torstai 20. joulukuuta 2012

Taloremontti / muutto alakertaan


Taloremontti on edennyt ihan mukavaan malliin tässä syksyn aikana. Suurimmat salaojitus- yms. pihahommat on tehty ja parisen viikkoa sitten saatiin alakerta muuttovalmiiksi. Nyt ollaankin innolla kasattu uusia huonekaluja ja sisustettu alakertaa, mitä nyt muilta joulukiireiltä ollaan ehditty.

Hieman tuota sisustusintoa vain hillitsee se, että nyt kaikki huonekalut, muuttolaatikot tms. pitää mahduttaa alakertaan, koska seuraavaksi alkaa yläkerran remontointi. Huoneita ei pääse sisustamaan varsinaiseen käyttötarkoitukseensa, vaan esim. takkahuone on nyt poikien huone, meidän vanhempien sänky on olohuoneen nurkassa ja olohuoneessa on muutenkin kaksi sohvaryhmää.. Mutta ihanan uutta kuitenkin!

Erityisesti tykkään lattioista, pirttiharmaalla maalatuista lautalattioista. Se antaa niin mukavasti vanhan talon tunnelmaa, ja sopii hyvin modernien huonekalujen vastapainoksi. Kyllähän lattia vähän narahtelee, ja rakojakin lankkujen väliin on tullut, mutta sehän kuuluu asiaan :)

Talostahan löytyi osittain vanhat puulattiat, mutta niitä ei pystytty säilyttämään. Koko lattia (eristys, koolingit, laudat) on siis tehty uudelleen. Seinät on suurimmaksi osaksi ihan valkeat, olohuoneessa on sitten se Hollannista hankittu suurikuvioinen tapetti molemmissa päätyseinissä. Keittiöstä tuli valkea yhdistettynä suurtalouskeittiö-henkisiin teräskodinkoneisiin ja –valaisimiin. Näistä kuvia luvassa sitten tarkemmin, kun saadaan oikeasti valmista.

Joulun- ja uudenvuodenpyhät vedetään henkeä, ja sitten uudella innolla yläkerran remonttiin. Olisikohan jo kesällä valmista..?




Ikean kuorma

 
Olohuoneen sisustusta, ensimmäinen pala kasassa

 
Ikean isoilla pahvilaatikoilla on monta käyttötarkoitusta.. Toimii myös hyvin vanhan talon tuulisen porraskäytävän lisäeristeenä :)


Tuunaa takka - projekti käynnissä


Keittiön kasausta

 
Alakerran WC, tähän otettiin lisää tilaa eteisestä, niin saadaan pieni kodinhoitotila samaan huoneeseen.
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Oi ihanaa - onnea uuteen alakertaan!! :D Näyttää hyvältä jo näissäkin kuvissa, lisäkuvia odotellessa :) Hauskaa joulua, me lähdetään huomenna reissuun! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas siellä ahkeroitu! Hyvältä näyttää!

    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  3. So far so good - näyttää oikein kivalta! :)

    Ja tähän samaan laitan jo joulun toivotukset teille...

    ** Oikein rentoa ja tunnelmallista joulua teille! **

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)