sitten tuskailinkin täällä blogissa, että miten rahat saa riittämään hoitovapaalla. En tiedä onko tämä nyt ratkaisu siihen, alkuun menee ainakin miinuksen puolelle, mutta olen perustanut verkkokaupan!

Verkkokaupassani myyn lastentuotteita, alkuun vaatteita ja kestovaippoja. Valmisvaatemerkeistä myyn omia suosikkejani Moonkidsiä ja Shampoodlea. Lisäksi omaa, kierrätyskankaista valmistettua Niilo Ilo - mallistoa. Vaatemerkkejä tulee lisää kesän aikana.

Myös kestovaipoista myyn omia hyväksi havaittuja suosikkeja, Fuzzi Bunzia sekä Iguleen Cuddle Bunsia. Jatkossa minulle on tulossa ihania villavaippahousuja, sekä valmismallistosta että käsityönä valmistettuja.

Kesän aikana saan myyntiin myös taiteilija-puuseppä mieheni suunnitteleman ja valmistaman lastenhuoneen sisustustuotteen. Tämä on ihan uusi, ihana sisustusidea lastenhuoneeseen! Tästä tuotteesta olen ihan innoissani :D Siitä lisää kesällä, nyt tuote on vasta piirustuspöydällä.

Verkkokaupan ohella pidän myös kotipuotia Kuopiossa. Kotipuoti on auki sopimuksen mukaan. Eilen vietettiinkin kotipuodin avajaisia ja samalla meillä oli Me & I kutsut. Tilasin tällä kertaa vain itselleni vaatteita.

Jatkan bloggailua entiseen malliin, kerron minun ja vauhtivekaroiden normaalielämästä. Joskus voin sivuta verkkokauppaani, jos saadaan sinne jotain ihania uutuuksia. Sen verran mainostan tässä verkkokauppaani, että tarjoan teille AVAJAISTARJOUKSENA, hyvät blogikaverit ja lukijani, -20 % Moonkidsin ja Shampoodlen vaatteista 24.4.2009 saakka. Kun tilaat, merkitse lisätietoja kenttään “BLOGI -20%”, niin lasken alennuksen ennakkolaskulle. Kannattaa käyttää hyödyksi tämä isompi aleprosentti!


Aurinkoista päivää kaikille :D


Kuvia kotipuodista:



Moonkids, ihanaa oranssia ja ruskeaa


Logoseinä


Niilo Ilo - mallistoa


Shampoodlet pusseissa


Tähtiseinä

Max etsii oikeaa kokoa


Frans ja onesize Fuzzi Bunz






26 kommenttia:

  1. onnea! ihailen rohkeuttasi! kauniita kuvia, täytyypä piipahtaa puodissasi :o)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut avauksesta ja paljon onnea myös jatkoon! Käynpä heti tutustumassa :o)

    VastaaPoista
  3. Hei wau! Upeeta, että uusia, rohkeita yrittäjiä löytyy :)! Pitääpä heti tehdä kurkkaus sun nettipuotiin!

    Niin ja oikein paljon onnea ja menestystä uudelle yritykselle :)!

    Terkuin Milla (joka ei viitsi taaskaan kirjautua :))

    VastaaPoista
  4. Onnea ja lisää rohkeutta sekä hyviä asiakkaita kauppaasi.
    Logo on upea, oletko itse suunnitellut sen? Harmi kun Kuopio on meistä niin kaukana, tultaisiin heti shoppailemaan ihan paikan päälle. Onneksi nykysin on verkkokaupat.

    Nuo kaupan omat miesmallit ovat kyllä veikeät =)

    Kevätaurinkoterveisin,
    tyttötiimi

    VastaaPoista
  5. Onnenpotku uudelle yrittäjälle! Kaunista, tyylikästä ja iloista. Täytyypä käydä tutustumassa.

    VastaaPoista
  6. onnea putiikista oikein kovasti!

    VastaaPoista
  7. Vau, onnea uudelle yritykselle! Rohkeaa alkaa uudeksi yrittäjäksi juuri tähän aikaan=)

    Pitääpä piipahtaakin puodissasi.

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle yritykselle! Hienoa että uskallat, toivottavasti lähtee sujumaan hyvin.

    Täytyykin poiketa nettipuodissasi.

    VastaaPoista
  9. Onnea uusista tuulista!! Mä olen myös haaveillut jo vuosia omasta yrityksestä.. en ole vielä rohjennut kun haaveilemaan :)

    VastaaPoista
  10. Onnea uudelle puodille ja sen rohkealle pitäjälle! :)

    Hienolta näyttää kuvat, seuraavaksi kotisivuille "klik-klik"

    VastaaPoista
  11. Onnea uudelle yritykselle!!
    Rouva Huvikumpu ei kirjautuneena

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille onnitteluista! Ja kiitos ensimmäisistä tilauksista :)

    Mieheni hoitaa graafisen suunnittelun, on joskus ollut alalla. Minustakin logosta tuli oikein onnistunut, mutta kyllä sitä tehtiinkin :) Parantelen noita nettisivuja vielä ajan kanssa, kunhan opin tuon html-koodauksen kunnolla.

    VastaaPoista
  13. Onnea uudelle kaupalle!

    Pakko kysyä, koska tämä on omanakin kaukaisena haaveena, että mitä olet tehnyt perustaaksesi yrityksen? Entä mitä kautta olet saanut nuo merkit myyntiin?

    VastaaPoista
  14. Voi että! En olekaan tiennyt että asut samassa kaupungissa kuin me! Miten se sinun putiikkisi on auki, voisin käydä ostamassa sen tyhjäksi lapsilisäpäivänä :D
    En vaan tiedä millä ihmeellä pääsen sinne, eikös se ole Levästä eli me ollaan juuri toisella puolella kaupunkia :/

    VastaaPoista
  15. Kiva juttu, Laura, kun olet samassa kaupungissa! Laita vain viestiä tai soita, kun olet tulossa kauppaani. Kauppa on periaatteessa aina auki, kunhan en ole poikien kanssa leikkipuistossa/kaupassa/kerhossa. Tänne jynkkään pääsee helposti bussilla, esim. 16 ja 20 keskustasta. Lisään tuonne kotisivuille vielä kartan :)

    Anonyymille vastaan, että olen tehnyt kyllä tosi paljon hommia että olen saanut yrityksen ja ennenkaikkea tuon nettikaupan pystyyn. Monta valvottua yötä.. Valmisvaatteet olen ottanut myyntiin suomalaisilta agenteilta :)

    VastaaPoista
  16. Onnea! Kivan näköisen puodin olet pistänyt pystyyn :c)

    Menikö minulta ohi, kuinka kauan avajaistarjous on voimassa?

    -Iira-

    VastaaPoista
  17. Iira: avajaistarjous blogilaisille on voimassa 24.4.2009 saakka :)

    VastaaPoista
  18. Kivaa!! ja onnea! =)
    Heti laitan kauppasi suosikkeihin ja alan tilausta väsäämään. Eikä me muuten asuta ihan hurjan kaukana, että vois vaikka joskus käydäkin. ;)

    VastaaPoista
  19. Pakko vielä kysyä, että mitä kautta olet nuo suomalaiset agentit löytänyt?

    VastaaPoista
  20. Mia: Tervetuloa käymään!

    Anonyymi: suomalaisten agenttien tiedot olen löytänyt joko valmistajan nettisivuilta tai sitten ihan google-haun kautta. Sitten vaan sähköpostilla kyselemään jälleenmyyntiä ;)

    VastaaPoista
  21. En tajunnutkaan ,että olet kotoisin Kuopiosta. Olen kyllä blogiasi pitkään seurannut. Ihanaa, että joku perustaa tänne Kuopioon merkkivaateliikkeen! Täällä, kun ei liiemmin ole noita shoppailumahdollisuuksia... Pitänee tulla joskus käymään, kun lasten hoidolta ennätän. :) Sillä välin tutkailen nettisivujasi...

    VastaaPoista
  22. Hurjasti onnea uudelle yrittäjälle! Pitääkin silmäillä nettikauppaa.

    VastaaPoista
  23. Oikein paljon onnea ja menestystä uudelle yrittäjälle! Ihania oli ne Niilo ilo-vaatteet!:)

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea uudelle yrittäjälle!

    Olen jonkinverran seurannut blogiasi,mutten koskaan ole ehtinyt kommentoimaan mitään;-) mutta nyt oli ihan pakko-olitpa valinnut osuvan nimen nettikaupallesi;-) meidän nuorimmaisen nimisestä nettikaupastahan oli ihan pakko tehdä tilaus saman tien!Kiitos sinulle jo etukäteen, ja kaikkea hyvää nettikaupallesi! Todella hieno ja rohkea teko sulta, siitä se lähtee ja varmasti tulet pääsemään ainakin omillesi tuosta.Oikein hyvältä vaikuttaa!

    Ihanat pojanviikarit on teillä!

    VastaaPoista
  25. Hei, Ei sun kautta olis mitään tsäänssejä saada tuota AlbaBabyn kokohaalaria/jumpsuitia??? Mä niiiin sellaisen haluaisin mun poitsulle :)

    VastaaPoista
  26. Hei Maija, olen juuri kysellyt lisää tuota haalaria :) Ilmoittele s-postiin koko- ja väritoivetta, niin tilaan samalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)