keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Fressinpää elämää

Poikien kanssa ollaan aloitettu uusi harrastus. Tai oikeammin tämän piti olla äidin ja isän harrastus, mutta sattuneista syistä pojat haluavat usein lähteä mukaan harrastamaan.

Aloitettiin nimittäin noin neljän vuoden tauon jälkeen kuntosali-harrastus, ennen poikia ehdittiinkin käydä salilla useiden vuosien ajan. Tähän saakka on tuntunut ettei aika riitä kahden pienen kanssa mihinkään suurempaan harrastamiseen ja liikuntakin on jäänyt kävelylenkkeihin + satunnaiseen kotijumppaan.

Nyt huomaakin karun totuuden näiden kotivuosien jälkeen; kunto on tosi heikko ja muutama makkarakin sinne mahan seudulle on ilmestynyt. Vanhat jumppatrikootkin oli syytä jättää kaappiin odottamaan hoikempia aikoja, mutta motivaatio on kohdillaan! Mukava treenata, ja jo kuukauden jumppaamisen jälkeen housut tuntuvat mukavan löysiltä!

Käymme kuntosali Fressissä, jossa on myös panostettu lapsiin. Lapsille on maksuttomia jumppia, sekä kiva iso leikkihuone, jossa on myös hoitajat arki-iltaisin (maksutta nämäkin). Leikkihuone tarjoaa ohjelmaa jo ihan sellaisenaan liukumäkineen ja lukuisine leluineen, mutta lisäksi hoitajat järjestävät ohjelmaa, esim. tiistaisin leivotaan.

Leikkihuonetta voi käyttää itsenäisesti myös päiväsaikaan, jolloin siellä ei ole hoitajia. Silloin voi esim. katsella jotain elokuvaa. Ja pojat ovat kyllä viihtyneet hyvin ihan lelujen parissa, tosin silloin tulee käytyä vähintään vartin välein tarkistamassa että kaikki on kunnossa.

Mukavaa , kun tämä harrastus lähti niin hyvin käyntiin. Vähän alkuun vieläkin pelotti, saadaanko aikataulut täsmäämään . Aurinkoista loppuviikkoa :)





7 kommenttia:

  1. Kivasti otettu lapset huomioon tuolla kuntosalilla! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva että tarjoavat lastenhoitoakin! Siinä on yksi (teko-)syy vähemmän jäädä kotiin! ;D Ja kivalta näyttää tuo lasten leikkipaikka.

    VastaaPoista
  3. wau onpas teidän fressissä hyvin hoidettu homma! meidän fressissä on kyllä tenavajumppaa, mutta se maksaa. viime syksynä esikoinen kävi siinä. kuopuskin maksettiin, muttei suostunut jäämään, koska aikuinen ei saanut olla edes ekalla kerralla paikalla. lastenhuonetta saa käyttää vain silloin kuin siellä on hoitaja. mistään ektraohjelmasta en ole kuullutkaan ja huone on tosi pieni :( tuo teidän paikka näyttää kyllä tosi viihtyisältä!

    VastaaPoista
  4. Onpas hyvin otettu huomioon lapsetkin :) Nyt tulee ihan harmitus, ettei asuta Kuopiossa. Tuollaisen salin tahtoisin tännekin!

    VastaaPoista
  5. Kiva että olette päässet yhdessä harrastamaan. Pitäisi munkin ottaa joku ryhtiliiku ja lähteä lenkkipoluille ja jumppaan.

    VastaaPoista
  6. niin ja muistinko mainita, että lastenhoito tietenkin maksaa täällä :o)

    VastaaPoista
  7. Wautsi että on lastenhoitoa tai ylipäätään leikkihuone. Itsellä teki kanssa kotonaolo tehtävänsä, vaikka en ollutkaan kuin noi puolitoistavuotta! Ensin sain raskauskilot laihdutettua 5 kk:ssa ja sitten lihoin lopun ajan kotona :D Mut nyt on aloitettu aerobic että josko sitä joskus olisi entisissä mitoissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)