maanantai 30. marraskuuta 2009

Akkolin kyytiin

Meidän Pikku-Frans (1 v ja 5 kk) on aivan kertakaikkiaan alkanut puhumaan. Jo muutamien kuukausien aikana Fransilla on ollut sanavarastossaan useita kymmeniä sanoja, jotka poika vielä lausuu hämmästyttävän ymmärrettävästi.

Ja nyt sitten viimeisen kuukauden aikana sanoja on alkanut tulla pötkössä, tärkeimpiä näistä minilauseista ovat olleet ruokaan liittyviä (Frans on aika kova poika syömään, aina ensimmäisenä ja viimeisenä pöydässä), kuten "anna ruokaa", "halluun lissää", "anna ugurttia" tai "kakkua halluun".

Ja tuttia Frans on osannut vaatia varmaankin puolivuotiaasta lähtien. "Anna tutti" kuuluu monta kertaa päivässä, ollaan vielä pulassa kun tuttivieroitus pitäisi kohta aloittaa.. ;)

Muutamia ihan monisanaisia lauseitakin olen kuullut Fransin suusta, esim. "kissa nukkuu tuossa" ja "äiti auttaa Faata". Faa on Fransin lempinimi, jonka Max aikoinaan keksi kun ei vielä osannut sanoa Fransia.

Jännä miten lapset ovat erilaisia, Max ei vielä tuossa iässä puhunut kuin muutamia sanoja. Max on aina keskittynyt enemmän liikunnallisten taitojen kehittämiseen kuin puhumiseen (lue: riehumiseen).


Frans sanoo: "Akkolin kyytiin"
Prum prum..

Ja täältä kuuluu: "Tööt tööt"



4 kommenttia:

  1. On kyllä ihana kuunnella kun lapset alkavat puhumaan. Meilläkin poika 1v6kk alkanut nyt höpisemään kovasti mutta ei noin paljoa kuin teillä, tyttö taasen 1vuotiaana!! neuvolassa yllätti tädin ja lauloi "viisi pientä ankkaa lähti leikkimään..." alusta loppuun!! Ne on niin erilaisia, mutta niin ihania kaikki <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa tulevalta puheenpitäjältä tai showmieheltä;-) Mahtavaa, paljon onnea; todella aikaisin on kyllä pikku mies hoksannut homman!
    Onpa suloisia kuvia, ihanat nuo vaatteet!

    VastaaPoista
  3. Onpas Frans aikaisin liikkeellä, meillä on lauseita alkanut tulla enemmän vasta nyt.

    VastaaPoista
  4. Moikka!
    Minulla meni kauan aikaa kun katselin täällä blogin ihmeellisessä maailmassa elämääsi :) Ihania vaatteita teidän pojilla. Meiläkin on kaksi poikaa 6 ja 3 :)
    Olen muuten ekaa kertaa vierailulla..tulen pian uudestaan.
    Se on kyllä niin ihanaa kun lapsella alkaa tulemaan ensimmäisiä sanoja...se on niin suloista...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)