torstai 22. lokakuuta 2009

Huomio, huomio! Hätätilanne!

Käytiinpä eilen poikien kanssa tekemässä ”pikaisesti” viimeisiä remonttihankintoja. Pikaisesti tarkoittaa tässä tapauksessa viittä tuntia (!). Jos tuossa ensimmäisessä lauseessa ei olisi ollut sanoja ”poikien kanssa”, olisi voinut olla mukavaakin. Rauhassa olisi keskittynyt suunnittelemaan uutta kotia.. Mutta kun mies on täysin kiinni remontissa (lue = yrittää epätoivoisesti saada valmista), meidän kotijoukkojen piti selviytyä näistä hankinnoista. Uskomaton juttu, mutta suunnitteluun ja materiaalien valitsemiseen menee ihan uskomattoman paljon aikaa. Vaikka värisuunnitelma onkin selkeä.

Tällä kerralla piti valita wc:n ja kylpyhuoneen kalusteet, hanat ja suihkut sekä komeroiden liukuovet. Muut materiaalit on jo valittu, ja työmaalla on seinät maalattu, lattia melkein paikallaan ja keittiön asennus alkaa huomenna. Tekemistä vielä riittää ja jotain ongelmia/viivytyksiä on matkan varrella tullut.

Hankintaretkelle piti varautua perinteisillä kasvatusmetodeilla eli kiristämällä, lahjomalla ja uhkaamalla. Posti toi sopivasti joulun ensimmäisen lelukuvaston ja Max otti sen mukaan kalusteliikkeeseen. Lupasin, että Max saa valita minkä tahansa lelun kuvastosta ja jos poika on kiltisti, käydään kalustehankintojen jälkeen ostamassa lelu. Hyvin siinä aika menikin mieluisinta lelua valitessa. Tosin äidin kalustesuunnittelua hieman häiritsi, että noin minuutin välein piti katsoa kuvastosta mopoja, autoja, kaivinkoneita tai traktoreita.

Niin, ja puhumattakaan siitä että Maxille tuli leluja valitessa se iso vessahätä. Siinä sitten suunniteltiin kalusteita samalla kun Max lauleskeli ja piereskeli vessassa..

Niin, ja siitä kun Max jäi jumiin yhden mallikeittiöryhmän ja ikkunan väliin..

Kalusteliikkeen suunnittelija varmasti huokaisi syvään helpotuksesta, kun poikien kanssa startattiin pihasta seuraavaan liikkeeseen. Frans olikin onneksi nukkunut koko parituntisen kalustesuunnittelun ajan, mutta heräsi sitten valitsemaan hanoja, suihkuja ja altaita.

LVI-liikkeessä Maxilla olikin sitten Fransista seuraa, pojat kävivät testaamassa kaikki hanat ja wc-pöntöt. Kolina vaan kuului sitä mukaa, kun pojat etenivät liikkeessä. Fransin kävin pelastamassa muutaman kerran esim. porealtaasta (onneksi sentään tyhjästä sellaisesta)..

Ja pitihän tuon LVI-liikkeenkin vessaan käydä tutustumassa, kun Maxilla taas hätä yllätti. Taisi poika keksiä, että varmin tapa saada äidin huomio on valittaa vessahätää =)

Kun kaikki hankinnat oli saatu tehtyä, lähdettiin vielä Prismaan ostamaan Maxin valitsemaa lelua. Lelukuvaston paras lelu oli poliisimoottoripyörä, sellainen jossa on äänet suomeksi. Kotimatkan ajan autossa kuuluikin takapenkiltä: ”Huomio, huomio! Hätätilanne! Huomio huomio! Hätätilanne! Huomio,huomio! Hätätilanne!

Siinä vaiheessa päivää olin kyllä hyvin samaa mieltä, selkeä hätätilanne =))



Musta keittiö



Keittiön allas, jota joudutaan odottamaan vielä parisen viikkoa..


Kylppäriin suunniteltu vastaavaa kalusterymää

Pikku-Wc:n väritys ja kalustus tulee olemaan suunnilleen tällainen




17 kommenttia:

  1. Kylläpäs irtosi hyvät naurut poikien touhuista =) Olen useasti miettinyt, että mitä kauppojen henkilökunnan mielessä liikkuu kun lapset säntäilevät ympäriinsä ja kokeilevat kaikkea mahdollista. Kun ovi käy ulospäin, kuuluu varmaan syvä helpotuksen huokaus ;)

    Ja hienoja suunnitelmia teillä, ihanan modernia ja tyylikästä. Toivottavasti nähdään sitten kuvia kun on valmista...

    VastaaPoista
  2. must ei olis ikinä tohon! hatunnosto Sinun kärsivällisyydelle! mä en lähde edes ruokakauppaan lasten kanssa kuin pakon edessä :o)

    todella upean näköistä teille tulee!

    meillä on myös poliisiauto, joka huutelee tuota samaa säveltä. patterit siitä juuri hyytyivät, voi harmi ;o)

    VastaaPoista
  3. Vau, hienolta näyttää! :) Ja voin kuvitella, miltä on tuntunut olla kahden pojan viikarin kanssa, kun yhdenkin kanssa on välillä hankalaa... Meidän herra ei todellakaan viihtyisi viittä tuntia! Puolessa tunnissakin on puolet liikaa...

    VastaaPoista
  4. Hienoja suunnitelmia!
    Ja tehokasta toimintaa...meitä oli vain kaksi aikuista ja silti jäätiin ilman suihkua ja suihkuseiniä,kun ei päästy yhteisymmärrykseen...
    Ja tuli se vessahätäkin:)
    PS:Toi allas pitääkin pistää mieleen,kenen se on?

    VastaaPoista
  5. kiitoskiitoskiitos - oikeasti helopttaa tietää että muilla on yhtä haasteellisisa reissuja joskus :-)

    hyvän näköinen keittiö muutes!

    VastaaPoista
  6. Teill ollut mukava reissu. Kivan näköistä ;)

    VastaaPoista
  7. Olipa hauska kirjoitus;-) hykertelin täällä lukiessani. Olet sä kyllä oikea sissi, täytyy ihan hattua nostaa! Ei ole todellakaan helppo keskittyä "aikuisten juttuihin" kun kaksi eläväistä poikaa juoksee jaloissa..

    Mutta upeita kuvia, teille tulee (taas kerran) tyylikäs ja näyttävä koti!

    VastaaPoista
  8. Teille tulee varmasti ihana koti!!

    Juu, lasten kans ostoksilla olo ei ole aina kovin helppoa...;)

    VastaaPoista
  9. Uuuu, näyttää mageelta! Elän itse romanttista kautta, mutta kuolaan tällaisen selkeyden edessä ;) Mahtava kauppareissustoori :D

    VastaaPoista
  10. Niinu: Allas on Netraudasta Franken allas. On vielä suhteellisen edullinenkin (299€).

    Poikien äiti: voi olla, että meilläkin patterit loppuu siitä poliisimoposta..

    Miitu: kuvia tulee kyllä, kunhan joskus on kokonaan valmista. Muutto on reilun viikon päästä, mutta silloin ei taida ihan vielä olla verhot ikkunoissa.. :))

    VastaaPoista
  11. Meillä on se sama poliisi(hiivatin)-mopo, se taisi mystisesti hävitä jonnekin kun hätätilanne oli sen tuhat kertaa päivässä ;)

    Tosi nätti tulee asunnosta!

    VastaaPoista
  12. Aika synkän värisiä kalusteita minusta. Mutta ei mitään, varmasti tulee kuitenkin jotain valopilkkujakin. Ja tietenkin tää oli vain MUN mielipide. Jään mielenkiinnolla odottelemaan miltä valmis asunto näyttää.

    Iitukka

    VastaaPoista
  13. Tyylikästä teille kyllä tulee, vau! :)
    Hauskoja nuo kauppakaverit.

    VastaaPoista
  14. Nauruhan multa pääs kun teidän reissua luki, Onnea pitkistä hermoista. Itse olisin varmasti juossut vartin jälkeen pois kaupasta, kun nykyään on ihan ruokakaupassakin käynti kaaosta! Aivan upeat kalusteet, just sellasta mitä olen suunnitellut meillekkin tulevaan keittöön!

    VastaaPoista
  15. Ensimmäistä kertaa siun blogia kommentoimassa, vaikka usein olen käyny lukemassa :)

    Oih! Muistot tuli mieleen... Myö ollaan kaksi taloa rakennettuk, ekaa rakentaessa vasta aloin ensimmäistä lasta odottamaan. Jälkeenpäin ajateltuna, silloin oli kaikki yksinkertaista... Toista taloa tehdessä meillä oli kaksi lasta. Hmm... Esim. kalustetoimittaja tuli ekan kerran jälkeen käymään meillä kotona. Oli jokseenkin helpompi kattoa kaappeja ja systeemejä kotona keittiönpöydän ääressä kuin toimistolla :-D Mutta paljon tyttöjä jouduttiin mukana kuljettamaan ja... noh, tiiät kyllä :-D Joskus heikkona hetkenä mietitään kolmatta taloa. Mutta niin, nyt on myös kolme lasta, joten, ehkä se jää vain heikkojen hetkien ajatusleikiksi :-D Tsemppiä raksailuun!!!

    VastaaPoista
  16. Meillä oli keittiöremonttirumpa tuossa touko-kesäkuussa, kun Alva oli sopivasti kaksi viikkoa vanha. Ei ehkä paras remonttihetki, kun pieni vauva talossa, jossa ei tule lämmintä vettä ja välillä ei vettä ensinkään, ei keittiötä eikä aina sähköäkään. Mutta siis asiana mulla oli se, että aika samannäköinen suunniltelma teillä. Meilläkin on alakaapit mustat ja yläkaapit valkoiset. Tosin yläkaappeja on kaksi kerrosta. Yritettiin metsästää mustaa kraanaa, jollainen nähtiin Ikeassa, mutta ei sellaista ainakaan muualta löydetty. Olisi varmaan pitänyt mennä sinne uudelleen, mutta päädyttiin sitten vähän perinteisempään. Hieno siitä tuli ja oon tyytyväinen. Toiv tekin sitten kun on kaikki valmista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)