lauantai 24. heinäkuuta 2010

Vielä seitsemän yötä..

..ja sitten muutetaan. Massiivinen pakkausoperaatio alkoi tänään, onneksi kaukaa viisaina kaikkia laatikoita ei edes purettu silloin, kun muutettiin tähän väliaikaiseen asuntoon. Ja onneksi noita muuttolaatikoita on kertynyt jo melkoinen pino, niin ei tarvitse lähteä haalimaan Salesta banaanilaatikoita. Nykyään meidän muuttovarustukseen kuuluvat myös nokkakärry ja peräkärri, aletaanpa olla melkein ammattilaisia tässä hommassa ;)

Poikien osuus muutosta on jo suoritettu, pojat pakkasivat tänään innoissaan lelunsa. Tosin siinä kyllä kesti tovin, kun laatikon pohjalta paljastui pitkään piilossa olleita leluja jotka tuntuivat taas ihan uusilta.. Tänään meillä onkin luettu kirjoja, tehty palapelejä, kasattu vähän junarataa ja rakennettu legotorneja. Eikä tietysti pidä unohtaa autoleikkejä. Uskomatonta että meidän perheen leluautot eivät mahdu yhteen muuttolaatikkoon..

Aamulla pojat purkivat energiaansa leikkipuistossa, ja isi sai pakata kotona rauhassa. Vuorovedoin edetään, toinen vanhemmista on poikien kanssa ulkoilemassa, niin toinen saa sillä välin pakkailla rauhassa.

Blogi vaikenee nyt hetkeksi, palailen viikon parin päästä uusien kotikuvien merkeissä. Nyt ei tosiaan remonttia ehditä heti tehdä, muutetaan siis suoraan asumaan ja suunnitellaan sitten uuden kodin ilmettä rauhassa. Voi olla, että menee vuosikin ennenkuin ehditään remonttiin ryhtyä. Jos vain tämän äidin sisustusinto malttaa odotella..

Verkkokaupan toimitukset toimivat normaalisti myös muuton aikana, ja Niilo Ilo kotipuoti avataan elokuussa uudessa osoitteessa Kuopion keskustassa Satamakadulla.

Aurinkoisia päiviä :)








8 kommenttia:

  1. Mie tässä yksi päivä mietein että kuulostat jotenkin tutulta " siviilissä ". Oletkohan mahtanut olla samalla työnantajalla asiakaspalvelussa kun minä täällä Rovaniemellä kuluttaja-asiakaspuolella...
    Mukavia muuttopuuhia, uuteen kotiin on aina ihana muuttaa, meillä etenkin lapset ovat aina jostain syystä olleet kaikista muutoista innoissaan, uudessa kodissa on aina jotain parempaa ku vanhassa ;)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti muutto menee sutjakkaasti! =)

    VastaaPoista
  3. Mustikoita ja puolukoita: Todennäköisesti samasta työnantajasta puhutaan, Kuopiossa olin yritysneuvojana kuutisen vuotta ennen äitiyslomalle jääntiä. Kyllä maailma on pieni :)

    VastaaPoista
  4. Voih, se on teidän vuoro nyt.. Isosti tsemppiä! Ja te olette jo niin "ammattilaisia", että varmasti muutto menee sutjakkaasti kun olette etukäteen hyvin organisoineet.

    VastaaPoista
  5. Ihania puistokuvia! :)

    Tsemppiä muuttoon! Muuttaminen ja ennen kaikkea uuden kodin sisustaminen on mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä muuttoon!Se on toisaalta niin kauhee asia mut toisaalta niin ihana kun pääsee uuteen kotiin...=)

    VastaaPoista
  7. Muutto voimia!!!
    Toivotaan vähän viileämpää, ehkä kivempi kantaa laatikoita...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)