tiistai 12. lokakuuta 2010

Kotiparturissa

Taas meillä koitti poikien hiustenleikkuun aika, ja tällä kerralla päätettiin leikata myös Fransin hiukset. Vauvakiehkurat ovat kyllä ihania, mutta tämä äiti on kyllästynyt joka aamu selvittämään sitä takkupehkoa päälaelta.

Poikien motivoiminen hiustenleikkuuseen aloitettiin hyvissä ajoin, ja päätettiin leikata hiukset ihan kotiparturissa. Mieheni kaiveli hiustenleikkuukoneen esille ja sitten aloitetettiin..


Alkuun hymyilytti..kiva surina!

Kääk, minun hiukset!

Äääh! Ei tämä ollutkaan niin kivaa!


Yritetään saksilla, niistä ei kuulu ääntä..

Nyt riitti, ei enää!


Lopputulos tästä kotiparturoinnista oli se, että Maxilla oli toisella korvalla hirmuinen lovi hiuksissa ja Fransin hiuksia ei päästy leikkaamaan ollenkaan. Parturiin menoon molemmat pojat sanoivat tiukasti: "Ei! "


No, eihän siinä muuta voinut, odoteltiin kiltisti viikon päivät. Ja sitten yritettiin uudelleen.. Lahjottiin pojat Salama-autoilla, ja vietiin parturiin. Aika monta kertaa piti muistuttaa Salama-autoista hiustenleikkuun aikana, mutta lopulta parturin viitan alta kuoriutui kaksi siistiä poikaa!


Toivottavasti meidän poikien hiuslaatu on sellaista, että kasvaa ihan äärettömän hitaasti.. :)



Maxin siisti tukka ja lahjus-auto


Fransin uusi look ja tietenkin koukku-auto

17 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä niin söpöt hymypojat.

    VastaaPoista
  2. Heh, hauska kuvasarja! Ihan paras tuo "KÄÄK, minun hiukset!". :-D
    Söpöt pojat sieltä parturista kotiutui, toivottavasti ei tosiaan ihan joka kuukausi tarvitse käydä, muuten autokokoelma x 2 voipi vuodessa kasvaa mittaviin suhteisiin!

    VastaaPoista
  3. Ai vitsi miten nauratti tätä lukiessa! On melkoista hommaa pieneten poikien parturointi!

    Itse olen antanut vaan kirjan käteen ja napsinut takaa latvat pois, toistaiseksi onnistunut näin.

    VastaaPoista
  4. Heh, kuulostaa niin tutulta. Onneksi lahjonta ja parturi auttoi :).

    VastaaPoista
  5. Ihanat pojat!! meillä onneksi on hiusten leikkuu sujunut todella hyvin!! :)

    Sitten kysymys....tuleekohan niilo iloon vielä albababyn august (??) harmaita velourhuppareitaj ahousuja? Kokoa 110/116 kaipailisin. Voisitkohan varat meille heti yhden setin jos niitä vielä tulee?? :)

    VastaaPoista
  6. Sifia: Hupparia tulee lisää kuun lopulla, mutta siitä suurin valmistettava koko on 104/110 cm, vain paitoja saa siinä isommassa koossa.

    AlbaBabyn housut ovat valmistajaltakin loppuunmyydyt, ikävä kyllä niitä en saa lisää..

    VastaaPoista
  7. On kyllä kerrassaan mainio kuvasarja kotiparturoinnista :)

    VastaaPoista
  8. :D Voi että, kun kuulostaa tutulta. Meillä on leikattu vasta isomman tukkaa ja aina kamalan huudon kanssa. Lahjonta auttaa jotenkin. Nyt on menossa kasvatusoperaatio, saa kasvaa polkaksi asti.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana kultakutrinen Iso poika teidän vauvastakin tuli! Joo-o, sanos muuta, tuo on niin tuttua. Meidän kuopusta 3v. ei ole ikinä vielä saatu parturiin asti..ja meidän kavereilla hiukset kasvavat ihan hirmuista vauhtia. Onneksi ovat edes kiharassa;-).

    Kauniita syyspäiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Hmm. Mahtuisikohan meidän 3,5-vuotiaalle pojalle (hoikalle 104cm pitkälle) sitten vielä tuo 104/110cm huppari. Onkohan niisä paljon koko eroa tuon 110/116cm paidan kanssa?? Minkä kokoinen teidän Max on?

    VastaaPoista
  11. Siistit hiukset tuli. :) Pienestä miehestä tosiaan tuli niin ison pojan näköinen.

    Meillä Emilin hiustenleikkuu sujuu, kun laittaa jonkun lemppari dvd:n pyörimään ja samalla napsii. ;)

    VastaaPoista
  12. Frans näyttää tosi paljon erilaiselta uusien hiuksien kanssa :) Niin ne pienet aina muuttuu:)

    Tutun kuuloista toi parturointi homma. Muistan kun pikkuveljeni pelkäs ihan kamalasti parturia ja ensimmäinen käynti tais raastaa äidin hermot riekaleiksi, hiuksia ei kyllä tainnut lähteä :D

    VastaaPoista
  13. Sifia: Max on myöskin 3,5 v, pituutta on 101 cm. Maxille tuo 104/110 cm huppari on juuri sopiva heti käytettäväksi. Huomasitko kuvat aiemmassa bloggauksessa:

    http://vauhtivekaratjaaidinvaatebuumi.blogspot.com/2010/09/uutuus-albababy.html

    AlbaBabylta tulee jatkossa kokoja 128 cm saakka :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan siistit hiustyylit pojilla. Meillä kotiparturointi tarkoittaa lähinnä Muumien katselun aikana tehtävää pikaista "napsintaa" saksilla sieltä täältä :D

    VastaaPoista
  15. Meidän poika kammoaa hiustenleikkuutta. Huutaa vain kun näkee hiustuppojen putoavan lattialle. Joka toinen kuukausi leikataan ja silloin lahjotaan karkilla. Sen voimalla istuu paikoillaan edes sen hetken.

    VastaaPoista
  16. JEE!! Saadaan siis ehkä jopa meidän esikoisellekkin albababyn tuotteita joskus!! Jos tosiaan 128cm saakka tulee kokoja. :) Esikoinen olikin hyvin katellinen kun pienempi sai ihanan norsupaidan.

    Taidan siis odotella seuraavaa tuotantoa niin saan molemmille pojille tilata jotain ihanaa!! Otathan sinäkin myyntiin isompiakin kokoja?? :)

    VastaaPoista
  17. Sifia: Otan kyllä isommatkin koot myyntiin, niitä on kyselty paljon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)