tiistai 4. helmikuuta 2014

LÖKÄPÖKSYJÄ JA KALSAREITA









Ennen meillä oli vain ja ainoastaan velourhousuja, sitten siihen rinnalle tulivat myös froteehousut. Näistä ei luovuttu, ja muita vaihtoehtoja ei ollut, collegehousut olivat melkeinpä kirosana. Ihan toivottomat kahdeksankymmentäluvun muinaisjäänteet.
Vielä muutama vuosi sitten olisin voinut vannoa, että meidän poikien vaatekaappiin ei collarihousuja tule..

Mutta niin se mieli muuttuu, nykyään vaatekaapista ei juuri muita löydykään kuin college- ja trikoohousuja. Velourhousut taas tuntuvat nykyään jotenkin vanhanaikaisilta ja tunkkaisilta, ja yleensä ihan väärän värisiltäkin. (Poikkeuksiakin tässä on, esim. Villervallan mustat velourit ovat meillä kovassa käytössä).
Usein poikien housut ovat mallia ”lökäpöksyt”, eli hieman haaramihousumalliset baggyt. Näitä meillä löytyy ainakin Molo Kidsiltä, móilta, Gugguulta ja kuvissakin näkyvältä AlbaBabylta.

Tykkäisin käyttää pojilla myös legginssejä, mutta totuus on että isommilla pojilla ne monesti näyttävät alusvaatteilta. Muistan kerran viime kesänä, kun Frans lähti kaverin luo kylään hienosti kuositetut, jonkin uutuusmallisto legginssit jalassa. Kaveri katsoi pitkään, pää kallellaan Fransia ja kysyi:
”Mutta Frans, lähditkö sinä kalsarit jalassa?”

J

5 kommenttia:

  1. Meillä kyllä tykätään collarihousuista, ja varsinkin näin talvella ne on kätsät kotipöksyt kun voi päälle helposti vetää ulkovaatteet :) Leggaritkin on kyllä kivoja, mutta jotenkin ei vaan oo olleet meidän juttu, vaikka pikkupojilla ei vielä sitä kalsarifiilistä niistä tulisikaan :D

    VastaaPoista
  2. No ihan sama kaari meilläkin - ennen oli vaan ja ainoastaan veloureja enkä collegeja voinut kuvitellakaan, mutta nyt on pikemminkin päinvastoin :D Toki Nova stareja ja canvashousuja rinnalla. Suosikki lökärit ehkä Raidan :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat pirteät lökärit ja lutuinen malli :) Meillä tytöt ei juuri housuja pidä, siksipä niitä onkin tällä hetkellä kirppispöytäni pullollaan. Pienempi kulkee aina mekoissa + sukkikset/leggarit, koululainen farkuissa. :)

    VastaaPoista
  4. Kivat housut.
    Meillä kaari meni veloureista ohuisiin farkkuihin. Collegehousut ovat jäänet meillä vähäiselle käytölle.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin esikoisella pelkkiä collareita nyt eskarissa ym. 3-vuotiaalla ja vauvalla on vielä "perintö" veloureita, mutta ne on ankeita. Tai vauvalla tykkään kyllä velourhaalareista. On lapsilla myös kaapit täynnä slimmejä farkkuja, vaikka niitäkään ei pitänyt meille koskaan tulla. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)