tiistai 19. marraskuuta 2013

FLUNSSANTAPPAJA SMOOTHIE








Talvi ja pahin flunssa-aika lähestyy. Päätin jo heti alkutalvesta käydään taisteluun flunssakierrettä vastaan, milläpäs muullakaan, kuin pirtelöllä!
Salaiseksi aseeksi smoothieen valitsin inkiväärin, jonka sanotaan ehkäisevän tehokkaasti flunssaa ja lievittävän myös alkavan flunssan oireita. Tuore inkivääri näyttää jo ulkonäöllisesti joltakin kiinalaiselta ihmejuurelta, ja paljaltaan makukin on TOSI terveellinen. Ihan suuta polttaa. .

Mutta smoothiessa muiden aineiden ohessa antaa minusta oikein kivan maun, kunhan ei laita sitä liikaa, alkuun riittää teelusikallinen. Tämä pirtelö on terveellisyyden lisäksi myös herkkua, jopa meidän pojat tykkäsivät siitä.

Flunssantappaja-smoothien ohje menee näin:

1 banaani
muutama säilykepersikka
raastettua inkivääriä
hunajaa
omenatäysmehua
jääpaloja

Sekoita kaikki keskenään tehosekoittimessa ja nauti.

 
Meillä kylläkin pirtelön valmistaminen olisi pitänyt aloittaa jo aiemmin, pojat nimittäin ovat ottaneet jo eilisen päivän flunssaisen rennosti divaanilla lepäillen ja pelaten. Mutta nyt voidaan sitten kokeilla, kuinka inkivääri lievittää flunssan oireita. Ainakin iloiset ilmeet pojilla on, en tiedä johtuuko inkivääristä..? J

4 kommenttia:

  1. Täällä on pitkin syksyä kans sairasteltu vuoron perään.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastelu on kurjaa.. No, jospa pian saadaan pakkaset, niin liiat pöpöt kuolee :)

      Poista
    2. Kiitos smoothie-vinkistä :). Meilläkin tosin jo flunssa jyllää, mutta josko tuo toimisi parantavana rohtona. Ja kiva, kun kommentoit blogiini, löysin tänne sinun ihanaan blogiin ja jään ilman muuta seuraamaan :).

      Poista
    3. Toivottavasti rohto auttaa! Ja kiva, kun tulit vastavierailulle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)