keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

VIIMEINEN JUTTU JA KOHTI UUSIA TUULIA..





 
Nyt on tullut aika sanoa hyvästit, tai ainakin näkemiin.
Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet ihan mahtavan antoisaa aikaa. Olen perustanut blogin, olen perustanut yrityksen, olen saanut tehdä töitä tässä lastenvaatteiden ihanassa maailmassa. Olen myös saanut työskennellä mukavien ihmisten kanssa, ja saanut kivoja kanta-asiakkaita, joista osasta on tullut jo ihan ystäviä. Tunnen ison osan teistä verkkokaupan asiakkaista nimeltä, ja ison osan myymälän asiakkaista vähintään kasvoista tai lapsista.
Haluan tässä vaiheessa kiittää teitä kaikkia, jotka olette tehneet tämän mahdolliseksi. Tukijoukkoja lastenhoidossa ja myymälöiden perustamisessa, ja kaikkia jotka olette tulleet auttamaan tiukan paikan tullen. Silloin kun uusi kausi alkaa ja tavaraa on laatikoissa koko myymälä täynnä, kampanja painaa päälle ja lapsetkin sairastuvat juuri sopivasti.. J
Iso kiitos kuuluu teille asiakkaille, joista useat olette olleet mukana ihan Niilo Ilon alkutaipaleilta lähtien. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista, Kiitos!
Kiitos myös vuosien antoisasta yhteistyöstä kaikille yhteistyökumppaneille, agenteille, maahantuojille, valmistajille.
Minä siis väistyn Niilo Ilosta takavasemmalle, ja jätän yrityksen meidän muun henkilökunnan käsiin. Niilo Ilo jatkaa normaalisti verkkokauppana ja myymälänä Kuopiossa. Syksylle on luvassa paljon hyviä mallistoja, isot erät Gugguuta, Mini Rodinia, Papua, Aarrekidiä, Mainiota. Toppavaatteita tulee Molo Kidsiltä. Lisäksi luvassa myös uutuusmerkki MUKA VA, joka tarjoaa laadukkaat mallistot sekä lapsille että myös aikuisille.
Minä suuntaan iloisen innokkaana kohti uusia haasteita. Jatkan vahvan suomalaisen brändin palveluksessa. Työssä on paljon samaa kuin tässä edellisessä, mutta varmasti myös uutta haastetta. Ja Kuopion keskustassa edelleen tavataan!
Ihanaa ja aurinkoista kesää, kaikkea hyvää elämässä eteenpäin! Hymyillään, kun tavataan! J
 
Kuvaajana toimi Max
Vaatteet: Nanso
Laukku: Marimekko
Kengät: Converse
 
 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

VIHREE KALA. JA PIKKU P.















Viikonloppuna vierailimme poikien kanssa siskojeni luona, jotka ovat molemmat, ainakin täksi kesäksi, helsinkiläistyneet.
Perjantaina ajoimme suoraan tutustumaan nuoremman siskoni POP UP – kauppaan HOOD – House ofDefenderin tiloissa, osoitteessa Kolmas linja 12. Ja ihana kauppa sieltä löytyikin!

Suomalaista designia, kestävää kehitystä ja kierrätysmateriaaleja.  Ja kauniisti esille laitettuna, pieni liike, mutta niin paljon mukavaa katsottavaa!
Liikkeessä on myynnissä HOODin vanhoista vaatteista, esim. kauluspaidoista, valmistettuja vaatteita. Freia Designin kauniita koruja. Sekä siskoni persoonallisen upeita, VIHREEKALA – tuotemerkillä myytäviä, kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita.

Itse ihastuin täysillä VIHREE KALA farkkuliiviin, ja sehän lähtikin kotiin mukaan. Uuden liivin onnellinen omistaja virnisteleekin viimeisessä kuvassa! J
Lauantaina juhlittiinkin pienen prinsessan nimiäisiä, toinen siskoistani sai juuri reipas kuukausi sitten ensimmäisen pikkutytön tähän meidän lähisukuun (minullahan on vain poikia). Muutamilla mekko-ostoksilla onkin tullut jo käytyä tämän suloisen uuden tulokkaan vuoksi..

Nimiäiset olivat kaunis, perheen ja kummien kanssa vietetty kotoisa juhla. Mahtavat itse valmistetut herkut tarjolla, ja juhlakalu käyttäytyi moitteettomasti. Pikku P hymyili ja kulki sujuvasti sylistä toiseen ja oli ilmeisen tyytyväinen kauniiseen nimeensä.
Nimiäisten kuvasaldoa siskoni ILOPIIKKI blogissa.

Meillä oli siis ihan mahtava viikonloppu! Tosin sisälsihän se myös pientä poikien kitinää autossa, kilometrejähän kertyi parin päivän sisään lähes 900 km J