lauantai 21. toukokuuta 2011

Jätskirahat Pokemon-kukkarossa

Käytiin tänään kaupungilla koko perheen voimin lämpimän ja aurinkoisen vapaapäivän kunniaksi. Nämä koko perheen kaupunkireissut eivät todellakaan ole mitään ostosreissuja, vaan niille pitää lähteä lasten ehdoilla. (Niin, ja silti on monesti hermot tiukalla..)

Ensinnäkin jo pelkkiin matkoihin kuluu paljon aikaa, kun pojat eivät enää viihdy rattaissa vaan haluavat kävellä. Ja tietenkin tutkia matkalla kaiken mahdollisen, hyppiä kivi- ja hiekkakasoissa ja kerätä aarteita (=pullonkorkkeja). Meiltä on matkaa torille alle kilometri, mutta siihen kuluu lasten kanssa hyvinkin puoli tuntia.

Kaupungissa pitää käydä katselemassa leluja, syömässä tai kahvilla ja ainakin jäätelöllä. Aamulla ennen lähtöä Max etsi jo kauan sitten tädiltä saadun Pokemon kukkaron, ja tuli pyytämään vanhemmilta rahaa ja korttia. Max halusi kuulemma itse omilla rahoilla ostaa jäätelön.

Kortiksi ei onneksi vielä tajuttu pyytää pankki- tai luottokorttia, vaan Hesburgerin bonuskortti ajoi saman asian. Mutta kolikoiden piti olla oikeita. Rahat suljettiin visusti Pokemon kukkaroon, ja kukkaro avattiin vasta kahvilan kassalla.

Ja Max olikin reilu, kun tarjoutui maksamaan myös pikkuveljen jäätelön :)















Fransin haalari AlbaBaby ja paita Kameleont Design, Maxin housut Småfolk ja paita AlbaBaby

7 kommenttia:

  1. Maxin vaatteet on ihan superherkut! Jos meillä olisi poika, niin tuossa olisi tyyli. Tuo Fransin haalarikin on ihana. ;-)

    VastaaPoista
  2. Samaa piti sanoa; ihan mahtavat vaatteet Maxilla! Meilläkin halutaan kolikki kukkaroon ja itse maksetaan, aika suloista :)

    VastaaPoista
  3. Wau mitkä vaatteet pojilla!

    VastaaPoista
  4. Iik, mitkä ihanat omppupökät;-) ja kylläpä ovat taas teidän pojat elementissään, voi elämä että ovat söpöjä!

    Hyvää viikonloppua ja kauniita jätskinsyöntipäiviä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat vaatteet pojilla. Minkä kokoinen on Maxin paita?

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat vaatteet kummallakin pojalla =)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, minäkin tykkään näistä vaatteista. Mukavan rauhalliset värit, mutta kuoseissa ja yksityiskohdissa sitä jotakin :)

    Mari: Maxin paita on kokoa 110/116 cm

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)