tiistai 11. elokuuta 2009

Mokkula pelastaa

Näin nykyteknologian aikoina kuulostaa omituiselta, että nettiyhteyden siirtäminen vanhasta osoitteesta uuteen kestää useita viikkoja. Jopa kuukauden..tai kenties kaksi?

Itse olen nyt odottanut neljä viikkoa, eikä tietoa ole antaa milloin ehtivät netin uuteen osoitteeseen kytkeä. Ihan oikeasti, tällaisen vastauksen sain viikko sitten Elisan asiakaspalvelusta. Kuulemma ei ole heidän verkkonsa, niin ei voi asentajia hoputtaa. Juupa juu, myydä voi kyllä!

Vielä kun tässä verkkokauppaa pitää, niin jonkin verran tuota nettiäkin tarvitsisi..Onneksi ensimmäisten viikkojen aikana pääsin vielä vanhaan osoitteeseen nettikäynnille, mutta kuun vaihteen jälkeen olenkin ollut kirjaston netin vakioasiakkaana :)

Onneksi yksi tuttu keksi sanoa, (ei kyllä asiakaspalvelussa tuntunut olevan mitään ratkaisuehdotusta) että hommaa mokkula! No niinhän minä tietysti heti tein, äkkiä kauppaan ja mokkulan kanssa kotiin. Mokkula koneeseen, parin minuutin asennus ja netti toimii!

Voi mikä helpotus kun pääsee nyt kotikoneella nettiin. Sitä kun on niin tottunut hoitamaan kaikki netin kautta, netti toimii meillä mm. bussiaikatauluna, pankkina, postina, tv-oppaana, reseptikirjana, puhelinluettolona jne. jne. jne.

Nyt tässä päästääkin sitten normaaliin arkirutiiniin. Muutto on tällä erää ohi, mies on jo palannut lomalta töihin ja nettikin pelittää normaalisti. Nyt odotankin innolla, että pääsen lukemaan
teidän kanssablogistien loppukesän tekemisistä :D

Ja mitähän meillä pojat ovat touhunneet, kun äiti ja isi ovat purkaneet muuttolaatikoita?
No, pojathan maistelevat muutto-oluita =)


Kippis ja kulaus!


Rankkaa tämä muuttaminen!


8 kommenttia:

  1. Sitä vedetään kaljaa sitte ihan silmät kierossa!!! ;)


    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Hehhee :). Hauskoja oluen kittaajia. Alkoi ihan naurattaa, tosi hyvät ilmeet :).

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin. Hankalaa tuo yrittäminen ilman verkkoa ja ärsyttävää isolla ÄÄLLÄ. Menin kyllä itse puhelinlankoja pitkin soneran isommallekkin pomolle kun tekivät meidän alueella jotain muutoksia, vaikka elisan liitymä oli vai miten päin se oli. Työnteosta ei tullut mitään. Viisi ukkoa kävi meillä kotona ihmettelemässä; aijaa, ei kuulu meille. Lopulta tuli YIT ja sai yhteydet toimimaan, aikaa meni kolme viikkoa.Hiukan bisnekset kärsi ja hermot.Mun kärsivällisyys ei kestänyt, vaikka kirjastossa tykkäänkin käydä.Onneksi löysit avun mokkulasta.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla teistäkin!

    Kestääpä hurjan kauan netin avaaminen!

    Pojilla on astetta kovemmat janojuomat.;)

    VastaaPoista
  5. hauskat kaverit teillä siellä ;o) ihana tuo isomman pojan paita!

    VastaaPoista
  6. Kannattaa opetella tavoille heti nuorena ;)

    Meillä tyttö hinkuaa aina miehen olutta, kun se näyttää niin kiinnostavalta... Onneksi itse juon vähemmän kiinnostavia juomia.

    Meillä uudessa osoitteessa oli uusi liittymän tarjoaja, joten saatiin se ihan nopeasti pelaamaan. Varmaan viikossa. Ehkä enemmän kiirus saada niitä uusia asiakkaista kuin hoitaa suhteita vanhoihin...

    VastaaPoista
  7. Ei täällä Kuopiossa saa mistään oikein nettiä niin nopeasti kuin tällainen riippuvainen tarvitsisi :)
    Me <3 Mokkula, sehän se meilläkin ja kuuluu jopa täällä korvessa!

    VastaaPoista
  8. Voi kamala, minä olisin jo ihan riutunut riippuvaisuudesta tuossa vaiheessa! ;)
    Hyvä tietää tuo mokkula, jos tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.

    Hih, pojilla on oikee muuttomeiniki päällä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)