sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hiihtäjälupaukset

Päiväkodissa, poikien kaapin ovessa, oli viime viikolla odotettu tiedote. Päiväkodissa hiihdetään!

Vaikka tämä oli ihan odotettu juttu, se lappuhan aiheutti meille vanhemmille pienoisen suksienhankinta-paniikin (kuinkahan kaikki tahtoo jäädä viime tinkaan..?). Pojat ovat tähän saakka hiihtäneet ihan harjoittelusuksilla, niillä jotka kiinnitetään omiin kenkiin. Ja sauvatkin taisi kadota viime muutossa, joten sauvoina on käytetty meidän remonttityömaan ylimääräisiä listanpätkiä :)

Meidän viikonloppu onkin mennyt uuden hiihtoharrastuksen parissa! Eilen ostettiin sukset, ja Max halusi niitä testata jo heti illalla (ilman pitovoiteita). No, hyvät nauruthan siitä tuli kun poika ei pysynyt yhtään pystyssä.. Mutta sitkeästi kuitenkin talon ympäri hiihdettiin.

Tänään harjoiteltiin pitovoidelluilla suksilla omassa pihassa ja ihan oikealla ladulla. Max isompana osaakin jo kävellä suksilla ihan mallikkaasti, mutta Fransille taidetaan laittaa vielä triplakerros pitoa :)







 
Suksien nimikointiin sain loistavan neuvon, eilen illalla Dymotin poikien uudet hiihtovälineet. Ja uskon että tälle Dymolle keksin vielä monta muutakin käyttötarkoitusta.
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Nuo on ihania kun innostuvat sitkeästi harjoittelemaan. :-)

    VastaaPoista
  2. Suloisia hiihtäjiä :) Mä olen niiiiiin laiska talviurheiluttaja-äiti... Saavat isänsä luona harjoitella, kaikki välineet on siellä ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä nimikointi-idea. :) Meidän 3,5v. on hiihtänyt nyt jo muutaman kerran, ja viimeksi alkoi lällätellä ohi sujahtaville mummoille ja papoille "sä et ohita mua..!" Kaippa se siitä sitten lähtee. :D

    VastaaPoista
  4. DYMO on ykkönen! Pääsin nauttimaan siitä ennen kuin jäin tälle pitkälle äitiyslomalle/hoitovapaalle, ja sellainen pitäisi melkein saada kotiinkin. Ylipäätään olen melkoinen toimistoväline- ja kynähifistelijä :)

    VastaaPoista
  5. Äkkiä lapset oppii hiihtämään! Me ei olla kyllä koskaan ostettu niitä "harjoittelusuksia" - ne kun mielestäni vaan tappaa liikunnan ilon.Heti vaan kunnon sukset ja oikeat monot.Ja niitähän voi kierrättää vielä usealla lapsella jos ei hiekalla hiihdä! Toukokuussa 4vuotta täyttävä hiihtää jo neljän kilometrin lenkkiä ja on oppinu jo luistelutyyliäkin.Juuri 6vuotta täyttäny on enemmän kiinnostunu laskettelusta,mutta lähtee mukaan murtsikkaretkillekin kun on hyvät eväät mukana.Päiväkotihiihdossa harmittaa kun lapset on niin eritasoisia hiihtäjiä ja sit kierretään vaan sitä tasaista muutaman sadan metrin lenkkiä jonossa.Jos ois enemmän hoitajia niin voisivat jakaa ryhmän.

    VastaaPoista
  6. Loistavaa! Mun blogin puolella kommentoinkin sulle juuri, että hiihtäkää Konttilaan! :) Parkkipaikalta noin 700 m tai jotain sinne päin. Ala- ja ylämäkeä sattuu siihen pätkään kyllä jonkun verran.

    Mahtava toi listanpätkällä hiihtäminen, ei se ole niin välineistä kiinni jos intoa riittää! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)