sunnuntai 26. tammikuuta 2014

LEGOKAKUN PROTOTYYPPI








Meillä on Maxin kanssa synttärit ihan lähekkäin, minulla nyt tammikuun lopussa ja Maxilla heti helmikuun alkupuolella.
Kuten monena vuonna aiemminkin, tein taas tähän omille synttäreilleni harjoituskakun.Vaikka ei meillä kovin isoja juhlallisuuksia olekaan tapana pitää näin aikuisten synttäreillä.  

Tällä kertaa kakun teemana on, yllätys yllätys, legot! En tiedä onko nämä legoukot nyt päässeet kuukivien joukkoon kylpemään, vai liekkö jostain itämään taikuuksista kysymys, mutta hyvin kakku tuntui pojille kelpaavan. Ja oli aika helppo toteuttaakin.
Reunukset on tehty sikarivohveleista liimaamalla ne kiinni kakun reunaan sokerikuorrutteella. Sitten vain kaadetaan karkkirakeet ”kuppiin”. Itse kakku on tummaa suklaapohjaa (ohje Kinuskikissa), ja välissä valkosuklaa- ja daimmoussea. Kokosin kakun edellisenä iltana elmukelmulla vuorattuun kakkuvuokaan, jolloin siitä tulee mukavan tasainen. Silloin nuo sikarivohvelitkin on helpompi liimata kiinni tasaiseen reunukseen.

Sikarivohveleita olen käyttänyt ennenkin kakuissa, esim. Ninjago-kakku TÄÄLLÄ.
Tästä tuli minusta oikein onnistunut prototyyppi, taidetaan laittaa se suoraan tuotantoon Maxin synttäreillä parin viikon päästä J

8 kommenttia:

  1. Kivan näköinen kakku! Tuosta saa kivasti varioitua eri teemoja. Päälle kävisi yhtä hyvin pienet angry birds hahmot tai jotain tyttömäisempääkin.

    Uskoisin, että meilläkin pojat olisivat innoissaan legokakusta. Meilläkun kaksi vanhinta ei syö kakkua lainkaan, niin harvoin tulee sitä kolmatta vartenkaan kakkua laitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tästä saa vaikka mitä variaatioita nameja ja hahmoja vaihtamalla. Meilläkään pojat eivät loppujen lopuksi paljoa syö kakkua, mutta kakku on vain siltikin synttäreillä ehdottomasti oltava :)

      Poista
  2. Hauskannäköinen kakku! Pitäis varmaan kokeilla joskus jotain muutakin kun sitä perus mansikkakakkua. Lapsilla kun on yleensä joku hahmokakku toiveissa.

    VastaaPoista
  3. Hieno kakku! Munkin pitäis vähitellen alkaa onkia tietoa pienimmän kakkutoiveesta, että ehtii miettiä toteutusta aprillipäiväksi :D Legot voi olla täälläkin in - itse asiassa tuostahan saisi jonkinlaista vankilateemaa, kun nuo tyypit on vähän kuin kaltereiden takana! *meillä siis Chase Mccain on suosiossa, joten joku poliisi-Lego-juttu voisi olla hauska*

    VastaaPoista
  4. Tosi herkku kakku! Noita sikarivohveleita pitäisi kyllä joskus kokeilla itsekin kakkuun. Ne, kun sattuvat olemaan melkoisen hyvän makuisiakin.

    VastaaPoista
  5. Aivan superherkullisennäköinen kakku, nam! Mun pitää myös koittaa tätä seuraaviin juhliin :)!

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno kakku! Voi vitsit kun alkoi tehdä mieli karkkeja ja kakkua :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)