keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kuinka se voi olla niin vaikeaa..

Nimittäin pukeminen, ainakin meillä. Onko teilläkin?

Pojat viihtyvät tosi hyvin ulkona, mutta sinne pääseminen on yleensä aina oma ohjelmanumeronsa.

Meillä ollaan tässä kevään mittaan yritetty kannustaa poikia opettelemaan itse pukemista, varsinkin isompaa Maxia. Ja itse asiassa Max osaa jo halutessaan todella hyvin pukeakin, mutta sitä halua ei tahdo useinkaan olla. Usein Frans on innokkaampi itse-pukeutuja, mutta pienemmällä ei taito vielä riitä loppuun saakka.

Tässä pukemisasiassakin ollaan käytetty kasvatuksen kultaista metodia, nimittäin lahjontaa. Tarroja on jaettu ja isompi palkintokin on odottamassa, kunhan pukeutuminen alkaa sujua kunnolla (ja kiukuttelematta).

Tänä keväänä tätä pukeutumista on saanut harjoitellakin, ainakin tällä seudulla on edelleen niin viileä ja sateinen ilma, että ulos pitää pukea haalarit, hanskat ja välitakit. Ei monenakaan päivänä ole päästy ulkoilemaan kesävarusteissa, t-paidassa, shorseissa ja hupparissa.

Sekin meillä lisää pukemisen määrää ulos lähtiessä, että pojat eivät viihdy sisätiloissa vaatteet päällä. Heti eteisessä sisälle tullessa kaverit riisuuntuvat täysin, usein siis sisällä juoksennellaan ihan nakupelleinä. Eli tämä riisuuntumispuoli on hyvin hanskassa, se onnistuu kyllä ihan itsenäisesti ..

No, onneksi kesä on tulossa. Toivottavasti tulee lämmin kesä, ja päästään helposti ulkoilemaan. Eteisessä kengät jalkaan, lippis päähän ja menoksi. Pukemisharjoituksia voi sitten jatkaa taas syksyllä :)




Väsyttää..


Hankalaa..
Ei onnistu, ei jaksa

Ja kiukuttaa!


15 kommenttia:

  1. Tuttua puuhaa =)

    Meillä Enna on pukeutunut jo kauan itse, ikää 3,5v. Toki apuakin tarvitsee mm. takin vetoketjun alulle laittamisessa.

    Eemi, juuri täyttänyt 5v, onkin hankalampi tapaus. Osaa kyllä pukea, mutta millään ei viitsisi. Kuvasarjasi on meilläkin tuttu näky ;)

    Olen tehnyt alusta asti ja kaikkien kohdalla sen virheen, että puen heitä automaattisesti.

    Meilläkin viihdytään nakupelleinä sisällä =)

    Syksyllä olisi tarkoitus aloittaa päivähoito, jos vain paikan saavat. Saa nähdä muuttuuko asenne pukeutumista kohtaan...

    VastaaPoista
  2. voi että miten tuttua.. meillä esikoinen on 4-v ja pukeminen on aina niiiiin vaikeaa :( Ei osaa, ei jaksa, ei kiinnosta.. ja aina joku hia/lahje on huonosti ja kiukuttaa!! Vaatii melkoista kärsivällisyyttä päästä ulos koko porukalla, kun vanhimmaisen pukeminen on aina vaikeinta!!
    Oikein innolla ootan lämpimiä kesäilmoja jolloin pelkät sandaalit riittää,ei tarvi tapella pukemisesta :)

    VastaaPoista
  3. Heh, meidän poitsu heittää myös kaikki pois ihan heti eteisessä ja salamannopeasti, mutta kalsarit antaa olla=)

    Pukemisessa olen tehnyt niin että olen pukenut suosiolla ellei ole pukeminen maistunut, nyt se onkin alkanut ihan itsestään maistua paremmin ja molemmat pukee itsenäisesti, kun vaan heitän tarvittavat kamat lattialle. Nöpöä pitää välillä muistuttaa että haalari ensin ja sitten vasta kengät, mutta muutenhan hän on miltei isoveikkaansa nopeampi pukija.
    Välillä on päiviä ettei pukeminen maita, niin sitten otan vaann syliin ja puetaan rauhassa yhdessä.

    VastaaPoista
  4. Meillä taas ongelma on vain siinä että miten pojan saa siihen pukeutumispaikalle, loppu sujuu ihan jees! :D Tosin meidän 3 vuotias saakin vielä paljon pukeutumisapua äidiltä, osaisi itsekin suurimmaksi osaksi mutta aamuisin varsinkin on sen verran kiire että mä avustan (antaa onneksi auttaa...)! =)

    VastaaPoista
  5. No ihan kun olis meidän lapset =) Poika täyttää elokuussa 4 ja kyllä on aika rasittävaa tämä uloslähtö. Osaisi kyllä mutta.... ja tyttö juuri täyttää 2 ja haluaa ITSE, mutta ei oiken onnistu ja sitten menee hermot =)

    VastaaPoista
  6. Pukeminen sujuu meillä välillä paremmin ja välillä huonommin.

    SAuurin sirkus käydään usein neidin sisävaatteiden valinnasta. Aina pitäisi olla mekko ja mieluiten myös vaaleanpunainen. JOs jotain muuta tarjoillaan, niin Klaaralta menee useimmiten hermot.

    Huoh. Prinsessavaihe voi olla aika kuluttavaa.

    VastaaPoista
  7. Tässäkin auttaa toisten malli.

    Meillä poika ei osannut/halunnut pukea ollenkaan, mutta kun meni päiväkotiin, niin johan alkoi homma luistamaan !
    Siellä kun tehdään just sitä mitä kaveritkin ja vieläpä kilpaillaan kuka on ensin valmis.

    VastaaPoista
  8. Meillä 5v pukee hyvin itse. Pukenut aika pienestä lähtien, mutta keskimmäinen kohta 3v. Ihan oma ohjelmanumeronsa. Osaa kyllä paljon, mutta noi kuvat voisikin sitten kuvata sen meidänkin numeron + tosta puuttu se kuva kun täällä vain nauretaan äidille että hah, mitä sä luulet. Pue ite mut, minähän voisin juosta vaikka karkuun.

    VastaaPoista
  9. Se on muuten totta, että jos on tyttö ja poika ja vaikka tyttö nuorempi, niin pojat on laiskempai pukemaan itse!

    Ja Petra tuossa kuvaili meidän aamuja: just yleisin ulina on noista mekoista. Mikään muu ei kelpaa kuin mekko päiväkotiin ja välillä se on just se mekko joka on pesussa. Muut ei sitten kelpaa vaikka olis sata mekkoa puhataana =D
    Neuvottelutaitoja siis tarvitaan rutkasti.

    VastaaPoista
  10. Niin tuttua (ja helpottavaa kuulla!!!).

    Meillä on pukemiset yhtä kärsimystä äidille ja laiskoina päivinä tekee todellakin mieli jäädä sisälle. Meidän esikoinen osaa pukea aivan kaikki, vetoketjusta lähtien, mutta koko ajan pitää touhuta jotain muuta ja pukeminen unohtuu. Kerhoaamuina saan joskus hoputettua poikaa niin, että hän on ekana valmis. Usein kuitenkin käy niin, että puen pienet ensin ja lopuksi vielä isoimman...

    Kerhossakin lähes aina hidastelee pukemisen kans niin, että on viimeisten joukossa ulkona.:(

    VastaaPoista
  11. Meidän lokakuussa 4-vuotta täyttävältä Aake-poitsultamme pukeminen onnistuu KUULEMMA hyvin - tämä oli viesti päiväkodista. Huomaa kyllä tosiaan välillä, että Aake on itse pukeutunut päikkäreiden jälkeen, kun sisähousut on väärinpäin:) Arkiaamuisin lähdetään sen verran kiireellä (jostain syystä aina), että puoliunisen Aaken pukeminen jää vanhempien kontolle. Niinpä sitä pukemista tulee sitten harrastettua jonkin verran muulloinkin, vaikka Aake hyvin osaisi itsekin. Meillä näin ollen harvemmin pukemistilanteissa on mitään kiukuttelua, kun vanhemmat sen tekevät...Tsemppiä teidän lähtöihinne!

    VastaaPoista
  12. Toki vika kuva - voih :)
    Meilläkin päiväkodissa puetaan itse ja kotonakin jos kertoo, että pyöräilemaan olisi matka, mutta välillä homman jouduttamikseksi on vaan helpompi napata syliin ja auttaa :)

    VastaaPoista
  13. Upea kuvasarja!!! :-D

    Meillä tyttö joutuu (ja osaa ihan loistavasti) hoitaa pukeutumisjutut ihan itse tarhassa, mutta kotona heittäytyisi mielellään ihan "kädettömäksi". Pukeutuminen ja taidot lisääntyivät kyllä ihan välittömästi tarhassa, siellä ilmeisesti kavereiden näyttämä malli kannustaa ja toisaalta se oma kamaripalvelija puuttuu :-D

    Mutta tuttua siis meilläkin!

    VastaaPoista
  14. Meillä on tullut pojalle jo nyt se vaihe, et pukea ei sais. Mut ulkona kyllä viihdytään. :)

    VastaaPoista
  15. Mukava kuulla, että kaikilla muillakaan ei pukeminen aina suju. Itse asiassa meilläkin pojat ovat kerhosta saaneet tosi hyvää palautetta itse pukeutumisesta, siellä onnistuu kuulemma ihan loistavasti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)