torstai 3. helmikuuta 2011

Kesävaatteita

Kesähankinnat on taas aloitettu, ensimmäisenä kotiutui perinteisesti H&M:n paketti.

Meillä tarvitaan kesällä paljon huppareita, erilaisia lenkkareita/tennareita ja t-paitoja. Lisäksi tarvitaan jonkin verran shortseja, farkkuja sekä hattuja. Hattuina tykkäisin käyttää pojilla lierihattuja, mutta isän esimerkin mukaisesti pojat suostuvat käyttämään vain lippiksiä. Hankimme siis erivärisiä, kesäasuihin sopivia lippiksiä :)

Kenkiä saa olla kesäksi ainakin muutama pari/poika. Kun ulkoillaan paljon, kengätkin kuluvat reippaasti. Tulevan kesän lenkkarit ovat meillä jo hankittuina, tilasin Elloksen alekorista satsin tennareita.

T-paitoja saa myös olla reippaasti, ettei tarvitse lämpiminä kesäpäivinä olla yhtenään pyykkäämässä. Samoin huppareita on hyvä olla kesäksi varattuna, koska aina tarvitaan kesäretkille mukaan jotain lämpimämpää päällepantavaa. Suomen kesästä kun ei aina tiedä..

Shortseja tarvitaan muutama hyvä pari, sekä viileämmille keleille mukavia farkkuja, meillä käytetään Nova Stareja. Pojat kun eivät edelleenkään suostu käyttämään kovin jäykkiä farkkuja.

Ja tietenkin vielä ne uima-asut! Ne on meillä vielä haussa, ei ole vielä mieleisiä löytynyt. Mutta ehkäpä vielä ehtii, nythän on vasta helmikuu :)

Näin lähtee meidän kesävarustelu käyntiin. Jokos teillä on aloitettu? Ja mitkä ovat teillä suosituimpia kesävaatteita?







Tässäpä pojat tyypillisissä kesäasuissa, kaikki vaatteet + kengät H&M


6 kommenttia:

  1. Mageet pikkumiehet, pakko laittaa noi kengät tilaukseen.. :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi, teillähän on ollut oikein muotishow. :D

    VastaaPoista
  3. Meillä kesävarustelu on vauhdissa myös. Tänäänkin tuli tehtyä muutama kesäisempi ostos=)

    VastaaPoista
  4. Muodikkaan näköiset pikkumiehet=)

    VastaaPoista
  5. Meillä on kanssa kesävarustelu ollut päällä koko talven. Aina kun on löytynyt kiva t-paita tai shortsit kirpparilta niin lähtevät mukaan. Meillä on jo kiva kokoelma edullisia t-paitoja ja shortseja. Niin poika saa syödä jäätelöä, peuhata, ja vaikka sotkea itsensä leikeissä ihan miten haluaa, ei harmita jos tahroja ei saa pois tai tulee reikiä.
    Lenkkareitakin on löytynyt, mm. Conversen lenkkarit. Lisäksi kaveri lupasi katsoa jenkeistä jos löytyy COnverseja tai Crocseja.

    Jos vielä löytyisi Harrikka shortsit, niin setti olisi täydellinen, Harrikka t-paidat on jo ensi kesäksi.

    VastaaPoista
  6. Mulla on viikonloppuna ollut täällä kaikkien lasten vaatekaappien inventaariot käynnissä.

    Kaapit tyhjiksi ja lajittelemaan kasoihin; tää kirpulle, tää käyttöön, tää seuraavalle, tää hyväntekeväisyyteen...
    Huh! Käy jo kyllästyttää!!!

    Kivasti on jo kesäisempääkin vaatetta, vaan kivahan se on päästä vielä kaupoillekin!

    Mukava kesäfiilis mallipoikien kuvissa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)