perjantai 20. joulukuuta 2013

MUSTA JOULU..?








Viime jouluna oli paljon lunta, jäätä ja hirmuinen pakkanen. Ilmeisesti tarpeeksi tätäkin vuotta varten, koska nyt näyttää vääjäämättä silti, että kaikki viimeisetkin lumet sulavat jouluksi.
Tällä leveysasteella ei ole yleensä koskaan mustaa joulua. Joskus on ollut lähellä, mutta viimeistään aaton aattona olemme saaneet lumipeitteen maahan. Jotenkin lumi vain kuuluu jouluun..

Poikien kolauskuvat on otettu vain reipas viikko sitten, silloin lunta satoi ihan riittämiin, sitä riitti pojillekin kolattavaksi asti. Suurin osa näistä on jo sulanut pois. Juuri nyt satelee vähän lunta, mutta viikonlopulle ja alkuviikolle on luvattu sadetta ja plusasteita, joten tietänee lopuillekin lumille lähtöä.
Mutta Joulu on Joulu, oli lunta tai ei. Mukava pitkä vapaa, rentoa oleilua perheen parissa, herkuttelua ja tietenkin ne lahjat, ihanaa! J

Kuinkas muualla Suomessa, onko teillä lunta?

9 kommenttia:

  1. Kyllähän lumi kuuluis jouluun ja ylipäänsä talveen! En tosiaan muista milloin olisi musta joulu ollut... Eikä meillä ole nytkään, kun lähdetään karkuun pohjoiseen eikä siellä onneksi ole lumesta puute - pitää toivoa, että sillä aikaa sitä lunta taas sataa tännekin uudestaan!! :D Ihanaa joulun aikaa ja lomailua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu, pohjoisessa varmasti lunta riittää. Mukavaa Joululomaa :)

      Poista
  2. Täällä Jyväskylän laidalla on yön aikana tullut paksu lumivaippa maahan ja kokoajan sataa lisää. Saas nähdä sinnittelisikö näistä lumista osa jouluun asti, kurjasta viikonlopun sääennusteesta huolimatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin, täälläkin alkoi aamulla sataa lunta.. Mutta tosi vesisateista keliä on viikonlopulle luvassa. :)

      Poista
  3. Viimeksi musta joulu oli täällä Kuopion leveydellä 2006. Muistan kun aattona ei ollut ollenkaan lunta, mutta joulupäivänä herätessä ei lapset edes aamupalaa syöneet kun karkasivat ulos leikkimään ihanaan puhtaaseen lumeen.

    VastaaPoista
  4. Olen niin kyllästynyt tuohon kuraan ja hiekkaan, mitä pojat ja koira kantaa sisälle... Ihan jo sen takia toivoisin että tulisi lunta! :D Ja olisihan se tietysti tunnelmallisempaakin kun olisi vähän hankia. :) Viime talvina on täällä etelässäkin ollut niin paljon lunta ja pakkasta, että tuntuuhan tämä vähän oudolta!

    VastaaPoista
  5. Pakko muistuttaa että jouluna 2011 ei Kuopion korkeudella ollut juurikaan lunta. Erinäisistä syistä sen muistan, mm. siitä kun meinasin raskauspahoinvointini takia kuukahtaa Rantamarkettiin toppatakissa. Lunta oli aattona sen verran että ukon sai väsättyä mutta se suli pois.

    Tänä vuonna täällä pääkaupunkiseudulla on ihan mustaa ja vetta tulla losottaa. Lämmintäkin on kymmenisen astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vietetään Joulua aina Kuopiosta 50 km pohjoisen suuntaan, ja se tuntuu olevan takuuvarmaa lumialuetta. Tuolloin 2011 saatiin juuri jouluksi lumet, täältä linkistä näkyy kuvia meidän kuusenhausta: http://vauhtivekaratjaaidinvaatebuumi.blogspot.fi/2011/12/kuusenhaussa-hyvaa-joulua.html

      Katsotaan miten tänä vuonna käy, kovin on lämmintä.. Mutta vielä on lunta maassa :)

      Poista
  6. justiin tänään katsoin, että neljä astetta plussaa, sataa ja synkkää. nyyh.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)