tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kesäkiireitä ja lomasuunnitelmia

Huh, melkoista kiirettä on ollut näin heinäkuuksi, joka pitäisi olla suht’ hiljainen ja rauhallinen kesäkuukausi! Töiden puolesta on kiirettä, ja myös vapaa ajalla ollaan koko ajan menossa. Pojat ovat jo sen verran isoja, että on mukavaa kokeilla kaikki uusia juttuja, esim. veneilyä.

Meillä on käynyt myös mukavia kesävieraita, parhaillaan ovat kyläilyvuorossa poikien serkkutytöt Ruotsista. Huvittavaa seurata lapsia, kun toiset puhuvat ruotsia ja toiset suomea, mutta mitään ymmärtämisongelmaa lapsilla ei tunnu olevan. Ja jo muutaman päivän jälkeen meidänkin pojat ovat taas oppineet muutaman uuden ruotsinkielisen sanan :)

Viikonlopuksi lähdetään lomailemaan Turkuun ja Naantaliin, vihdoinkin päästään Muumimaailmaan! Viime kesänä oli myös tarkoitus lähteä, mutta silloin vielä Frans pelkäsi niin paljon Mörköä että reissu piti painajaisten vuoksi perua.. Nytkin on pitänyt vakuutella, että Mörkö on Muumimaailmassa vain talvella, eikä ollenkaan kesällä. Mutta taitaa se siellä kuitenkin olla, vai kuinka?

Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa kaikille!


Kesän mahtavin tuliainen, vesitykki!
Jäätelöä..
Ensimmäiset pelastusliivit
Metsäretkellä
Makkaranpaistossa
Liukumäen voi viedä myös veteen ja silloinhan siitä tulee: Vesiliukumäki!
Käytiin myös Satamatorilla Kuopion Sirkuksen näytöksessä (tosi hieno esitys, kannattaa käydä katsomassa) ja siellä oli myös kasvomaalausta. Max halusi olla lepakko :)

2 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia :).

    Minäkin luulen että Mörkö on Muumimaailmassa myös kesällä :/. Yrittäkää vältellä sitä mahdollisuuksien mukaan :D. Ja ainahan voit yrittää vakuutella pojalle että mörkö on pohjimmiltaan kiltti (luulen sen olevan) mutta vain yksinäinen.

    Itsekin muistan lapsena paljon leikkineeni Ruotsin serkun kanssa, eikä meillä ollut minkäänlaisia ymmärtämisongelmia - niitä on ilmennyt vasta aikuisiällä :D. Nykyisin yhteinen kielemme onkin englanti kun kumpikaan ei osaa toisen kieltä tarpeeksi puhuakseen sitä. Auttavasti kyllä ymmärrämme.

    Ihanaa kesänjatkoa teille!

    VastaaPoista
  2. Me käytiin jo Naantalissa poikien 3v ja kohta 2v kanssa. Täällä kanssa hieman pelättiin Mörköä isomman pojan toimesta, pienempi oli innoissaan kaikista hahmoista.
    Onneksi sen kesäisin jäässä olevan Mörön voi helposti ohittaa, ihan vaan varovasti vilkaista. Toisessa Emma-teatterin esityksessä oli myös Mörkö, mutta tämä oli kiltti ja auttoi Muumeja tekemään jäätelöä. Meillä ainakin riitti juttua, kannattaa käydä katomassa ja kentien lievittämässä Mörkö-pelkoa.

    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)