tiistai 9. helmikuuta 2010

Ruokaostoksilla

Meidän perheessä tykätään käydä yhdessä, koko perheen voimin, ruokaostoksilla. Vaikka se olisikin paljon helpompaa, tehokkaampaa ja rauhallisempaa, jos vain toinen vanhemmista kävisi yksin hoitamassa viikon ruokaostokset. Mutta tuohan se kauppareissu mukavaa vaihtelua kotiäidin ja lasten elämään, oikea "elämysmatka Prismaan", kuvitelkaa mitä ylellisyyttä ;)

Meillä pyritään hoitamaan aina viikon ruokaostokset kerralla, sitten vain lähikaupasta viikon mittaan maito- ja leipätäydennyksiä. Melkoinen kuormahan sitä ruokaa tulee, pelkästään maitoa meillä kuluu parisen litraa päivässä..

Ostosreissulle varataan aina kunnolla aikaa, vähintään kaksi tuntia. Joskus käydään myös syömässä samalla reissulla ja pojat pääsevät leikkipaikkaan leikkimään. Prisman valikoimat ovat nykyään niin laajat, että samalla reissulla on kiva katsella ruoan lisäksi myös sisustus-, vaate- ja kenkäosastot. Ja tietenkin ne leluosastot, sieltä lähtee joskus jotain mukaankin, mutta pojat kyllä melko hyvin ymmärtävät, että välillä vain katsellaan leluja.

Ja autokärryt ovat must! Ja tietysti molemmille pojille omat, näillä malttaa ajella ainakin puoliväliin kauppaa.. Ja kunhan kassoilta päästään, onkin jo kiire katsomaan hevosta ja delfiiniä taikka sitten formula-autoa ja helikopteria, riippuen siitä missä kaupassa ollaan.

Nämä Helikopteri-kuvat löytyivat kamerasta, ne on otettu parisen kuukautta sitten kun Citymarketissa oli jotkut Mammuttimarkkinat. Lapsille oli järjestetty onkintaa, pomppulinna ja tietenkin suosikki-helikopteri oli taas kerran koeajettava :)


Hihnat kiinni, ettei veli putoa
Mistäs tämä käynnistyy..?

Tästä se lähtee..


Franskin kokeilee..


Hei vaan äiti, ei ole kiirettä kotiin ;)


12 kommenttia:

  1. Minä tykkäisin käydä kaupassa koko perheen voimin mutta mies kysyy "onko pakko lähteä mukaan?" ja lapset toteavat "me ei ainakaan lähdetä kauppaan!" =D

    VastaaPoista
  2. "Elämysmatka Prismaan" :D Ihana! Tosi kivasti teillä näyttää kauppareissut sujuvan! Onneksi meilläkin nykyään :) Ihanat pojat <3

    -Jamina-

    VastaaPoista
  3. Meillä sama, joka viikko tehdään "perhereissu"
    Prismaan.

    VastaaPoista
  4. Hei, meillä käydään kaupassa n.kaksi kertaa viikossa. Ja kyllä mäkin tykkään mennä koko porukalla. Se tuo ihan kivaa vaihtelua iltaan. Prismat ja Cittarit on kyllä näpsäköitä paikkoja juuri kun saman katonalta saa mitä vain! -Tiina

    VastaaPoista
  5. Meilläkin viikottainen prisma-reissu aina ohjelmassa. Välillä nopeammin ja välillä saa ihan katsellakin, eikä vaan latoa peruskamat kärryyn :) Ihanat touhukkaat pojat taas kuvissa!

    VastaaPoista
  6. Meillä kans on aina elämysmatka Prismaan koko perheen voimin :D Musta kaupassa käynti on useinmiten kivaa, kun pääsee kotoa pois ;)

    VastaaPoista
  7. Minä taas suorastaan inhoan käydä kaupassa koko perheen voimin.Mielelläni hoidan kauppa-asiat yksin tai tyttären kanssa.Meidän kuopus 1,5v. ei jostain syystä viihdy kaupoilla,haluaisi aina juosta ympäriinsä ja tutkia kaikkea ja MAISTELLA kaikkea.Siitähän se huuto tulee kun kaikki tuo kiva kielletään.Jotenkin muutenkin koen stressaavina paikkoina nuo isot marketit....olenkin aina ihmetellyt miten joillakin onnistuu tuo kaupassa käynti ilman hermojen kiristelyä..=0)

    VastaaPoista
  8. 3 x mami: Ei se aina ihan noin leppoisaa ole..Kyllä meidänkin 3 v-uhmis aina kiristelee vanhempien hermoja ;)

    VastaaPoista
  9. Heh, meilläkin tehdään aina reissu Prismaan. Äidillä on tapana kierrellä lanka-ja vaateosastot rauhassa ja tarttuupa sieltä aina välillä jotain mukaankin. Poikien kanssa on niin ihanaa, kun ovat ostoskärryssä, mihin mahtuu kaksi vierekkäin istumaan. Eivät tappele niin paljon kuin jos toinen pääsee yksin kärryihin ja toinen joutuu ottamaan pienet kärryt tai tulemaan vierellä;)

    VastaaPoista
  10. Täältä puuttuu automarketit kokonaan (ja meiltä myös se auto), joten me saatetaan käydä kaupassa parikin kertaa päivässä. Tässä korttelissa kun on neljä ruokakaupaa ihan lähekkäin ja sitten kymmenen minuutin kävelymatkan päästä löytyy suhteellisen iso ostoskeskus isompine kauppoineen, josta saa ruoan lisäksi myös kaikkea muuta. Eli Joas on yleensä aina mukana ja kaupassa pieni saa vaihtaa rattais niihin ostoskärryautoihin, joita se rakastaa :)

    VastaaPoista
  11. Mekin käydään kaupassa joskus koko perheellä, mutta aika harvoin. Ei enää neljän lapsen kanssa jaksa. ;D
    Usein tulee käytyä niin että koululaiset jää kotiin keskenään ja me mennään pienten kanssa. Hiukan rauhallisempaa sanoisin.. Hih.

    VastaaPoista
  12. ihanaa ja niin tuttua! ;) mekin "harrastetaan" tätä ruoka shoppailua koko perheen voimin :D Eniten tosin tuossa lähi cittarilla tulee käytyä mutta Prismassa on tosiaan kyllä parempi valikoima!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)