perjantai 6. maaliskuuta 2009

Dinsku-kissan parhaat kaverit

Täällä mummolassa on kissa, vanha ja arvokas Diana-kissa. Tuo kuninkaallinen nimi on minun valitsema, silloin kun olin vielä murkku-iässä. Minusta se oli silloin aivan ii-hana nimi!

Se tietysti vähän huononsi vaikutelmaa, kun eläinlääkärissä selvisi että Diana onkin poikakissa..
Siitä lähtien nimi on ollutkin sitten Dinsku.

Kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni, Dinsku oli päättänyt lähteä mukaan. Kissa matkusti pakettiauton moottoritilassa noin 60 km:n matkan. Eikä sille tullut muuta vauriota kuin vähän karvat paloivat päälaelta! Ihme juttu, jonka jälkeen äitinikin joutui myöntymään että saan kissan mukaani uuteen kotiini :o)

Sitten minä vuoden verran kantelin Dinskua rottinkikorissa linja-autolle ja takaisin, kun kävin aina viikonloppuisin vanhempieni luona. Linja-autoasemalle oli vielä tosi pitkä matka eikä opiskelijalla todellakaan ollut varaa takseihin tai muihin apuvälineisiin. Sitten vielä kävi niin että tuon vuoden aikana Dinskusta kasvoi todella iso ja lihava kaupunkikissa. Loppujen lopuksi en kerta kaikkiaan jaksanut kantaa kissaa enää linja-autolle, joten Dinsku palasi syntymäkotiinsa. Ja varmaan on viihtynytkin siellä paremmin kun pääsee aina halutessaan ulkoilemaan ja metsästämään pikkulintuja.

Dinsku onkin saanut viettää mukavaa ja rauhallista elämää kunnes.. Max syntyi.. ja sitten vielä Frans! Kissapolonen asusteleekin nyt sohvien alla ja tuulikaapissa kun pojat ovat paikalla. Dinsku olisi kyllä hyvin kiinnostunut pojista, mutta varsinkin Frans ottaa liian kovasti kissan karvoista kiinni. Vauvat kun eivät paljon säästele voimiaan kun ottavat jostain kiinni!

Tässä vielä kissakuvia:
Frans ja Dinsku-kissa. Fransilla Lindexin body ja Moonkidsin froteehaalarit.



Max ja Dinsku. Maxilla Lindexin norsu-paita ja Me & I froteehousut.




Max on tainnut syödä vähän suklaakakkua tai keksiä..kuuluu mummolan luontaisetuihin :o)

8 kommenttia:

  1. Onpa ihana pullero tuo teidän Dinsku (kenkäkaupan mainoskissa;))

    VastaaPoista
  2. No, kaverillani oli tyttöhamsteri nimeltä Leevi, eläimet eivät tunnu saavan traumoja väärän sukupuolen nimistä. :D

    Hyvin arvokkaan näköinen kissa herra, ja veikeät muksut!

    - Tiirikka Nörttääjä, joka ei taaskaan jaksa kirjautua sisään.

    VastaaPoista
  3. Mun kotonakin on kissoja, jotka livahtaa nopeasti piiloon, kun näkevät, että vieraita tulee...:)

    Mekin lähdemme tänään mummilaan (anoppilaan).

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän tuo yhteiselo näyttää sujuvan. Mulla on ollut omana ja kämppiksen kissana ihan samannäköinen kisuliini.

    VastaaPoista
  5. Minunkin kommenttini katoavat vain jonnekin, mihin lie :-) No, koitetaanpa vielä!

    Kyselin aikaisemmin, mistä löytyy noin söpöjä Småfolkin turkooseja haalareita?

    VastaaPoista
  6. Pojilla on taas söpöiset vaatteet. :)

    Minulla oli oma kissa pienenä, sen nimi oli pamppu. :D

    VastaaPoista
  7. Onpas kumma kun nuo kommentit katoavat, olen kyllä julkaissut kaikki jotka ovat tulleet läpi. Ostin tuon Småfolkin haalarin huutiksesta :)

    VastaaPoista
  8. Mun vanhempien luona on melkein 15-vuotias koirarouva, joka on lupsakka kuin lehmä eikä ole koskaan edes yrittänyt tehdä pahaa kenellekään (paitsi räyhännyt mäyräkoirille, joita se jostain syystä vihaa). Meidän lapsiakin koira uskollisesti vahtii jonkin aikaa (koiran esivanhemmista osa on paimensukuisia, siksi sille on aina ollut tärkeää pitää koko "lauma" näkyvillä), mutta yhä useammin on alkanut vetäytyä omaan rauhaansa, kun lapset ilmaantuvat paikalle. Yleensä se pyrkii ulos suunnilleen samalla ovenavauksella kun me tullaan sisään (tai viimeistään sitten kun huomaa, että ollaan tultu - se kun on kuuro eikä aina huomaa vieraiden tuloa ennen kuin joku suunnilleen kävelee yli...). Ei jaksa vanhus enää entisten aikojen malliin temuta lasten kanssa. :)

    Mulla oli muuten teininä kani, jonka nimi oli Ninni, kunnes se osoittautui pojaksi. Siitä tuli sitten Niilo. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)