maanantai 1. syyskuuta 2014

HYVÄSTI KESÄ!






Olipas ihanan lämmin kesä! Ja meidänkin perhe vietti viiden vuoden tauon jälkeen kaksi viikkoa ihan oikeaa kesälomaa. Siis siten että koko perhe oli kasassa ja lomalla yhtä aikaa. Lomat sattuivat onnekkaasti vielä ihan siihen parhaimpaan helleaikaan. Aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä, aikalailla rannalla ja uiden  tuo lomapätkä tulikin vietettyä.
Tänään kalenteri kääntyi jo syyskuulle, ja säät ovat muuttuneet helteistä ihan erilaisiksi. Syksy tulee vääjäämättä ja kesälle on jätettävä haikeat hyvästit. Meillä tämä syksy onkin muutosten aikaa, kun Max aloitti ekaluokkalaisena koulun ja Frans siirtyi päiväkodista eskarilaiseksi. Reppuja on siis eteisen naulakko täynnä J

Koulun aloituksen myötä myös Vauhtivekarat blogi tulee muuttumaan, pojat sanovat heipat blogimaailmalle. Vauhtivekarat jatkaa edelleen Niilo Ilon blogina, täältä voit lukea uutuuksista, kampanjoista ja blogiin päivitetään myös suosittuja MIX AND MATCH-postauksia. Blogissa on myös laajemmin kuvia vaatteista ja vaatemallistoista, arvontoja, myymäläkuvia ja muutenkin kaikkea kiinnostavaa kulissien takaa.
Ehkä myös ripaus sisustusta, remontointia, liikuntaa ja muita äidin omia juttuja. Ja varmasti pojatkin täällä välillä vilahtavat..

Uuden edessä ollaan, katsotaan mitä mukavaa tulevaisuus tuo nyt tullessaan! J

2 kommenttia:

  1. Mitäs pojat on tykänneet koulusta ja eskarista? Hauskaa syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on pojilla koulutaival alkanut. Molemmilla on tutut kaverit samassa ryhmässä, se auttaa paljon.

      Ja intoa tuntuu uuden opiskelussa olevan, ainakin näin alkusyksystä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)