keskiviikko 29. tammikuuta 2014

MOLO KIDS HOPLA VÄLIKAUSITAKKI








Tässäpä vähän kesäisiä kuvia talven keskelle!
Moni on kysellyt Molo Kidsin Hopla välikausitakin mallista, että millainen se on päällä. Kuvistahan sen aina parhaiten näkee, joten tässä kuvakooste meidän poikien viime kevään/syksyn takeista (mallihan on sama myös tänä keväänä). Kuvat on otettu joskus loppukesästä/alkusyksystä.

Takki on siis hieman alaspäin levenevä, mutta siinä on myös kiristimet molemmilla sivuilla. Meillä tätä kiristystä ei käytetty, takki toimii oikein hyvin ihan tällaisenaan. Kuvissa pojilla on takeista koot 116 cm ja 128 cm. Fransin pituus takkia käytettäessä kevät/syksy oli noin 110-114 cm ja Maxin pituus vastaavasti noin 118-122 cm. Ja meillähän tykätään aika sopivista vaatteista, moni voi ottaa takkiin enemmänkin reiluutta. Ja tietenkin lapset ovat myös yksilöitä, joten jollekin voi olla hieman reilumpi koko parempi ja toinen taas on enemmän edukseen siinä pienemmässä koossa.
Arvaattekos, mitä pojat pelaavat näissä kuvissa? No, tämä taisi olla aika helppo kysymys. Pelihän on tietysti kivi, paperi vai sakset, joka onkin meillä ollut suosiossa viime aikoina.

On muuten hyvä ajanvietepeli automatkoille, tai kävelyn piristeeksi, jos pienet kulkijat meinaavat hyytyä esim. kesken päiväkotimatkan J

Takit Niilo Ilosta, klik!
 

5 kommenttia:

  1. Hyödyllinen postaus Hoplaa harkitseville, hyvä! :)

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva nähdä nämä kuvat, tuota takkia olen miettinyt keväälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tämä on kyllä hyväksi todettu takkivalinta! :)

      Poista
  3. Kyllä näyttää hyvältä takin malli! :) Se denim hopla on nyt harkinnassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se farkkuinen on kyllä tosi kiva, ihanan kirkasta oranssia piristeenä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)