tiistai 8. maaliskuuta 2011

Maxin 4 v neuvola

Käytiin viimein Maxin 4-vuotis neuvolassa, synttäreistähän alkaa olla aikaa kohta jo kuukausi. Pääpaino neuvolakäynneissä olikin nyt siirtynyt tähän 4 v. neuvolaan, kun aikaisemmin painotettiin 3- ja 5-vuotis neuvolakäyntejä.

Max osallistuikin kunnon ”palikkatestiin”, johon kuului tuttujen palikoiden pinoamisten, kuulo- ja näkökokeen lisäksi mm. lukossa olevan oven aukaisua, kynien siirtelyä tuolien alle ja laatikoihin sekä yhdellä jalalla pomppimista. Maxiakin välillä nauratti nämä erikoiset ”tehtävät”, jonkun kerran poika vilkaisi neuvolan tätiä ihmeissään kulmiensa alta ja ilme kertoi: ”Oletkos ihan tosissasi?” Mutta mukavaa näytti olevan, innoissaan Max teki kaikki tehtävät.

Nyt vielä 4 v. neuvolan extrana vanhemmatkin otettiin huomioon, molemmilta vanhemmilta mitattiin verenpaine ja hemoglobiini, ja mahdollisuus on myös mittauttaa pituus, paino ja painoindeksi.

Sitten ne tärkeät, strategiset mitat: Maxin pituus on 104,6 cm, paino 18,6 kg ja päänympärys 51,1 cm. Hyvin normaalikäyrillä mennään, jokaisella osa-alueella.

Lopuksi vielä Max sai rokotuksen (MPR-tehoste), jonka pistämisessä ei yllättäen ollut mitään ongelmaa. Max suorastaan jo hätäili, että eikö hän saa piikkiä ollenkaan.. Reipas poika!




Neuvola-asuina pojilla oli uutta Kameleont Designia, kuvissa jumppaillaan kerhossa ennen neuvolakäyntiä :)




17 kommenttia:

  1. Aina yhtä suloiset veljekset!! ♥

    VastaaPoista
  2. nää on kyllä paljon kivempia näissä kuvissa lasten päällä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos muistutuksesta, neuvola pitääkin tilata molemmille=)
    Olipas Max tosiaan reipas!

    VastaaPoista
  4. Max on kyllä reipas! :) Ja mäkin tämän ansiosta muistin, että pitäisi varata Toukalle aika 2v. neuvolaan.

    VastaaPoista
  5. Reipas poika :)
    Minusta ihan hyvä jos painoa on alettu siirtää 5v neuvolasta 4v neuvolaan. Monesti ongelmat tms. huomattiin siellä 5v neuvolassa vasta ja se alkaa olla kuntoutumisen kannalta vähän turhan myöhään ajatellen koulun aloitusta.
    Nyt pitäisi vain muistaa tilata se oman lapsen aika neuvolaan... :)))

    VastaaPoista
  6. Maxin vaatteet ovat päällä tosi kivat. Yritin esikoiselle tuputtaa noita housuja, mutta ei hän lämminnyt. Pitänee tilata keskimmäiselle, joka vielä antaa yleensä äidin valita :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia :)
    Meillä tuota neuvolakäynnin loppuhuipennusta eli rokotusta on jännitetty etukäteen usein jo monta päivää.. Max oli kyllä rohkea ja reipas poika :)

    VastaaPoista
  8. Minkäkokoisia nuo poikien Kameleontit on? Älyttömän hyvin näyttäisi sopivan tummalle sini-vihreät ja vaalealle ruskea-oranssit. Hmm, tilaus mielessä...

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Maxilla on 110 cm setti ja Fransilla 98 cm setti, ja näissä on sopivasti vielä kasvunvaraa. Minusta aivan ihanat setit, kuvat eivät tuo täyttä oikeutta.

    Huomasitko, että tänään Naistenpäivänä tarjoan kaikki tilaukset ilman toimituskuluja :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kivasta blogista!
    Olipa poikasi reipas ja niin oli kivan reippaat vaatteetkin!

    Saisinko kysyä miksi pidät blogilistassasi linkkejä blogeihin jotka eivät ole kirjoittaneet moneen kuukauteen?

    VastaaPoista
  11. Sinun pojat on kyllä niin suloiset. Ja tosi reipas 4vee teillä. Meillä on tarkastus muutaman kuukauden päästä ja äitiä jännittää ;D Mulle meinaan sanottiin että lapsi on siellä yksin tekemässä niitä "palikkatestejä". Oliko teillä niin?

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Pitää siivota blogilistaa, on jäänyt tässä kevätkiireen keskellä tekemättä :)

    Monalisa: Ei tarvinnut yksin tehdä testiä, meillä oli koko perhe tukena :)

    VastaaPoista
  13. Meidän poika on aikalailla maxin kokoinen, 4v mitat 106.2cm, 19,9kg.
    Rokotuksesta tuli raasu oikein kipeäksi, seuraavana päivänä alkoi oksentamaan ja nousi kova kuume eikä pystynyt rokotetulla jalalla kävelemään.
    Menihän se pian ohitse mutta ei kiva :(

    VastaaPoista
  14. ninnu: Maxillakin oli jalka kipeänä, ja kuumettakin nousi. Onneksi meni päivässä ohi :)

    VastaaPoista
  15. Oi, upea uusi ilme blogissa! :-D

    Tosi hienosti meni teillä 4v-tarkastus ja oli samalla hyvä muistutus itsellekin varata se sama tarkastus tytölle ensi kuuhun!

    VastaaPoista
  16. Moi! Reipas 4-vuotias:)

    Sen verran pitää oikaista, että 4v-neuvolassa ei pistetä MPR-tehostetta vaan Kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskä-polio-rokote eli ns. nelosrokote. MPR-tehoste on vuorossa sitten 6v-neuvolassa.

    t. terkkari:)

    VastaaPoista
  17. Jassu: Kiitos, se oranssi alkoi jo ihan kyllästyttää ja pojatkin olivat kuvissa niin pieniä..:)

    Herkko: Kiitos oikaisusta! Minä olin ihan vakuuttunut mpr-tehosteesta, mistähän lienen senkin keksinyt..;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)