tiistai 30. heinäkuuta 2013

NIILO ILO UUDISTUU / ARVONTA




Niilo Ilossa puhaltavat muutoksen tuulet, uudistamme reilusti ulkoasuamme sekä merkkivalikoimaamme. Tarkkasilmäisimmät ovatkin varmasti jo huomanneet uudet, tulossa olevat merkit kaupan merkkivalikossa..

Ensimmäisenä uusista merkeistä saamme tutustua Indikidualin ja móin mallistoihin, ja elokuun lopulla perästä seuraavat ihana Gugguu, Aarrekid ja Ruotsalainen huippumerkki The Brand. Jo huomenna pääsemme tutustumaan Mini Rodinin AW13 malliston ensimmäiseen toimituserään. Mini Rodinia Niilo Ilosta on jatkossa saatavilla aikaisempaa huomattavasti laajempi mallisto. Huomenna saapuvat muutamat ensimmäiset kuosit, mutta myöhemmin syksyllä saamme lisää herkkuja mm. ulkovaatteita ja sneak peak-kuvissa vilahtaneita hevosia ja leopardeja. Mini Rodinin AW13 malliston ensimmäinen erä julkaistaan 31.7. klo 10.

Merkkivalikoiman lisäksi myös verkkokauppa uudistuu. Tämä on meille iso muutos, josta mielellään kuulisimme teidän asiakkaiden mielipiteitä ja toiveita. Mikä verkkokaupassa on hyvin, mikä taas huonosti? Mikä toimii, mikä ei? Mitä verkkokauppaan tarvitaan lisää? Onko ostoskori selkeä?

Myös toimituskulut uusitaan. Toivoisitko mieluummin portaittaista postimaksua painon mukaan vai yhtä maksua, jota sovelletaan kaikkiin tilauksiin? Tai joku muu vaihtoehto? Yli 100€:n tilaukset tarjoamme jatkossakin ilman postimaksuja.

Tai onko jotain muuta parannettavaa, kehitettävää? Nyt on tilaisuutesi vastata ja vaikuttaa!

Vastaamalla osallistut arvontaan, jossa on seuravat palkinnot:

1)      50€:n lahjakortti Niilo Iloon

2)      Mini Rodini pantteri jumppapussi

3)      Mini Rodini pantteri jumppapussi

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän alle. Voit vastata yo. kysymyksiin, antaa vapaata palautetta/kehittämisehdotuksia/merkkitoiveita tai vain jättää kommentin. Arvontaan osallistuminen ei siis edellytä mielipiteen antamista. Jos kommentoit anonyyminä, jätäthän nimimerkin.

BONUS: LINKITÄ ARVONTA OMAAN BLOGIISI, JA SAAT KAKSI ARPAA! (Muistathan mainita linkityksestä kommentissasi)

Arvontaan voit osallistua viikon ajan, 6.8. saakka. Kiitos jo etukäteen osallistumisesta ja arvokkaista mielipiteistä. Ja onnea arvontaan!


116 kommenttia:

  1. Portaittain menevät postikulut :). Ne olis aika hieno juttu!

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana olisin arvonnassa. Kivoilta kuulostivat nou tulevat uutuus-vaatemerkit. Olen tykästynyt nyt Aarrekidin ja MiniRodinin vaatteisiin. Olen ollut tyytyväinen NiiloIlon nettikaupan toimintaan, nettisivut ovat selkeät ja toimivat. Minulle tilaajana tärkeintä on hyvät edut kanta-asiakkaille (tarjoukset yms) ja edulliset toimituskulut. Toimituskulut ovatkin monesti minulle vaikuttavin tekijä, mikä vaikuttaa tilauspäätökseeni suuresti.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä verkkokauppa. Tietysti toivon mahdollisimman halpaa postimaksua :) En osaa sanoa mitään huonoa, itsellä on tietyt suosikkimerkit ja ne onkin teidän valikoimissa. Ihana kauppa ja ihana blogi <3

    saija.tapio@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Uusista merkeistä tunnistan vain Aarrekidin ja Minirodinin, joten mielenkiinnolla jään odottamaan noita muitakin uusia merkkejä. Niiloilon nettikauppa on mielestäni hyvin toimiva, haku on helppoa. Kanta-asiakastarjouksista tulee usein myos tilattua ja niiden toivoisin sailyvan! Itse toivoisin myos isompia kokoja kivoilta merkeilta tulevalle koululaiselle, meilla esikoisella kaytossa koko 134-140cm. Postikulut voisivat olla kiinteat, mutta toki kohtuulliset, max 4-5e/lahetys.
    t. Milla E.

    VastaaPoista
  5. Yhdellä mukana :)

    Minusta nettikauppa on jo todella selkeä, ehdottomasti yksi parhaista! Uutuudet erikseen ja jaottelu muutenkin selkeä. Ostoskori, maksaminen ym selkeää ja helppokäyttöistä. Harvasta nettikaupasta voi rehellisesti sanoa samaa. teillä on ilo asioida :)

    Postit maksan mielummin painon mukaan. esim. yksi paita jää usein tilaamatta jos kiinteät esim 5e kulut tulee päälle.

    Innolla odotellaan täälläkin uusia merkkejä. Vanhoista molo ja name it suosikkeja :)

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella arvalla. Linkitän arvonnan Ankan tyttöset-blogiini. :)

    VastaaPoista
  7. Portaittain menevät postikulut olisivat tosi hyvät kyllä. Itse ainakin tilaan monesti vain yhden vaatteen, enkä haluaisi maksaa silloin isoja postikuluja. Monta kertaa olen tilannut Niiloilosta ja olen tyytyväinen nettisivuihin ja palveluun.

    VastaaPoista
  8. Heipsan! Muutama kommentti. Postikuluista: ehkä joku kiinteä 1.90e kulu pikkulähetyksille ja muuten 4/5e. Valikoima ollut ihan ok. Omia suosikkeja molo, metsola, alba baby - mini rodinilta ne perusjutut.
    Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  9. Heipsan! Muutama kommentti. Postikuluista: ehkä joku kiinteä 1.90e kulu pikkulähetyksille ja muuten 4/5e. Valikoima ollut ihan ok. Omia suosikkeja molo, metsola, alba baby - mini rodinilta ne perusjutut.
    Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Kanta-asiakastarjoukset on kiva juttu.

    Minna LL

    VastaaPoista
  11. Yksi postimaksu kaikkiin tilauksiin.

    Arvonnassa mukana! :)

    -Hieksu

    VastaaPoista
  12. Postituskulut painon mukaan olis tosi kiva juttu,jos jotain piemempääkin tilaa..Olen tilannut Niilo ilosta aika monta kertaa, ja hyvin on aina mennyt ;)

    SANNA S.

    VastaaPoista
  13. Kiva tulee huippu merkkejä lisää,ei tarvitse tilata muualta. Vielä toivoisin Nooa noan valikoimiin.

    VastaaPoista
  14. Kiva huippu merkkejä lisää,niin ei tarvitse tilata muualta.

    VastaaPoista
  15. Arvontaan mukaan :) Kuulostaa hyviltä nuo uudistukset! Ollaan tykätty myös noista NameIt vaatteista kaaliimpien merkkien rinnalla. Kannatan portaittaista toimituskulua!

    oonakasan@gmail.com /Sari

    VastaaPoista
  16. Porrastettuja potikuluja ja Nununua merkkivalikoimaan toivon mä. :)

    VastaaPoista
  17. Monasti tulee tilattua vaikka ei tarvitsisikaan, jos postikulut sattuvat olemaan 0 euroa. Voisiko kantiksille postit olla ilmaisia?
    Ja loistavan nopeaa toimintaa on nettiputiikissa tähän asti ollut
    taru_kuparinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Minusta sivut on selkeät. Minä tykkäisin portaittaisista postikuluista, kun tykkään välillä tilata ihan vaan yhden tuotteen kerralla. Silloin harmittaa maksaa isoja postikuluja.

    Ja yhdellä arvalla olisin mukana! :)

    VastaaPoista
  19. Portaittain menevät postikulut olisivat kyllä kiva juttu. :) Minä kun tykkäisin tilata joskus ihan vaan yhden jutun kerrallaankin, silloin keljuttaa maksaa isoja postikuluja.

    Ja yhdellä arvalla olisin mukana! :)

    VastaaPoista
  20. Niilo Ilossa on aina ollut nopea toimitus ja ihana palvelu - iso kiitos näistä! Mielestäni Sivut ja ostoskori on selkeät ja toimivat. Postikuluihin ehdottomasti toivoisin porrastusta, niin että vaikkapa yhden vaatteen tilaamisesta ei tulisi kohtuuttomia lisäkustannuksia!

    VastaaPoista
  21. Arvontaan mukaan... Painon mukaan tulevat postikulut ois kivat, mutta tuottavat varmasti myyjälle liikaa töitä. Mahdollisimman halvoilla postikuluillahan sitä aina haluaa ostaa. :)

    VastaaPoista
  22. Aletuotteissa olisi kiva, kun näkisi heti, mitä kokoja on jäljellä. Eli haku koon perusteella.
    Postaittain postit.

    VastaaPoista
  23. Portaittain meneviä postikuluja toivoisin minäkin. Usein haluaa ostaa vain jotain pientä, vaikkapa vain yhden vaatteen, ja silloin saattaa jäädä ostamatta jos postikulut ovat kohtuuttoman suuret. Kivoja merkkejä tulossa!

    eeva.saesmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihana arvonta ja tykkään tosi paljon The Brandista! Hyvä hyvä siis! :)
    Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  25. Kiva, että teille tulee uusia merkkejä =) Edullisten toimituskulujen kannalla olen. Tulee käytyä ostoksilla useammin, jos vaikka vain yhden tuotteen ostaminen ei ole kynnys postituskulujen takia. Vaikka sitten muutama sentti hintoihin lisää, kunhan postitus on edullista ;)
    Terkuin athuttunen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Portaittain nouseva postimaksu kuulostaa kivalta, silloin vois tilata vaikka jonkun pienenkin jutun, ellei oo tarvetta muulle :)

    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukaan. Minusta Niilo Ilon verkkokauppa on erittäin selkeä ja toimiva. En kaipaa muutoksia tähän. Itse kannatan tietysti edullisia postikuluja. Jos esim. on kiinteä maksu, monesti jää tilaamatta joku pienempi tuote, koska postikulut nostavat hintaa kohtuuttomasti. Myös tarjouksia Niilo Ilon verkkokaupassa on ollut mukavasti, toivottavasti jatkossakin :) Kokoja toivoisin jatkossa myös isommille pojille, meillä esikoinen on siirtymässä kokoon 134/140

    Mari, kolmen pojan viikarin äiti

    VastaaPoista
  28. Täällä myös toivottaisiin jollain tapaa porrastettuja postikuluja (ja mahdollisimman edullisia:) Monesti on jäänyt jokin kiva tuote tilaamatta jos postarit ovat olleet jotain 5 euron luokkaa...

    VastaaPoista
  29. Täällä myös toivottaisiin jollain tapaa porrastettuja postikuluja (ja mahdollisimman edullisia:) Monesti on jäänyt jokin kiva tuote tilaamatta jos postarit ovat olleet jotain 5 euron luokkaa...

    VastaaPoista
  30. Hyvät merkit teillä on myynnissä mutta en osaa tässä kohtaa mainita kehitys-ideoita.. Nettisivutkin vaikuttaa toimivilta.

    VastaaPoista
  31. Erittäin hyvä asia kaupassa on todella nopeat toimitukset.

    JP

    VastaaPoista
  32. Mielenkiintoisia uutuusmerkkejä, Indikidualia odotan.. pari sen merkin vaatetta on meille tullutkin jotain kautta ja tykkään niistä kovin.

    Postikuluissa edhotan yhtä maksua, jota sovelletaan kaikkiin tilauksiin esim.3e.

    -MarikaH
    maryska@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Verkkokauppa on toiminut hyvin ja siellä on ollut ilo asioida :) Portaittain menevät postikulut olisivat hyvä juttu. Jos valikoima kovasti kasvaa, niin olisi hyvä, jos pystyisi hakemaan tiettyä kokoa olevia vaatteita ja myös tytön tai pojan vaatteita sen lisäksi, että valmistajittain pystyy suodattamaan.

    VastaaPoista
  34. Tähänkin saakka on ollut hyvä palvelu ja nopea toimitus. Postikulut olisivat kivat ehkäpä portaittain. Pikku ostoksista pienemmät jne. Omat merkkisuosikit ovat Molo, Pim Pam, Name It. Toki tulee ostettua muistakin, mutta nämä merkit tarkistan aina ensin :)

    Terveisin, Kirsi E.

    VastaaPoista
  35. Arvonnassa mukana! Postukulut voisi olla painon mukaan!

    VastaaPoista
  36. Täällä myös kannatetaan portaittaista postimaksua. Ja nettisivujen ulkoasu on musta yks kivoimmista lastenvaatekauppojen sivuista!

    Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  37. Nettisivujen ulkoasu on musta yksi kivoimmista lastenvaatteiden nettikaupoista! Ja portaittaiset postimaksut saa kannatusta!

    VastaaPoista
  38. kiva kauppa teillä on, mutta nyt on tullut tosi vähän tilattua, jotenkin teillä on ollut vähän tavaraa tai jotain? verrattuna viime vuoteen, silloin tilasin useasti teiltä mm. mini rodinia. Name It- on mun mielestä tylsä merkki, eli sen vois unohtaa :D

    uudet merkit kuulostaa hyvältä!

    ja portaittain menevät postarit on kiva homma. postarit vaikuttavat usein minulla ostopäätökseen, esim. yksi/kaksi paitaa/pipoa tms. jää helposti tilaamatta jos on kalliit postarit.

    kanta-asiakas edut on kivoja, ja teillä niitä onkin kivan usein. Ite en vaan tykkää näistä tilaa ale-tuotteita vähintään 30eurolla niin saat alen.. mä tykkään ihan vaan saat alen (ilman että tarviaa kamalan tarkkaan lukea ohjeitä/sääntöjä)

    muuten on selkeä kauppa teillä, löytyy helposti kaikkea.

    - HeliK

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa ja kannatan ainakin kirjepostimakaua pienelle tilaukselle

    VastaaPoista
  40. Todella näppärä käyttöinen nettikauppa!
    Selkeät postikulut ja hyvä tuotemerkki kokonaisuus. Ripeä toimitus. Ihanat niiloilon naiset! Sopivaan tahtiin tulevat edut pitävät asiakkaat hereillä...
    Tykkäisin jos olisi enemmän (pienempiä) kokoja esim. Mini rodiniin tai Papuun...niin saisi kaikki samasta paikasta :-)
    Kiva kun kysyitte!
    Elsaliini

    VastaaPoista
  41. Verkkokauppa on mielestäni selkeä, helppo käyttää.. Kaikki kanta-asiakasedut ja postikuluttomuudet saavat ainakin minut tilaamaan jotain :D

    Suosikkimerkkejä småfolk, molo ja nova star

    Yhdellä arvalla mukana m.k85@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Joku pieni, kiinteä postimaksu ois hyvä. Ja isot (?) tilaukset kuluitta -> houkuttelee tilaamaan enemmän.

    VastaaPoista
  43. postikuluihin voisi olla muutama porrastus, joskus jotain pientä ja ihanaa jää tilaamatta, koska postilla tulee niin kalliiksi. Yksi uudistus toive nettikaupan selailuun olisi vaatteen koko. Näkisi kaikki tietyllä koolla olevat vaatteet. Välillä kun selaa ja löytää jotain niin sitten taas pettyy, kun ei sitä oikeaa kokoa olekaan. -eskelinen@welho.com

    VastaaPoista
  44. Koon perusteella sorttaus olis kova juttu. Etenkin alekorissa. Näkisi suoraan vain itseä kiinnostavien korkojen tilanteen.

    VastaaPoista
  45. En ole tainnut vielä asiakkaana verkkokaupassa käydä vaikka blogia olen seuraillut jo pitkän tovin... :) uudet tuulet kuulostaa kivalle.. vaihtelu virkistää...
    Haluaisin tietty tuon lahjakortin voittaa mut kaikki palkinnot on aina kivoja... :)

    VastaaPoista
  46. Nettisivut ovat toimivat, niitä tulee aina selailtua vaikka liikkeessäkin on mahdollista käydä :) Tuo kanta-asiakasjuttu onkin jäänyt huomaamatta, täytyypä käydä liittymässä! Pikkupostarit pikkutilaukseen olisi kiva juttu!

    -Eliisa

    VastaaPoista
  47. Osallistuisin arvontaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Arvontaan mukaan :) Postareiden toivoisin pysyvän kohtuullisena ja mahdollisimman pienenä jos tilaa yhden tuotteen. Merkkeinä voisi näiden lisäksi olla esimerkiksi Rockefella ja pojalla tykkään Paul Frankin apinoista :D Ennen valikoimaan kuului kestovaipat, joita googlettamalla löysinkin tämän kaupan. Ne voisi palauttaa takaisin valikoimaan.

    - AnuH

    VastaaPoista
  49. Selkeä ja nopea käyttää sitä toivon myös
    uudistuneelta nettikaupalta.
    Bonus tai kantis systeemi olis kiva,
    esim. ostojen perusteella tms.
    Mukana yhdellä arvalla.
    Imppa

    VastaaPoista
  50. Uudet merkit vaikuttavat oikein hyviltä! Poistuukohan joitain vanhoja merkkejä? Postikulujen porrastaminen saa kannatukseni. Silloin voi tilata vaikka vain yhden paidan ilman että tarvitsee maksaa postareita 4€. Vaikka muutama postikululuokka ja tosiaan yli 100€ tilaukseen ei kuluja lainkaan.

    Toivoisin sellaista mahdollisuutta, että kerralla voisi katsoa vaikka kaikki tietyn merkin vaatteet. Nyt kuvia näkee aina 20 kerralla ja se on mielestäni vähän kömpelöä. Vaihtoehtona voisi olla vaikka 20 kerralla tai "näytä kaikki". Haku merkin tai tuoteryhmän mukaan on toimiva.

    Tykkään kanta-asiakasposteista ja alekoodeista. :)

    VastaaPoista
  51. Nettikauppa on tosi kiva ja selkeä. Uudet merkit kuulostavat kiinostavilta.
    Postikulut voisivat minusta mennä portaittain, silloin ei pienen jutun tilaaminen jää tekemättä korkeiden postareden vuoksi.

    Ja tietysti mukana arvonnassa;)

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana! Kuopiolaisena toivoisin valikoimiin ehdottomasti kenkiä. Merkkeinä Bisgaard, Arautorap, Angulus ensihätään! ;)

    VastaaPoista
  53. Kaikin puolin tyytyväinen olen verkkokauppaan ollut.:) Kuopiolaisena olen voinut noutaa ostokseni myymälästä postikuluitta (toivottavasti näin myös jatkossa), mutta yleensä verkkokaupoissa tykkään porrastetuista postikuluista.
    Merkkitoiveina olisi Beau Loves ja Raida.

    -SannaR-

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. :) Johanna /nxmo

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa! HeidiX

    VastaaPoista
  56. Nettikauppa on selkeä. Uusi ulkoasu nettikauppaan olisi piristävää.
    T. Päivi

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana!Mielestäni verkkokauppa on ollut selkeä. Enemmän valikoimaan toivoisin isompien koululaisten vaatteita,ainakin kokoon 164 cm.
    Portaittain menevät postikulut olisi hyvä idea,jos tilaa vaikka jotain pientä pakettia.
    Saara

    VastaaPoista
  58. Hyvä ja helppo käyttöinen verkkokauppa,kiitos siitä. monesti tulee tosiaan tilattua vain yhtä tai kahta tuotetta kerralla niin pienemmille tilauksille pienempi postimaksu. Ja uudet merkit kuulostavat kivoilta,täytyy tutustua. aarrekid onkin jo ennestään tuttu.

    Milla Susanna

    VastaaPoista
  59. Kaikki on toiminu hyvin =) Hyvä Sari ja Anne!! Kiva kun theBrand tulee valikoimaan. Yks kiva merkki on ruotsalainen Look at me. Hyvälaatuisia ja aika edullisia ja tyylikkäitä nekin. Kaipaan koululaisen kokoja erityisesti.

    Katariina P.

    VastaaPoista
  60. Portaittain menevät postikulut ovat fiksut, koska silloin ei jätä ostamatta pienempää tuotetta postikulujen takia.
    Pidäthän mukana jonkun värikkäänkin lastenvaatemerkin :)

    Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  61. Niilo Ilon verkkokauppa on toiminut aina hienosti, ostoskori on selkeä ja tarjolla on ainakin ajoittain ollut mukavasti hyviä tarjouksiakin. Verkkokaupasta löytyy kivasti suosikkimerkkejäni (Molo, Metsola, Mini Rodini, Maxomorra, Aarrekid...) ja valikoimatkin ovat pääsääntöisesti olleet ihan hyvällä tasolla. Kiva, että myös Mini Rodinia tulee olemaan jatkossa laajemmin.

    Postikulut ovat varmasti asia, joka pohdituttaa paljon yrittäjää. Asiakkaan näkökulmasta postarit voivat helposti pistää kapuloita rattaisiin. Itse ostan tavallisimmin kerralla 2-3 vaatetta ja jos postarit ovat lähemmäs 5 euroa, voi olla, etten tilaakaan. Jonkinlainen porrastus kuluissa varmasti olisi toimivin. Ja postikuluttomuustarjoukset yhdistettynä hyviin alennuksiin ovat aina mannaa :)

    Kaksi arpaa, kiitos! :)

    VastaaPoista
  62. Ihanaa, valikoimanne uudistuu mieleisiini merkkeihin! Mahtavaa!! :) NEttikauppa on toiminut mielestäni hyvin, ja palvelu on aina ollut huippua!!

    Ei ainakaan kallista kiinteää postikulua, sillä jos haluaa tilata yksittäisen vaatteen, se jää tilaamatta, jos postarit on kovat. Kun postikulut ovat edullisemmat, tulee tilattuakin helpommin :)

    VastaaPoista
  63. Erittäin tyytyväinen olen ollut verkkokauppaan kuten myös liikkeen palveluun! Kiva kun uusia merkkejä tulee valikoimaan, se on aina hyvä. Poistuuko joitakin vanhoja tuotemerkkejä valikoimasta? Postikuluihin toivon muutamaa porrastusta, jotta esim. yhden vaatteen tilaamiseen ei tule liian kalliita kuluja. Ja toki kuopiolaisena toivon liikkeestä noudun jatkuvan kuluitta :-) Jatkakaa samaan malliin, teillä on loistava palvelu!

    Katriina N.

    VastaaPoista
  64. Kivoja vaatemerkkejä tulossa Niilo-iloon. Yksi suosikkini vielä puuttuisi verkkokaupastanne, Popupshopin vaatteet;) Papu, Aarrekid, Mini r ja The Bränd meillä kovasti tykättyjä laatumerkkejä.

    Niilo-ilo sivustoa/verkkokauppaa on helppo ja nopea käyttää, kaikki löytyy helposti.
    Olen kiinteän postimaksun kannalla:)

    MaJa
    m_tiikeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Hyvin on toiminu kauppa, ootan innolla uusia merkkejä valikoimiin! :)

    VastaaPoista
  66. Verkkokauppaan kaipaisin hieman selkeyttä lisää. Tuoteryhmät järjesteltynä tai merkeittäin. Postikuluja ei ole tullut meidän kohdalla vielä vastaan, kun asumme naapurissa :) Mukana kahdella arvalla, linkitän omaan blogiini arvonnan illalla!

    VastaaPoista
  67. Mahdollisimman edulliset postikulut olisi tietysti hyvä juttu! Kaupan merkkivalikoima on sopiva.
    Osallistun arvontaan.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla mukana. Koon mukainen sorttaus nettikauppaan :).

    marika.raatikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Yhdellä arvalla mukaan!

    Hyviä muutoksia tulossa :)

    Kanta-asiakkaille toimituskulut 0 euroa voisi yllyttää sopivasti tilaamaan ;) Tai sitten vaikka niin, että muuten olisi portaittain ja sitten, kun on tilannut yli 2 kertaa kalenterivuoden aikana, niin sen jälkeen olisi postikulut loppuvuodelta 0 euroa tai jotenkin :)

    Ihanan asiallinen kauppa ja ystävällinen palvelu. Sujuvaa ollut myös nettikaupan puolella kaikki.

    VastaaPoista
  70. Uusissa merkeissä tulossa itselle vieraita merkkejä joten jännä nähdä tuleeko niistä joistakin uusi suoksikki.Aarrekid ja Minirodini tuttuja.Nettikauppa selkeä ja helppokäyttöinen.Yhdellä arvalla mukana.
    -Taina-

    VastaaPoista
  71. Arvonnassa mukana. Niin kauan kuin Albababy pysyy tarjonnassa, olen tyytyväinen. ;)

    VastaaPoista
  72. Nettikauppa toimii jo nyt hyvin. Tykkään, että voi etsiä vaatteita valmistajien tai sitten tuoteryhmän (esim. T-paidat) mukaan. Käytän molempia tapoja. Kaupan ulkoasustakin olen tykännyt, on kivan värikäs. Portaittain menevät postimaksut voisi olla hyvä, toki kampanjat ilmaisista postikuluista houkuttelee aina tilaamaan, jos sattuu löytymään jotakin kivaa. En löydä kaupasta valitettavaa. :)

    VastaaPoista
  73. Mukana arvonnassa! Postikulut mahdollisimman pienet, tulisi tilattua useammin, aina olen ollut tyytyväinen palveluun tilatessani, hyvä ja toimiva verkkokauppa.

    VastaaPoista
  74. Kiitos kivasta kaupasta! Merkkivalikoima on hyvä ja tosi hienoa, että Mini Rodiniin mallisto laajenee.
    Nettisivut ovat selkeät, mutta kun valikoimaa on paljon, on selailu joskus hidasta. Olisiko esim. saatavilla olevia kokoja mahdollista saada näkyviin jo aikaisemmassa vaiheessa, vaikka jo siinä tuoteryhmän etusivulla? Voisiko haun tehdä jopa koon perusteella?
    Portaittain menevät postikulut kuulostavat reilulta.

    Asiakkaana varmasti jatkossakin :-)

    pimpula61113@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Arvontaan mukaan!
    Kuulostaa kivalta!
    Niiloilossa on ollut mukava asioida.
    Ainoa kehitysehdotus liittyy tuotteiden katseluun. Olisiko mahdollista, että ne olisivat vierekkäin ja allekkain niin, että samalla sivulla näkyisi enemmän kun nyt sivuja on monta ja aina jää joku sivuista katsastamatta. Ns. katso kaikki tuoteryhmittäin toiminto olisi kiva.

    VastaaPoista
  76. Uusia merkkejä, kiva juttu! :-)

    Metsolalta ja Phister&Philinalta saisi olla vähän laajemmat valikoimat. Kavatin kenkiä ja vaikkapa Geggamojaa kaipaisin myös valikoimiin.

    Ja portaittaiset postarit voisi olla hyvä lisäys sekä vähän useammin voisi olla kantistarjouksia, ilman minimiostossummaa. Joskus on aika hidasta etsiä vaatteita oikeassa koossa, joten koonmukainen haku olisi tarpeen.

    Plussaa tulee nopeasta lähetyksestä ja muutenkin mukavasta asiakaspalvelusta!

    VastaaPoista
  77. yhdellä arvalla mukana
    Toimiva verkkokauppa.Halpojapostimaksuja pienille tuotteilla.

    mirvamaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Arvontaan mukaan! Kiva verkkokauppa kyllä :)
    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Selkeät ja hyvät nettisivut :) Todella hyvä ja laaja valikoima. Postimaksut painon mukaan olisi kiva.

    VastaaPoista
  80. Selkeä ja monipuolinen nettikauppa :) Porrastetut posti maksut olisivat kivat.

    VastaaPoista
  81. Postituskuluilla on merkitystä, kuten kommenteistakin näkyy. Varmaan postikuluttomat kampanjat houkuttavat hyvin asiakkaita (?). Kiinteä maksu paketille, mutta jos alle 250 g, tulisiko jopa kirjemaksulla? Hippu

    VastaaPoista
  82. Hienoa uutuuksia tulossa, joista muutama on kokonaan uusi tuttavuus. Jäädään siis mielenkiinnolla kuulolle. Nettikaupassa helpottaa, jos voi selata tuotteita esim. 10/20/50 tuotetta per sivu, jolloin ei tarvitse vaihtaa koko ajan sivua. Lisäksi, jos pystyy laittamaan ostoskoriin jo suoraan "luettelosta" ettei tarvitse aina erikseen avata jokaista tuotetta (kokovalinta jo Osta-napin vieressä), nopeuttaa ja sujuvoittaa se ostamista. Postikulut voisi olla jotenkin portaittain, jotta pienemmät ostokset olisivat yhä kannattavia (muuten ne helposti jää tekemättä, jos postikulut ovat suuret). Tällä kertaa yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukana. Mahdollisimman edulliset toimituskulut laskee kyllä rimaa tilata vaikka vain yksi paita...
    MaritaK

    VastaaPoista
  84. Portaittaiset postarit kiitos :) joskus tarvetta pelkälle pipolle vain esimerkiksi. t. sari.hietanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. verkkokauppa yksi niistä harvoista, mistä olen tehnyt tilauksia.

    postikulut portaittain

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla mukana.

    Viime viikolla juuri tilasin NiiloIlosta ja mitään huonoa sanottavaa ei ole. Kaikki toimi niinkuin pitikin, paketti tuli nopeasti ja asiakaspalvelukin oli loistavaa! :)

    VastaaPoista
  87. Näin kuopiolaisena on kiva, että liikkeestä saa Villervallaa. Minusta verkkokauppa on toimiva.

    paivin@student.uef.fi

    VastaaPoista
  88. Porrastetut postikulut minunkin mielestäni toimisivat hyvin! Useimmiten kun itsekimtilaan vaan yhden tai kaksi täsmätuotetta. Sivu toimivat hyvin ja ovat selkeät kaikkineen ja asiakaspalvelu hyvää! Eli näiltä osin ei muutostoiveita. :)

    Tricky
    lennu320 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla mukana.

    Nettikauppaa en tähän hätään ehtinyt kurkata, mutta asioin muutenkin mieluiten paikan päällä, koska olette niin ihania! :)

    VastaaPoista
  90. Hyvä ja toimiva verkkokauppa, josta on tullut useasti tilattu. Itse sorrun aina silloin tilailemaan, kun postikulut on 0 euroa, joten niitä tarjouspäiviä toivottavasti on jatkossakin.

    Kahdella arvalla mukana, linkitys on täällä:
    http://sopivasekoituskaikkea.blogspot.fi/2013/08/mini-rodini-vouhotuksesta.html

    VastaaPoista
  91. Yhdellä arvalla mukaan mahtavaan arvontaan!

    Homma toimii teillä hienosti! :) Ja kivat merkit tulossa valikoimaan. Ei valittamista täällä... :)

    Portaittaiset postarit ovat parhaat. Välillä on jäänyt jokin tilaus tekemättä, jos ko. verkkokaupassa on ollut kiinteät postarit luokkaa 5-7euroa. Ei raaski ainakaan alle parinkympin ostoksesta maksaa isoja postareita.

    VastaaPoista
  92. Portaittainen postimaksu olisi minusta hyvä juttu :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  93. ihana nettikauppa. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Värikkäät ja erottuvat sivut. Mieluisia tuotteita ja hyvä valikoima. Syksyn uutuksia odotellessa :). mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Mäkin kannatan portaittaisia kuluja.

    Olisi mahtavaa, jos valikoimista löytyisi laadukkaita sukkia ja vielä vaikka useamman parin pakkauksessa. :-) Muuten kiva ja monipuolinen valikoima, asiantunteva palvelu ja ripeä toimitus!

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla mukana :) portaittainen postimaksu paitsi isossa/kalliissa tilauksessa saisi kuulua hintaan.
    satu.ruokola@pihlajalinna.fi

    VastaaPoista
  97. Yhdellä arvalla mukana. Verkkokaupassa tykkään siitä, että ensin valitaan vaatetyyppi ja sitten halutessaan valmistaja. Koko-valinta olisi plussaa. Ostoskori on oikein selkeä, kuten kaikki muukin. Tykkään siitä, kun verkkokaupassa on käytetty värejä ja fontit on selkeät. Portaittaiset postikulut ovat hyvät.

    VastaaPoista
  98. Yhdellä mukana! Olis kiva, että postikulut olis edulliset. Ainakin jos ostaa esim. yhden paidan tms niin ei innosta mitkään 4e postikulut. Monessa paikassa jää sen takia sit koko tilaus tekemättä :)

    VastaaPoista
  99. Tilaamani Mini Rodinin paita tuli juuri, kahdessa päivässä! Kiitos huippunopeasta toimituksesta :) Verkkokauppanne toimii mielestäni todella hyvin ja mielenkiintoisilta kuulostavat uudetkin merkit. Jos jotain voi toivoa, niin Noa Noasta pidän minäkin.

    Portaittaiset postarit kuulostavat ihan loistavalta!

    Yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  100. Portaittaiset postikulut paremmat. Jos ei tarvitse tilata kuin yhden tuotteen niin saattaa jättää tilaamatta jos kiinteä postikulu tilattavan tuotteen hintaan nähden suuri.
    -Sylvia-

    VastaaPoista
  101. Kivat sivut kokonaisuudessaan ja minä kannatan myös portaittaista toimitusmaksua :)
    mmaria@luukku.com

    VastaaPoista
  102. Ehdottomasti mukana, yhdellä arvalla. Valikoima kuulostaa ja on loistava, etenkin MiniRodini viehättää kovasti :)

    VastaaPoista
  103. Yhdellä arvalla mukana! Nettikaupassa olisi kiva jos voisi valita kuinka monta tuotetta näkee sivulla. Monesti shoppailen kännykästä ja aina uuden sivun lataaminen kestää kauan. Jos saisi heti valita vaikka esim (20,40,60 jne) niin saisi rauhassa selailla tuotteita kun loput sivusta latautuu :)

    VastaaPoista
  104. Yhdellä osallistun, ihana kisa :)
    llena@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Arvontaan mukaan!
    Alkuun kiitokset virkeästä ja eloisasta nettikaupasta :-)
    Se olisi helpottavaa jos tuotteen kohdalla esim. saisi yhdellä klikkauksella jäljellä olevat koot näkyviin. Värikästä syksyä!
    -P Peikko

    VastaaPoista
  106. Vieläkö ehtii arvontaan. :) Verkkokauppa on selkeä. Koon mukaan haku kyllä helpottaisi monesti, varsinkin aletuotteissa, jos on vaan hajakokoja jäljellä. Portaittaiset postikulut olis varmaan hyvä.

    mannilansolki@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Jos vielä ehtii mukaan:) kauppa ja verkkokauppa ovat toimivat ja palvelu on hyvää. Netin kautta olisi kiva saada tilata myös Villervallaa.

    VastaaPoista
  108. Yhdellä mukaan! Itse toivoisin myös, että postikulut tulisivat vähän tilauksen mukaan kun on tympeä maksaa pienestä tuotteesta paljon postikuluja.

    VastaaPoista
  109. Kannatan myös portaittaisia postikuluja, vaikkapa sisä- ja ulkovaatteille erikseen. Mini&Maximuksen vaatteita olisi kiva ostaa Suomesta.

    VastaaPoista
  110. Ihania uusia merkkejä, jee!! Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukaan. Portaittain menevät postikulut olisi hyvä.

    VastaaPoista
  112. Osallistun yhdellä arvalla :) Tykkään tilata monesti esim. yhden paidan kerrallaan ja siksi kannatan portaittaisia postikuluja.
    Niilo Ilon kanta-asiakastarjoukset on kivoja kampanjoita! Samoin välillä postikuluttomuustarjoukset. Valikoimista sen verran, että uudistukset kuulostavat hyvältä suunnalta. Terv. AnnaT. Jkl

    VastaaPoista
  113. Arvonnassa mukana! Sinulla on mukava ja hyvin pslveleva kauppa!
    Postikuluilla tai -kuluttomuudella on monesti se ratkaiseva juttu, jos tilaa jotain sellaista vaatetta mitä on monessa nettikaupassa tarjolla...
    -marika

    VastaaPoista
  114. Yhdellä arvalla mukana.

    Nettikauppa toimi tosi hyvin ja hyvää valikoima joten... kaikki ok! ;)

    VastaaPoista
  115. Ihanan värikäs kauppa ja kiva blogi :) -sinellen-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)