keskiviikko 9. lokakuuta 2013

5:2 PAASTODIEETTI




Minä rakastan ruokaa, enkä ole todellakaan mikään dieetti-ihminen. En kannata varsinkaan ihmedieettejä, vaan pikemminkin uskon hyvälaatuisen ruoan syöntiin ja liian herkuttelun välttämiseen.
Kuitenkin kun törmäsin jossain naistenlehdessä uuteen ihmeelliseen laihdutustapaan, kiinnostuin ja päätin kokeilla. Varsinaisesti en ole ylipainoinen, mutta mahamakkaroista voin kyllä ilomielin luovuttaa muutaman kilon.

Paastodieetin idea on, että viitenä päivänä viikossa saa syödä normaalisti, jopa herkutellakin. Ja sitten kahtena päivänä paastotaan, mutta kokonaan ilman ruokaa ei tarvitse olla, vaan voi syödä 500 kaloria.
Lehtiä ja nettiä selaamalla huomasin, että monet syövät paastopäivinä vain hedelmiä ja vihanneksia. Ja vähentävät syöntikerrat yhteen tai kahteen. Itse halusin unohtaa pelkän sellerin pureskelun, ja keskittyä saamaan kalorit mahdollisimman proteiinipitoisista ruoista. Ja syömään mahdollisimman monta kertaa päivässä, kuten yleensäkin.

Paastopäivät olen pitänyt tiistaisin ja torstaisin, silloin viikonloppuna voi olla vapaammin. Myös maanantain ja perjantait olisivat minusta hankalia paastopäiviä.

Omat paastopäivät koostuvat näin:

AAMUPALA 100 kcal

½ purkkia rahkaa ja mustikoita TAI yksi leipä kinkulla, kurkulla ja tomaatilla
Lisäksi kahvia

Vettä

LOUNAS 150 kcal

½ purkkia tonnikalaa TAI 100 g kinkkua TAI 100 g kananfilettä
Salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa tms.

Vettä

PÄIVÄLLINEN 150 kcal

½ purkkia tonnikalaa TAI 100 g kinkkua TAI 100 g kananfilettä
Salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa tms.

Vettä

ILTAPALA 100 kcal

½ purkkia rahkaa ja mustikoita (tai muita marjoja)
Vettä


Tämän lisäksi päivän aikana on kaksi kahvitaukoa, jolloin juon pelkän kahvin. Kahviin käytän maitoa, mutta niitä en ole laskenut kaloreihin mukaan.

Paastopäivissä on tärkeää, että ruoat on valmiiksi suunniteltu ja mielellään ovat jo jääkaapissa. Nämä salaatti- ja rahka-ateriat on myös helppo ja nopea valmistaa, en halua lähteä väkertämään mitään monimutkaisia kokonaisuuksia. Koska proteiinipitoisuus on mahdollisimman suuri, mitään heikotusta tai suurta näläntunnetta ei ole. Paastopäivät ovat yllättävän helppoja! Ja ajan myötä vaikutus alkaa näkyä myös normaalipäivinä, näläntunnetta kestää paremmin ja annoskoot pienenevät. Välipäivinä olen yrittänyt syödä suht’ normaalisti, mutta olen kyllä herkutellutkin, mm. pullakahveilla ja jopa pitsoilla/hampurilaisilla.
Liikuntaa olen harrastanut normaalisti, juoksu- tai kävelylenkkejä noin 4 kertaa viikossa. Paastopäivät olen yleensä pitänyt liikuntavapaina, ettei kalorivajetta tulisi liikaa.

Dieettiä olen jatkanut nyt viisi viikkoa, ja paino on tippunut sinä aikana 4,5 kg. Tosi hienoa! Olisi myös kiva tietää muut luvatut vaikutukset, tämän dieetin pitäisi nimittäin parantaa myös veri- ja kolestroliarvoja sekä alentaa verenpainetta. Ja polttaa ensisijaisesti rasvavarastoja, ei lihasta.
Ainakin olotila on kevyempi ja virkeämpi, eikä ainaisesta mahan turvotuksesta ole tietoakaan. Normaaliin dieettiin verrattuna tässä on parasta se, ettei aina tarvitse kieltäytyä herkuista. Riittää kun pysyy tiukkana kaksi päivää viikossa :)

14 kommenttia:

  1. Itseasiassa jos käytät kahvissa maitoa niin niistä tulee helposti paljonkin kaloreita, yhdestä kupista noin 20-40 kcal riippuen siitä kuinka paljon maitoa käytät. Itse käytän maitoa 1/2 dl per kuppi ja saan yhdestä kupista 20kcal ja siksi olenkin rajannut paastopäivän kahvin kahteen kuppiin per päivä. Itse kahvissa (ilman maitoa) on 3kcal per kuppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta, maidosta tulee kaloreita. Mutta kun paino on tippunut näin hyvin maidonkin kanssa, en ole pitänyt tarpeellisena sen rajaamista. Olen kuitenkin sellainen (maito)kahvifriikki, että muutama kupillinen kunnon kahvia on päivässä saatava :)

      Poista
    2. No se on kyllä totta että sulla on tippunut paljon painoa. Mulla on tippunut 8 viikossa tuo sama ja mulla on kuitenkin ylimääräistäkin hiukan ;) (noin 10kg)
      Mulla on alkanu jotenkin tökkimään nuo paastopäivät, jotenkin tuntuu että vaikka se on vain kaksi päivää viikosta, että se olisi koko ajan :( pidin edellisviikon jo taukoa ja nyt näyttäisi että taas olis tulossa taukoviikko :( mulla on tosin ollut nyt taas vähän rankempaa töissä ja tuntuu ettei niin jaksaisi miettiä tuota ruokapuolta niin kauheesti. Annoskoot on kyllä puenentyneet reilusti :)

      Poista
    3. Minäkin olen tosi yllättynyt, että paino on noin paljon tippunut! Olen kyllä ollut tosi motivoitunut paaston suhteen. Jos vielä muutaman viikon jatkaisi..

      Tsemppiä paastoiluun :)

      Poista
  2. Hienoa, tekisi mieli itsekin kokeilla:)

    VastaaPoista
  3. Mä vedän nyt sellasta vauhtia suklaata, että saattaa hyvinkin olla paastopäivät edessä vauvan synnyttyä ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos inspiraatiosta! Olin tuota hieman harkinnut aiemmin, tässä sun ruokalistassa oli hyviä ideoita käytännön toteutukseen. Katsotaan nyt miten kauan jaksan paastoilla, loppukuukin olisi jo suoritus sinänsä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän jää kyllä helposti koukkuun.. Itsekin ajattelin ensin vain muutaman viikon kokeilua, mutta nyt ei tee enää mieli lopettaa :)

      Poista
  5. Oi, ihanaa. Tääkin kokeilee heti :) Mitä kanan tai kalan tilalle, kun en syö niitä...??

    Minni



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko lisää rahkaa ja raejuustoa, niissä on paljon proteiineja. Tsemppiä kokeiluun :)

      Poista
  6. Kiitos inspiksestä:) Jotain on tehtävä. Syötkö ja herkutteletko ihan normaalisti normipäivinä vai oletko vaivihkaa vähentänyt kaloireita sieltäkin? Taidan aloittaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä hyvin toimii, kannattaa kokeilla! Kun oppii paastopäivinä vähille kaloreille, jotenkin ihan huomaamatta normipäivinäkin syö vähemmän. Olen pyrkinyt syömään viikolla normaalisti (noin 2000 kaloria päivässä), ja viikonloppuna olen herkutellut ihan vapaasti. Mutta ei sentään ahmimalla :)

      Jotta dieetti toimii, kalorivajetta on kuitenkin saatava. Tässä on vain se etu, että kun kahtena päivänä vajetta tulee niin paljon, niin muina päivinä voi ottaa rennommin. Tämä sopii hyvin ainakin minulle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)