sunnuntai 29. joulukuuta 2013

VOIKO JOULUNA PAISTAA MAKKARAA?








Niin voiko..? Enpä tiedä, itse en ole ainakaan koskaan aikaisemmin suunnitellutkaan lähteväni tähän aikaan vuodesta laavulle paistamaan makkaraa. Mutta näissä keleissä se tuntui oikein hyvältä vaihtoehdolta, vaikka normaalistihan tämä olisi vasta Pääsiäispyhien hommaa. Mutta melkoisen Pääsiäiseltä tuntuu muutenkin, kun pajunkissatkin ovat ponnahtaneet esille! Eikä luntakaan ole juuri missään, vähän jäätä vain vaikeuttamassa liikkumista.
Pojat tykkäävät käydä laavulla, ja ennen kaikkea leikkiä tulella (niin, ja kiipeillä puihin). Äidille tämä on tietysti vähän hermoja raastavaa hommaa, vartioida etteivät pojat polta itseään ja tipahda sitten jokeen tulikeppejä sammutellessaan. Mutta selvittiin taas ilman palovaurioita tai kylmää uimareissua ja makkarat maistuivat hyvältä. Jälkkäriksi lämmitetty glögi ja tortut toivat edes vähän talvista tunnelmaa.

Pääsiäistä odotellessa voikin miettiä, millainen sää on silloin? Jos nyt jouluna oli pääsiäissää, onkohan sitten pääsiäisena joulusää?

Mukavaa sunnuntaita J

8 kommenttia:

  1. voi,koska mekin olimme aattona isän perheen kanssa läheisellä hirviporukan laavulla paistamassa makkaraa ja syömässä puuroa. oli outoa istua siinä ja ei ollut kylmä eikä lunta ja ajatella että on jouluaatto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, outoa on. Mutta tämä joulu näin, ehkä ensi vuonna on taas megapaljon lunta ja pakkasta.. :)

      Poista
  2. Niin, harvoinpa sitä tulee tähän aikaan vuodesta tuollaisia aktiviteetteja mieleen! Pääasia kuitenkin, että on hauskaa! :D Voi, voi, kyllä nuo poikien hienot takitkin vain huutavat ääneen, että sitä lunta olisi jo pakko saada.

    VastaaPoista
  3. Hauskan oloinen retki teillä. Pitäisiköhän itsekin lähteä metsään reippailemaan ja joulukiloja karistamaan...

    Toivottavasti ensi pääsiäisenä ei ole joulusää. Huhtikuun puolivälin jälkeen ei enää kaipaa lunta.

    VastaaPoista
  4. Jaa , toivottavasti ei. Kiva retki;)

    VastaaPoista
  5. Näyttää hauskalta! :) Hienoja kuvia, vaikka ei ihan tyypillisiä tähän vuodenaikaan... No, kyllä se talvi sieltä vielä tulee!

    VastaaPoista
  6. Mukavan näköinen makkaranpaistoretki! Toivottavasti sitä lunta jo pian tulisi, että ehtisi sulaakkin sitten pääsiäiseksi :D

    VastaaPoista
  7. Mekin paistettiin joulun aikaan Rukalla lounaaksi makkaraa laavulla, kun mökin lähellä sellainen sattui olemaan :D Siellä kyllä oli runsaasti lunta, toisin kun täällä kotona, pah :/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)