maanantai 9. maaliskuuta 2009

Uutta ja opittua

Nyt ollaan kotiuduttu mummola-reissulta. Kiva olla poissa, mutta kiva on palata kotiinkin :)

Pojilla olikin oikein kehityksen viikonloppu. Frans oppi taputtamaan, harjaamaan (leikisti) hiuksiaan sekä nostamaan kännykän korvalleen. Ei kai äiti ole lörpötellyt puhelimessa liikaa ja antanut esimerkkiä..?

Lisäksi Frans melkein kävelee! Melkein tarkoittaa tässä yhteydessä kahta tai kolme huojuvaa askelta ja sitten pam! pyllylleen.. mutta kuitenkin, melkein kävelee! Max on tästä tietenkin ihan riemuissaan; lähtee juoksemaan Fransia karkuun ja olettaa että pikkuveli juoksee perässä ;)

Ja Max alkoi olla ilman vaippaa ja käydä potalla! Juuri kun muutama viikko sitten tuolla Vauvan puolella bloggailtiin aiheesta. En tiedä onko tämä jatkuva tila, mutta ainakin viikonloppu mentiin näin ja tänäkin aamuna on jatkettu, ainoastaan kerran kakat karkasivat housuun ilman vaippaa.. mukava sotku ;)

Parasta kotiin paluussa tuntuu olevan kaikki lelut, joilla ei ole leikitty moneen päivään. Meillä suosikkilelu tuntuu nyt olevan kuvissa esiintyvä auto:


Fransin vaatteet KappAhl

Maxin vaatteet Lindex

Taistelua autosta..



Vauhtia ja vaarallisia tilanteita :D



7 kommenttia:

  1. huippu tuossa taistelukuvassa tuo ilme! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas tullut taitoja roppakaupalla!

    Ja meillä onkin juuri kaksi autoa tuon takia, että kyllästyin tappeluihin. Toisen ostimme lastentarvikekirppikseltä puoli-ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Hih, onneksi olkoon tepsuttelevalle pottamestarille! :3

    VastaaPoista
  4. Hienoa siitä se lähtee pikkuhiljaa kummallakin pojalla. :o)

    Meillä on kanssa tuo Fransin body ja Maxin velourhousut. :o)

    VastaaPoista
  5. Loistava tilannekuva tuo taistelu autosta. :D

    Ja ollaanpa teillä aikaisessa kävelemään opettelun kanssa! Meillä kun lapset ovat olleet vähän hitaammin liikkeelle lähtevää sorttia (poika oppi kävelemään 1v1kk ja tyttö 1v4kk), niin olen aina ihan ihmeissäni, kun jonkun reilusti alle vuoden vanha ottaa jo askelia! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea uusista taidoista!!

    Meidän poika hihkui riemusta, kun päivällä näitä kuvia katsottiin. Tuumas sitten, että "kaveri". Kaipailee aina lekkikavereita...:)

    VastaaPoista
  7. Moikka, olit alkanut lukijaksi<: Suloisia poitsuja löytyi täältä, joten lisäilenpä itseni listaan teidän kuulumisia seuraamaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)